Olipa viikko!

19.1.2006

Täysistuntoviikko oli niin hurjaa menoa, ettei puhettakaan blogeista. Oma raporttini oli käsittelyssä, samoin päätöslauselma, jota olin tehnyt. Nyt olen jo matkalla kotiin, vähän flunssaisena, ja on aika laskea ne varpaat, joiden päälle viikon aikana astuin.

Kotimatka Strasbourgista on alkanut, ja sää on hetken häikäisevän kirkas. Lasit peittävät flunssaisen katseen.
Kotimatka Strasbourgista on alkanut, ja sää on hetken häikäisevän kirkas. Lasit peittävät flunssaisen katseen.

Viikko alkoi suunnitelmien muuttumisella. Minun oli ollut tarkoitus lentää maanantaina Rabatista Pariisin kautta Suomeen, nukkua yö kotipesässä ja lähteä varhain tiistaina Strasbourgiin. Casablancassa huomasin ettei Rabatin koneeseen ehdi millään, ja suunnitelmat muuttuivat. Ostin uuden lipun, lensin myöhemmällä koneella Pariisiin, jäin sinne yöksi ja jatkoin aamulla Strasiin, kotijoukkojen halausta köyhempänä.

Minusta kuulosti aivan VALTAVAN romanttiselta lentää Casablancasta Pariisin yöhön, mutta todellisuudessa se latistui lentokenttähotellissa vietettyyn yöhön, ja herätykseen aamuviideltä.

Tiistaina alkoi heti taistelu ilmastopäätöslauselman yksityiskohdista. Lopputuloksesta tuli sen verran kaunopuheista todellisuuteen verrattuna, että oli pakko tehdä äänestysselitys asiasta.

Omalla raportillani Århusin sopimuksesta suututin Euroopan ympäristöbyroon pomon, joka halusi keskustella kanssani siitä kuinka saatoin väittää heidän välittäneen lobbauskirjeessään väärää tietoa. Puheeni täysistuntosalissa oli jäänyt hieman kesken sillä aika oli loppunut ja puhemies paukutti nuijaansa. Sain onneksi liitettyä täysistuntoselostukseen koko puheen, jota pääsin perustelemaan rajun väitteeni. Tosissanihan minä olin, ja kyseinen mieskin ymmärsi mitä tarkoitin.

Kiistan taustalla oli se, kuinka paljon oikeuksia NGO:t saavat muutoksenhakuun tuomiostuimessa EU-instituutioiden päätöksiin nähden. Minä halusin valitusoikeuskäytännölle rajoja ja kriteerejä, jotta se pysyisi kohtuullisena. Nyt uskon että olemme löytäneet hyvän tason, jossa kansalaisten oikeus tiedonsaantiin ja osallistumiseen on parantunut huomattavasti tilanteen kuitenkaan jumittamatta instituutioita.

Äänestyksen aikana luulin, etten onnistunut vaan hävisin äänestyksen. Se johtui siitä, että kuulin puhemiehen tulkitsevan pari hankalaa muutosesitystä hyväksytyksi – näitä äänestystuloksia on joskus vaikea tulkita silloin kun ollaan ns. toisessa lukemisessa: hyväksytyksi tuleminen edellyttää määräenemmistöä, ehdoton enemmistö ei riitä.

Kun huomasin että olin sittenkin menestynyt hyvin, lähetin ryhmätovereille kiitoskirjeen tuesta. Mainitsin että puhemiehen tulkintavirheen takia moni laillani taisi ensin luulla että hävisimme, mutta kyseessä olikin erinomainen tulos. Sitä lausetta minun ei olisi pitänyt sanoa. En ollut kiinnittänyt mitään huomiota, kuka kyseinen puhemies oli: tulinen kollega omasta ryhmästä. Pian hänen toimistonsa tuli kiukkuisena puhelinlankoja pitkin meille: siellä oli mennyt nenään iso herne ja anteeksipyyntöä vaadittiin. No sitten vain kirjoittamaan: tarkoitukseni ei ollut puhua kenenkään virheestä vaan tuulettaa voittoa, jota ensin aika yleisesti luultiin tappioksi. Totesin että tälle väärinkäsitykselle täytyi varmaan löytyä jokin muu syy. Mikä, sitä en tiedä.

Ja sitten parlamentti teki vielä päätölauselman homofobiasta. En ollut uskoa silmiäni kun katselin tekstiä ja sanavalintoja. En voi ymmärtää, että aivan vakavasti itseeensä suhtautumista yrittävä laitos valitsee noin tyhmän otsakkeen päätöslausemalleen. Ottaa asiakseen FOBIAT? Tiedän että esimerkiksi xenofobioista puhutaan, ja homofobioistakin. Mutta sitä ei pitäisi tehdä vakavassa poliittisessa yhteydessä.

Vastustan ehdottomasti homoseksuaalien diskriminointia. Mietinnön otsikko kuitenkin oli niin epäonnistunut, että joissakin kohdin oli pakko vain äänestää tyhjää. Jos me puhumme oikeasta ongelmasta, diskriminoinnista, miksi ihmeessä siellä täällä käytetään täysin epäasiallista homofobia-sanaa? Me menimme väärälle tasolle, ihmisten tunteisiin.

Fobiat luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin, ne ovat neuroottisiksi häiriöiksi katsottavia pelkotiloja. Niiden avuksi tarvitaan terapiaa, eikä sitä voi poliittisin ohjaustoimin hoitaa, yhtä vähän kuin klaustrofobiaa tai araknofobiaa, hämähäkkipelkoa. Todelliset fobiat kehittyvät usein jonkin lapsuuden aikaisen tapahtuman vuoksi, ja niille voi olla perustellut syynsä.

Jos ihmisiä aletaan syyllistää heidän tunteistaan tai fobioistaan, siitä tulee uusi syrjinnän ja manipuloinnin muoto.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *