USA:n ja kumppaneiden uusi teknologia- ja ilmastosopimus ja EU:n ilmastopolitiikka
Maaliskuun EU-huippukokouksessa jäsenmaiden johtajat sopivat 15-30 prosentin kasvihuonekaasujen päästöleikkauksista vuoteen 2020 mennessä, ja peräti 60-80% vuoteen 2050 mennessä. Kaiken tieteellisen tietämyksen valossa päätös oli välttämätön ja aiheellinen. Viime syksynä julkistettu tutkijoiden laatima arktinen ilmastomuutosraportti vahvisti ilmastomuutoksen uhkan ja kertoi napa-alueiden olevan erityisen haavoittuvia. Tuon päätöksen jälkeen tapahtuneet sääilmiöt, yhtäällä Etelä-Euroopan kuivuus ja metsäpalot, toisaalla tulvat ja hirmumyrskyt sekä tutkimustieto laajan ikiroudan alueen sulamisesta Siperiassa, ovat luoneet lisää poliittisia paineita vakuuttaa, että työtä ilmastomuutoksen hidastamiseksi tehdään.
Niinpä EU on ilmoittautunut eturintamaan ilmastomuutoksen torjumisessa. Se on sitoutunut Kioton sopimuksen vähennyksiin, ja siihen liittyen loi Kioton päästökauppaa ennakoivan oman päästökauppajärjestelmän, sekä on luomassa energian loppukäytön tehokkuutta koskevaa direktiiviä päästökaupan ulkopuolisille aloille kyseinen direktiivi antaisi jäsenmaille kiinteät vuotuiset säästötavoitteet. Mutta tämä ei riitä, joten jäsenmaat menivät myös pitemmälle ja julistivat maaliskuussa pitkän aikavälin säästötavoitteet, 60-80%.
Kerrankin kävi niin, että jäsenmaiden ulkoministerit menivät komissiota pitemmälle. Helmikuun tiedonannossa se ei esittänyt tarkkoja tavoitelukuja, sillä se totesi että EU:n ponnistelut jäävät tehottomiksi ellei laajempaa rintamaa saada aikaan.
Tässä esitelmässä esittelen EU:n jäsenmaiden päästökehitystä, analysoin Kioton sopimuksen heikkouksia ja EU:n ilmastopolitiikan välineitä sekä tarkastelen uutta kuuden maan energia- ja ilmastosopimusta. Lopuksi pohdin Suomen mahdollisuuksia suhteessa näiden ns. kuutosten teknologiayhteistyössä.
EU:n poliittiset päätökset ovat periaatteessa siis kunnossa, mutta samaan aikaan käytännön kehitys on muodostumassa ongelmaksi. EU:n päästövähennyskehitys on pysähtynyt, kun helpoimmat vähennystoimet on tehty. Yhdeksän viidestätoista vanhasta jäsenmaasta on ylittänyt oman Kioto-tavoitteensa yli 20 prosentilla. Jopa EU:n komission laskelmissa kasvuennusteet myönnetään, ja ratkaisuksi tarjotaan energiansäästöön viittaavia lisätoimia, additional measures, joita ei kuitenkaan toistaiseksi ole määritelty. Jollei mitään radikaalia keksitä, EU joutuu valitettavasti hyvin pian tunnustamaan, ettei Kioto-tavoitteisiin päästä.
EU:n sisäinen Kiotoon valmistava päästökauppa ei ole vähimmässäkään määrin ratkaissut vähennysongelmaa. Sen kilpailua vääristävät piirteet ovat kaikille valkenemassa viimeistään nyt, kun huomattiin että suurimmaksi päästöoikeuksien myyjäksi tuli Puola. Myyntiin joutavat päästöoikeudet eivät johdu maan vähennystoimista, vaan runsaasta päästömenneisyydestä. Sellaista kutsutaan kuuman ilman myynniksi: ei myydä säästötoimia vaan päästörunsasta historiaa. Päästökauppadirektiiviä tehtäessä moni ei halunnut uskoa varoituksia, että kansalliset päästökiintiöt sotkevat joustavaksi markkinamekanismiksi tarkoitetun päästökaupan aivan joksikin muuksi. Suomen kannalta ikäväksi tosiasiaksi jäi, ettei varhaisia toimiamme riittävästi palkita.
Näin ollen on aiheellista todeta, että Euroopassa harjoitetaan päästökauppaa, joka on enemmän rakennepolitiikkaa kuin kasvihuonekaasujen hillintää. Rahoitamme myös Venäjää vuoteen 2012 asti, jonka jälkeen maa voi halutessaan vaikkapa irtaantua sopimuksesta.
Sähkön hinnannousu on yksi päästökauppadirektiivin seurauksista. Tämänkään ilmiön ei voi katsoa automaattisesti muuttuvan ilmastotavoitteiden kannalta edulliseksi toiminnaksi. En nyt aio käyttää aikaa sen selvittämiseen, miten päästökauppa vaikuttaa sähkön tuotantokustannuksiin ja miten päästöoikeuden markkinahinta nostaa sähkön markkinahintaa, sillä tämä aihe on varmasti läsnäolijoiden hallussa. Totean vain, että etenkin keskinäisten tuotantoyhtiöiden, jotka myyvät sähköä osakkailleen omakustannushintaan, kannalta viime aikojen uutiset valtiovallan verotuskaavailuista ovat todella huonoja. Onkin hyvin outoa, että valtiovallan suunnalla ollaan päästökaupan takia harkitsemassa vesivoiman kiinteistöveron korotusta – jopa vastoin päästökaupan selvitysmiehen suosituksia. Professori Mikko Kara totesi viime vuonna selvityksessään että jos ns. windfall-voittoja esiintyy, niiden verotusta ei ole järkevää toteuttaa ainakaan fiskaalisena elementtinä. Olisi tärkeää että voisimme korjata syntynyttä tilannetta muulla tavoin, sillä verotusratkaisut tulevat usein jäädäkseen.
Mutta ilmastopolitiikkamme ongelmat eivät suinkaan ole vain EU:n sisäistä kilpailua vääristäviä. Kuulostaa paljolta kun todetaan, että 140 maata on ratifioinut Kioton sopimuksen. Mutta tosiasiassa se on aika vähän, sillä suurin osa Kioton ratifioijista on kehitysmaita, joita päästörajoitukset saati sitten vähennykset eivät koske. Siksi EU:n komissiokin on myöntänyt, että tulevina vuosikymmeninä EU-25 osuus putoaa alle 10 %, samalla kun kehitysmaat kasvattavat osuutensa yli puoleen kaikista päästöistä. Näin ollen, vaikka EU puolittaisi päästönsä – 50 % 2050 mennessä – ilmasto-olosuhteisiin ei merkittävää vaikutusta ellei muita saada mukaan.
Siksi on syytä tunnustaa Kioton sopimuksen heikkoudet samalla kun kuitenkin annetaan täysi tunnustus sille, että se symboloi yhteistä poliittista tahtoa ilmastomuutoksen hidastamiseksi. Kaikki tietävä,t että Kioto ei ole kuin ensiaskel; paljon tuntuvampiin vähennystoimiin on päästävä. Mutta onko se ensiaskel oikeaan suuntaan vai harha-askel? Käytännössä Kioton sopimus on toistaiseksi vaarallinen, koska se ei aseta rajoituksia kehitysmaiden päästöjen kasvulle ja juuri siellä kaksi kolmannesta kasvusta tapahtuu. Näin se uhkaa aiheuttaa globaalissa taloudessa hiilivuotoa eli tuotannon siirtymistä sinne, missä päästörajoja ja korkeita ympäristönormeja ei ole. Sellainen ei ole solidaarista edes kehitysmaille; ne ansaitsevat kasvun mutta puhtaan kasvun. Kioto on myös tehoton: ilmaston lämpenemisen ongelmaan päästöjen vähentäminen Kioton tahtiin on liian hidas tie on välttämätöntä tehdä myös suoranaisia teknologiahyppäyksiä. Sen joustomekanismi päästökauppa houkuttelee yrityksiä spekuloimaan vähennystoimilla eli ajoittamaan ne edullisesti ja tarvittaessa panttaamaan innovaatioita päästöoikeuksien myönnön kannalta suotuisaan ajankohtaan. Kansainvälisissä kokouksissa on myös nähty, että maakohtaiset rajat jumitavat helposti riitelyyn omasta osuudesta eivätkä kannusta yhteistyöhön.
Kioton sopimuksen yksi vakava ongelma on sen sisäänrakennettu kriittisyys päästötöntä ydinenergiaa kohtaan. Kaikki kokemus on toistaiseksi osoittanut, että ydinvoimasta kieltäytyminen merkitsee käytännössä fossiilisten energiamuotojen käytön lisääntymistä eikä edes maailmankatsomuksellinen oikeaoppisuus sovita päästöjen kasvua. Tämä triviaali toteamus on joskus pakko sanoa ääneen: Ilmakehä ei ole varustettu ideologisilla suodattimilla. Se ei erittele, mitkä fossiiliset päästöt tapahtuvat kilteistä syistä, ydinvoiman alasajon seurauksena ja mitkä silkasta vastuuttomuudesta.
Kiotoon vahvasti ankkuroitunut EU:n ilmastostrategia oli siis jo valmiiksi haasteita täynnä, kun USA ja viisi muuta maata yllättivät kaikki heinäkuun lopussa ilmoittaessaan yhteisestä energia- ja ilmastosopimuksesta, joka on teknologiayhteistyöhön perustuva ohjelma kasvihuonepäästöjen kasvun leikkaamiseksi. Allekirjoittajien mukaan tarkoituksena on edistää energiatehokkuutta ja puhdasta teknologiaa sekä uusiutuvien ja päästöttömien energiamuotojen kuten vetyvoiman ja ydinvoiman käyttöä.
Tieto Laosissa solmitusta sopimuksesta tuli täytenä yllätyksenä Brysselissä. Komission ensireaktio oli varovaisen myönteinen, mutta ei yhtään enempää. Maailmalla ei kuultu pelkkiä ilonpurkauksia useimmat ympäristöjärjestöt moittivat välittömästi USA:ta yrityksestä heikentää Kiotoa.
Ympäristöjärjestöjen harmin ymmärtää jo arvovaltasyistä Kioton sopimus on pitkälti niiden kätilöimä. Sitä luotaessa monet muut tahot pysyttelivät pitkään neuvottelujen ulkopuolella, koska hanketta pidettiin aluksi epärealistisena viherpiiperryksenä. Kun Kioto vihdoin suurten vaikeuksien jälkeen astui voimaan viime helmikuussa, se oli järjestöille suuri voitto kunnes rinnalle ilmaantui kova kilpailija, joka tosin heti alkuun ilmoitti ettei tarkoitus ole kilpailla Kioton sopimuksen kanssa vaan täydentää sitä.
Vakuutteluista huolimatta kilpailuasetelma on selvä. USA on toistuvasti kritisoinut Kioton perusideaa, ja onnistui nyt vihdoin luomaan sille vaihtoehdon. Hanketta ei voi pitää pikkujuttuna 140 maan ratifioiman Kioton rinnalla kun ottaa huomioon, että kuuden maan – Yhdysvallat, Kiina, Intia, Australia, Etelä-Korea ja Japani – allekirjoittajajoukko kattaa noin puolet maailman BKT:sta, väestöstä, energiankulutuksesta ja päästöistä
Vaikka uusi hanke on kolaus YK:n ilmastosopimuksen Kioton arvovallalle, se voi jopa pelastaa Kioton pahimmat puutteet. Siksi ympäristöjärjestöjen kannattaisi miettiä muutamaan kertaan ennen täystyrmäystä. Kaikkien sopimusten, Kiotonkin, täytyy lunastaa itsensä käytännössä, hyväksi ilmoittautuminen ei riitä. Keinot eivät saa tulla päämäärää, ilmastonmuutoksen hillitsemistä, tärkeämmiksi.
Koska kaikki tietävät, ettei Kioto voikaan puuttua todennäköisesti ainakaan 15 vuoteen juuri niihin päästöihin, jotka nopeimmin kasvavat, uusi täydentävä sopimus voi aidosti tukea ilmastotavoitteita. Kun kehitysmaat jätettiin aikoinaan Kioton päästörajoituksien ulkopuolelle, ei osattu kuvitella, millä vauhdilla Kiina ja Intia alkaisivat kasvattaa niitä. Maailman energiasta 85 prosenttia tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla ja niiden käyttö kasvaa erityisesti kehitysmaissa. Ja nyt näyttää myös siltä, etteivät teollisuusmaat Kioton resepteillä pääse tavoitteisiinsa. Siitä Kanadan ja EU:n väärään suuntaan sojottavat käyrät ovat ikävä esimerkki.
Kuuden kumppanin sopimukseen ei kuulu samanlaisia sitovia päästöjen vähentämisen aikarajoituksia tai voimaansaattamispykäliä kuin Kioton sopimuksessa. Mutta se voi silti olla Kiotoa paljon tehokkaampi päästöjen kasvun hillitsijä aika näyttää.
Siksi Kiinan mukanaolo kuutosten sopimuksessa on kiistattoman hyvä uutinen maailmalle. Se tulee estämään ympäristömielessä vastuuttomia investointeja ja tällä tavoin paikkaa juuri niitä porsaanreikiä, joita Kioto koko ajan synnyttää. Näistä pahin on mainitsemani hiilivuodon uhka, tuotannon siirtyminen globaaleilla markkinoilla sinne, missä päästörajoja ja kunnon ympäristönormeja ei ole. Uusi sopimus on tuon virheen selvä korjausliike. Myös globaaleja kilpailuasetelmia se näin ollen oikaisee. Päästöjen absoluuttista vähentämistarvetta se ei vielä ratkaise, mutta sitoutuminen päästöjä rajoittavaan tekniikkaan on ehdottoman hyvä uutinen, askel välttämättömään suuntaan. Se tulee myös laskemaan tasokkaan ympäristöteknologian hintaa ja toivon mukaan myös saa aikaan harppauksia eteenpäin energiapolitiikassa.
.
EU:n tehottoman mutta kangistavan ilmastopolitiikan uusi tilanne suistaa kuitenkin jonkinasteiseen kriisiin. Päästökauppaa on kritisoitu kun on huomattu sen vaikutus sähkön ja polttoaineiden hinnannousuun ja ympäristötietoisen eurooppalaisen kilpailukyvyn heikentymiseen. Kun viimeistään nyt on selvää, ettei päästökaupasta tulekaan maailmanlaajaa järjestelmää, on pakko kysyä onko Euroopan valitsema tie yksipuolisuudessaan viisas. Jos kärjistetään, Eurooppa satsaa jarruttamiseen, Amerikka tutkimukseen. Ja lopulta voi käydä niin nolosti, että juuri amerikkalainen teknologia pelastaa meidät
Haluaisin lyhyesti tarkastella EU:n ilmastopolitiikkaa koskevaa lainsäädäntöä. Ohessa on listattu direktiivejä, jotka kaikki tähtäävät päästöjen vähentämiseen ja energiatehokkuuteen. Kaikki lähestyvät tavoitetta eri tavoin siten että toimenpiteiden ja velvoitteiden kumuloituminen ei ainoastaan luo epätasapainoa direktiiveihin vaan myös muihin tavoitteisiin kuten esimerkiksi hyvin toimivien eurooppalaisten sähkömarkkinoiden luomiseen.
Jos direktiivien vaikutusta toisiinsa ei oteta huomioon, luodaan teollisuudelle ja asiakkaille kaksoistaakkoja. Esimerkkinä päästökauppa ja energiaverotus, jolla oli tarkoitus sisällyttää päästöt hintaan. Tai vesipuitedirektiivin negatiivinen vaikutus päästöttömän vesivoiman käyttöön, tai se ettei päästökaupan vaikutuksia yhdistelmätuotantoon mietitty. Koordinaation puute eri pääosastojen kesken näyttää muuttuvan merkittäväksi tekijäksi.
Siksi direktiivien kumulatiivinen yhteisvaikutus uhkaa eurooppalaisten energianhintojen kilpailukykyä, ja syntynyt epätasapaino ja kilpailua vääristävät elementit nähdään energiateollisuudessa suurena esteenä tehdä investointeja.
Ensi joulukuussa kokoonnumme jälleen YK:n ilmastokokoukseen Montrealiin. Toivon, että tietoisuus kuutosten vaihtoehdosta merkitsee Kioton jatkokauden suunnittelulle tuotekehittelyä. Ohessa esittelen lyhyesti mihin suuntaan seuraavan Kioto-kauden pitäisi mennä, jotta nämä kaksi lähestymistapaa voisivat joskus kohdata.
Mutta palataan kuutosten sopimukseen. Tehdäänpä mitä tahansa ilmastopoliittisia päätöksiä, sen huomioonottaminen on viisas ole. En ihmettelisi vaikka Venäjä liittyisi vastaisuudessa sopimukseen nautittuaan ensin aikansa Kioton suomasta ilmaisesta rahoituksesta. Myös Suomen kannattaisi nopeasti tutkia läheisen yhteistyön mahdollisuutta kuuden koplan kanssa. Suomessa on ympäristöteknologian huippuosaamista, ja tässä olisi meillekin suuret markkinat.
Siksi Suomen pitäisikin nyt huolellisesti miettiä, miten yhdistämme sekä Kioton sopimuksen tuomat vaatimukset että kuuden maan pyrkimykset teknologiseksi ja kaupalliseksi hyödyksemme siten että kilpailukykymme vahvistuu eikä heikkene, kuten tällä hetkellä on vaarana:
On siis pohdittava, miten Suomi saataisiin hyötymään sekä EU:n kehityksestä että USA:n kehityksestä. Tässä joitakin hajahuomioita aiheesta:
Eräs tärkeä alue on aerosolipartikkelit. Ilmaston lämpenemiseen vaikuttaa CO2-päästöjen lisäksi monen muun yhdisteen päästöt ja varsinkin aerosolipartikkelien päästöt. Ne ovat ilmasto-ongelman lisäksi saastesumun aiheuttajana myös terveysongelma suurissa asutuskeskuksissa. Onkin todennäköistä, että kuutoset tulee paneutumaan ongelmaan kokonaisvaltaisemmin kuin Kioton sopimus lähivuosikymmeninä.
– Kaasu polttoaineena tuo yhden ratkaisun aerosolipäästöongelmaan. Lisäksi se ei vaadi tällä hetkellä moottori- eikä voimalaitosteknologiaan mitään uutta. Olemassa olevia perinteisiä ratkaisuja voidaan hyödyntää. Polttoainepuolella se on lisäksi askel kohti polttokenno-aikaa.
– USA:ssa on suunnitteilla suoraan vetyä tuottavia ydinvoimaloita miksei Euroopassa? Hyötysuhde näissä on huomattavasti parempi kuin voimalassa, jossa ensin tuotetaan sähköä ja sähköllä sitten vetyä.
Konkreettinen haasteemme on tuoda suomalaista osaamista kuutosten teknologiayhteistyön piiriin. Suomen teollisuudella on suhteet Yhdysvaltoihin. Hyvin tyypillistä on, että Suomessa kehitetyn korkeatasoisen energiateknologian hyödyntäjä löytyy ensimmäisenä Pohjois-Amerikasta. Tämä merkitsee sitä, että meillä on näyttöä siitä, että suomalaisella osaamisella on kysyntää ja arvostusta Amerikan mantereella.
– Voimalaitospuolella esimerkiksi Pyroflow – kiertoleijupolttoteknologiaa on myyty USA:han (Foster-Wheeler). Osaaminen on kuitenkin säilynyt Suomessa.
– Polttonestepuolella ympäristömyönteisten polttoaineiden valmistuslaitoksia on useita, esimerkkeinä Kanadassa toimiva Iso-oktaanin valmistuslaitos sekä joitakin eetteriteknologiaa hyödyntäviä laitoksia Euroopassa.
– Mutta miten tilannetta hyödynnetään jatkossa?
– Mieleeni tulee elektroniikan ja mittausteknologian mukaantuonti energiatehokkaisiin laitoksiin. Suomesta löytyy tähän osaamista
– Suomessa on panostettu korkeatasoiseen sekä energiatekniikan että kemian tekniikan koulutukseen IT-koulutuksen lisäksi. Nämä satsaukset ovat vaarassa valua hukkaan, koska yritykset ovat siirtyneet tai siirtymässä ulkomaalaisomistukseen. Tämä väistämättä johtaa jollain aikavälillä osaamisen siirtymiseen ensin omistajan omiin taitokeskuksiin ja sitten tutkimuksen ja kehityksen lopettamiseen Suomesta. Jos Suomessa osaaminen on korkeatasoista ja näiden siirtojen vuoksi ihmisiä jää työttömäksi, olisi kyettävä synnyttämään uusia yrityksiä jälleen uusien ideoiden pohjalta.
– ihanteellista olisi, että Suomi rahastaisi osaamistaan siten, että se hyötyy ensin kehitetystä tuotteesta ja kun se on ”kypsässä vaiheessa”, myy sen ulkomaille hyvään hintaan. Samalla vapautuu resursseja täysin uuteen. Nyt ongelmana on, että asiat menevät hyvin tuohon kehitetyn teknologian ja osaamisen rahastukseen asti, mutta saatuja rahoja ei sijoiteta Suomeen uuden bisneksen synnyttämiseen, vaan se sijoitetaan muualle. Ei oteta enää riskejä, vaan luullaan, että varmoista kohteista saadaan hyvä tuotto jatkossakin ilman teknologiapanostusta. Valitettavasti jokaisella teknologialla on elinkaarensa, hyvään oloon ei pidä koskaan tuudittautua, on etsittävä aina uutta.
Olosuhteidensa vuoksi Suomi tarvitsee erilaista energiapolitiikkaa kuin Keski-Eurooppa. Harvaanasutun maan olosuhteet ja markkina-alueet edellyttävät meiltä omintakeisia ratkaisuja. Esimerkiksi uusien polttonesteiden jakelukanavien rakentaminen koko Suomen alueelle lienee liki mahdotonta. Tästä syystä esimerkiksi maakaasukäyttöisten autojen, joiden osuus Euroopassa tullee lisääntymään, osuus Suomessa tullee jäämään rajalliseksi, rajoittuen maakaasuverkon alueelle. Suomi tarvitsee siis erilaista energiapolitiikkaa myös liikennepuolella.
Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia tulee Suomen eduskunnan käsittelyyn ensi kuussa. Tässä yhteydessä on syytä jatkaa keskustelua lisäydinvoiman rakentamisesta, sillä muutoin keinovalikoimamme päästöttömän energian lisäämiseksi jää liian suppeaksi. Tällä on suora vaikutus energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailukykyyn. Sen alasajo olisi perusteltua jos kyseessä olisi ympäristön kannalta oikea teko. Suomalainen teräs ja paperi tehdään maailman vähimmillä päästöillä, joten on vaikea nähdä, miksi tuotanto pitäisi vapaaehtoisesti päästää löysempien ympäristönormien maihin.
Ydinvoima ei toki ole ratkaisu ilmastomuutokseen mutta sitä pitäisi hyödyntää täyteen määräänsä fuusiovoimaa ja entistä tehokkaampia energiansäästömuotoja kehitellessä.
