Olin tänään Huomenta Suomessa yhdessä kollegani Kyösti Virrankosken kanssa sekä parlamentin järjestämillä pressikahveilla Espalla. Joka kuukausi täysistuntoviikkoa edeltävänä perjantaina joku mepeistämme esittelee näkemyksiään ja tulevan viikon agendaa.
Nyt heinäkuussa alkava Suomen puheenjohtajuuskausi oli toki suurin teema. Itse toivon puheenjohtajuuskaudelta puuttumista akuutteihin ongelmiin.
Vanhanen mainitsi tänään puheessaan tarpeen parantaa Unionin uskottavuutta kansalaisten silmissä. Siihen Suomi pyrkii päästöksenteon avoimuutta parantamalla.
Se on tietenkin hyvä juttu. Kannatan avoimia neuvoston kokouksia, monestakin syystä. Ministeri ei voisi enää piiloutua Unionin selän taakse; kansalaiset näkevät tekikö hän itse mitään.
Toisaalta pelkkä avoimuus ei mitään pelasta, jos Unionin päätökset ovat avoimen hölmöjä. Unionihan on viime vuosina osoittanut, että se pystyy siihenkin.
Siksi Suomen puheenjohtajamaana olisi nostettava esille päästökaupan kilpailua vääristävät epäkohdat ja vaadittava merkittäviä korjauksia harjoitteluvaiheeksi tarkoitettuun päästökauppadirektiiviin. Ja nimenomaan unionitasolla, ei meillä täällä, kuten windfall profitin veroottamisella nyt kaavaillaan.
Jos tälle ei mitään tehdä, ollaan vellihousuja.
Ja Nairobin ilmastokokouksessa on tunnusteltava globaalimman rintaman reunaehtoja ja uskallettava vetää rohkeita johtopäätöksiä Kioton toimimattomuudesta.
Sitä ihmettelen eniten, ettei Itämerta ole nostettu erikseen esiin. Kyseessä ei totisesti ole mikään nurkkakuntainen teema, jota tarvitsisi nolostella. Itämeren tilan kohentaminen tulisi ymmärtää koko Unionin prioriteetiksi. Jos Itämeren kanssa onnistutaan, se legitimoisi sekä EU:n että laajentumisen kansalaisten silmissä. Suomi ei saa itse epäröidä ja tulkita Itämeren pelastamista oman asian edistämiseksi.
Suomen tulisi huolehtia EU:n meristrategian ja meridirektiivin yhteensopivuudesta kansallisten strategioiden ja alueellisten toimien kanssa. Suomen tulisi ajaa erityisen tarmokkaasti tutkimuksellisen näkökulman sisällyttämistä meristrategiaan.
Suomen tulisi ajaa BONUS for the Baltic Sea Science -ohjelman hyväksyminen 169 artiklan hankkeeksi. (169 artikla sopii laajaan yhteistyöhön, jota ei voida toteuttaa tutkimuksen puiteohjelman tavallisten rahoitusmuotojen avulla.) Suomen Akatemia on tässä suhteessa tehnyt merkittävää lobbaustyötä parlamentaarikkojen parissa. Komissiokin pitää Bonus-ohjelmaa erinomaisena. Mutta omituista on, että komission virkamies on joutunut toteamaan, että valitettavasti Suomi ei tue tätä hanketta.
Miksi?
