EU:n huippukokouksen sopima tiukka tavoite uusiutuvien nostamisesta viidennekseen vuoteen 2020 mennessä teettää paljon pohdintaa siitä, miten se muutetaan käytännön lainsäädännöksi. Yksi ongelma tulee olemaan riita siitä, millaista taakanjakoa eri jäsenmaille tarjotaan. Eli rangaistaanko varhaisia toimijoita taas kerran lätkäisemällä lisävelvoite päälle. Siltä vaikuttaa jos katsoo komission ennakkokaavailuja: Suomi, paras oppilas, saisi yksinkertaisesti 20 prosenttia nykyisen tasonsa päälle, eli yhteensä 45 % osuus primaarienergiastamme pitäisi olla uusiutuvaa.
Toinen mutka tuli ilmi maanantaina Brysselissä pidetyssä seminaarissa.
Ongelmana on, mikä laillinen peruste, legal basis, lainsäädännölle sovitaan. Päätöksellä tulee olemaan tärkeitä seuraamuksia.
Suurin osa ympäristölainsäädännöstä perustuu EU:n perussopimuksen artikla 175 ensimmäiseen alakohtaan. Kaikissa tämän kaltaisissa laeissa ministerien tulee tehdä päätös määräenemmistöäänestyksellä, ja neuvostolla ja parlamentilla on tasavertainen rooli yhteispäätösmenettelyssä.
Jotkut EU-maiden hallitukset ovat kuitenkin vaatineet uusiutuvia koskevien lainsäädännön perustettavan artikla 175:n toiseen alakohtaan, joka koskee lakeja, jotka merkittävästi vaikuttavat kansallisiin energiavalintoihin. Tässä tapauksessa neuvoston tulisi tehdä päätös yksimielisesti ja parlamentin mielipiteellä olisi vain neuvoa antava rooli.
Hans van Steen, joka vastaa komission uusiutuvan energian politiikasta, kertoi intressiryhmä Inforsen järjestämässä Tulevaisuuden energiapolitiikka -seminaarissa, että komissio on vastahakoinen jälkimmäiselle vaihtoehdolle.
Ensiksikin siksi, että jotkut jäsenmaiden hallitukset olivat alun perin haluttomia tukemaan sitovia uusiutuvien tavoitteita, ja yksimielisyyspäätöksen perusteella mikä vain niistä pystyisi estämään uusiutuvien käytön edistämisen. Ja toisekseen siksi, että europarlamentti varmasti taistelisi kovasti vastaan, jos meiltä vietäisiin tasavertaisen lainsäätäjän oikeus tässä asiassa.
Hans van Steenin mukaan komissio tutkii nyt tapoja, joilla lainsäädännöstä voitaisiin sopia artikla 175 ensimmäisen alakohdan pohjalta. Vaihtoehtoisesti komissio voisi ehdottaa päätöksen perustettavan perussopimuksen artikla 95:lle, joka käsittelee sisämarkkina-asioita.
Tämä tarkoittaisi määräenemmistöpäätöksentekoa neuvostossa ja yhteispäätösmenettelyä parlamentin kanssa. Se saattaisi myös olla yhteen sovittavampi, sillä jäsenvaltioilla olisi vähemmän toimintavaltuuksia poiketa kansallisissa lainsäädännöissään EU:n sisämarkkinoiden vaatimuksista.
Motiivikonflikti: enpä mielelläni tinkisi parlamentin vallasta mutta jos toisessa vaihtoehdossa uhkaavat komission mielettömät madonluvut Suomelle, en voi kuin kannattaa jäsenmaan oikeutta riitauttaa päätös. Siksi vaadin, että hallitusohjelmamme sisältää vaatimuksen yksimielisyyspäätöksestä uusiutuvien taakanjaossa.
Miksi sitten kiukuttelen komission luvuille, käy ilmi tästä tiedotteesta.
