Kun tulevina päivinä tehdään merkittäviä ratkaisuja biopolttoaineiden verotuksesta, päätöksen pitäisi perustua realistiseen kuvaan niiden kasvihuonevaikutuksesta, sanoo europarlamentin ympäristövaliokunnan jäsen Eija-Riitta Korhola (kok). Biopolttonesteitä voi kannattaa monesta hyvästä ja perustellusta syystä, mutta ilmastoargumentteihin ei kannata vedota niin kauan kuin polttoaineen tuotanto vaatii enemmän fossiilista energiaa kuin sen tuloksena saadaan. Toistaiseksi pohjoismaissa tilanne on juuri tämä.
Korhola suosittelee, että asiasta puhuttaisiin sen oikealla nimellä. Kysymys on yrityksestä pelastaa eurooppalaisen maatalouden tulevaisuus tilanteessa, jossa vientitukia on yhä vaikeampi perustella. EU:n tahallinen itsepetos asiassa on, että laskemme CO2-tasevaikutuksen vain loppukäyttäjän osalta emmekä ota polttoaineen tuottamisessa syntyneitä päästöjä huomioon. Tästä syystä biopolttoaineista synnytetty kuva on liian ruusuinen ja ilmastonsuojelun kannalta harhaanjohtava.
Varsinkin peltopohjaisen pohjoismaisen energian CO2-tehokkuus on toistaiseksi heikko. Joidenkin arvioiden mukaan se on jopa negatiivinen, Korhola sanoo.
Eikä etanolikaan ole ihannepolttoaine, koska sen käyttö lisää monien muiden yhdisteiden, kuten aldehydien, päästöjä ilmaan. Etanolin kylmäominaisuudet ovat myös heikot, samoin polttoarvo on alhainen: autojen kulutus liki kaksinkertaistuu käyttäen sitä.
Korhola kannattaa kuitenkin bioenergian yhä laajempaa hyödyntämistä. Hän korostaa myös, että bioenergia ja biopolttonesteet olisi syytä erottaa käsitteinä. Energiantuotantoon käytetyn bioenergian kohdalla tilanne on jo nyt lupaava. Itse asiassa Suomi on bioenergian käytön johtava maa. Puunjalostusteollisuutemme käyttää erittäin tehokkaasti jätteensä bioenergiantuotantoon. Haketta käytetään merkittäviä määriä. Viime aikoina esitetyt moitteet Suomesta bioenergian häntäpäämaana perustuvat käsitesekaannukseen: silloin sotketaan liikenteessä ja energiantuotannossa käytetty energia. Vain liikenteen biopolttoaineissa Suomi laahaa perässä. Toisaalta Ruotsi, jonka edistyksellisyyttä ihaillaan, tuo valtaosan etanolistaan Brasiliasta. Kovin ekologisena sitäkään ei voi pitää.
Suurimpana uhkana biopolttonestebuumissa Korhola pitää sen mahdollista vaikutusta maaperään ja vesistöön. Saako Itämeren rehevöitymiskehitys uuden sysäyksen, jos energiakasvien kohdalla turvaudutaan tehomaatalouden keinoihin? Tehomaatalous ja elintarviketuotantoa runsaampi lannoitteiden käyttö on tässä tapauksessa hyvin todennäköinen vaihtoehto. Ennen kuin suuria suunnitelmia tehdään, on syytä varmistaa energiakasvintuotannon ekologisuus ja se, että maa olisi tarvittaessa otettavissa takaisin elintarviketuotantoon.
Korholan mukaan bioenergiaa kannattaa edistää kaikkialla, missä se aidosti korvaa fossiilisia eikä vain siirrä päästöjä putkesta toiseen. Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi ottaisi ison askeleen koko Euroopan puolesta pitämällä esillä niitä ristiriitaisuuksia, joita EU:ssa on bioenergian ja biomassan lupamenettelyjen suhteen: on maita, joissa tehtaat eivät voi hyödyntää sivutuotteena syntyviä biomassoja, vaikka ne olisivat korvaamassa fossiilisia polttoaineita. Mitään lainsäädännöllistä estettä ei ole, vaan paikalliset lupaviranomaiset eivät anna lupaa tai tekevät lupaehdot mahdottomiksi. Esimerkkimaita ovat mm. Hollanti, Italia ja Espanja, joskus Suomikin. Käytännössä näissä maissa tällainen potentiaalinen biomassa joko haudataan kaatopaikoille metaanipäästöjä synnyttämään tai viedään lähimpään maahan, jossa energiahyötykäyttö sallitaan – mutta silloin menetetään kuljetusten verran energia- ja kasvihuonekaasusäästöjä.
Lisätietoja: Eija-Riitta Korhola 0405360326
