Päivän uutinen oli murheellinen mutta odotettu. Tuore Addiction-tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että alkoholiveron alennus on lisännyt selvästi äkkikuolemia. Luku on ällistyttävä: kuolemat ovat lisääntyneet jopa kahdeksalla tapauksella viikossa sen jälkeen, kun veroa alennettiin vuonna 2004. Vuoden 2003 lukuihin verrattuna lisäys on 17 prosenttia. Alkoholin kulutus kasvoi jyrkästi veronalennuksen jälkeen.
Helsingin yliopiston, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Alkoholitutkimussäätiön tutkimuksessa tarkasteltiin alkoholilainsäädännön muutosten vaikutusta äkkikuolemien määrään. Tällaisia olivat veroalen lisäksi maahantuontisäännösten väljentyminen EU:ssa sekä Viron liittyminen EU:hun. Tutkimuksen mukaan maahantuontisäännöksillä ja Viron EU-jäsenyydellä ei kuitenkaan ollut samanlaista välitöntä vaikutusta alkoholin aiheuttamien äkkikuolemien määrään kuin veroalella.
Alkoholin veroalea pidän Vanhasen hallituksen suurimpana virheenä, samalla se on myös EU-jäsenyytemme aikana koettu tuntuvin tappio.
Otin tähän asiaan kantaa jo hyvissä ajoin ennen veronalennusta. Tiesin, että hallituksella oli vaikea haaste, johon EU-jäsenyytemme pakotti siirtymäsäännösten päättyessä – sillähän veroalepakko perusteltiin. Näytti siltä, että toimitaan sitten miten vain, näyttää siltä että alkoholin kulutus kasvaa, kansanterveyskustannukset kasvavat ja samaan aikaa verotuotot vähenevät.
Ehdotin vuonna 2003 kaksoisstrategiaa. Ensinnäkin Suomen hallituksen tuli aktiivisesti esittää Euroopan unionin neuvostossa alkoholin valmisteverokantojen tarkistamista siten, että verokantoja tarkistettaisiin nykyistä selkeästi korkeammalle tasolle ja siten lähemmäs pohjoismaista hintatasoa.
Jos siinä ei olisi onnistuttu, olisin yksinkertaisesti ehdottanut jäsentottelemattomuutta hyvin perustein. Hallituksen olisi tullut valmistella perustelut sille, että Suomi rajoittaa tuontia vielä siirtymäkauden päätyttyäkin EU:ta tiukemmin sekä EU-maista että kolmansista maista tuotavien alkoholijuomien osalta. Aika olisi pelannut eduksemme, vaikka prosessiin olisimme joutuneetkin sillä elintasokuilu Viron ja Suomen välillä olisi vähitellen tasoittunut.
EU:n perustamissopimus olisi antanut mahdollisuuden ottaa käyttöön EU:n määräyksistä poikkeavia toimenpiteitä, kun voi osoittaa, että määräysten noudattaminen aiheuttaisi perustamissopimuksen 30. artiklassa kuvattuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen, turvallisuuden ja terveyden kannalta vakavia ongelmia tai 95. artiklassa tarkoitettuja erityisiä kansanterveysongelmia.
Nyt kun katsomme taaksepäin, meillä olisi ollut yllin kyllin osoittaa vakavia ongelmia. Sanon suoraan, että olen vihainen Vanhasen hallitukselle. Se vastaa paljosta, sen käsissä on verta.