Lehdistötiedote 14.04.05 Julkaisuvapaa heti
Ville Itälä (kok)
Piia-Noora Kauppi (kok)
Eija-Riitta Korhola (kok)
Lasse Lehtinen (sd)
Reino Paasilinna (sd)
Alexander Stubb (kok)
Suomalaismepit oudoksuvat metsäkampanjan perusteita
– Greenpeacen kampanja ei auta Ylä-Lappia
Joukko Suomen europarlamentaarikkoja hämmästelee kansainvälisen Greenpeacen metsäkampanjaa Ylä-Lapissa. "Greenpeace on nostanut kampanjansa korkealle sijalle omassa viestinnässään ja järjestö on saanut valitettavasti monet keskieurooppalaiset uskomaan, että syytöksissä on jotakin perää. Haluamme muistuttaa, että Greenpeacenkin kohdalla kyse on kaupallisesta toiminnasta, jota johdetaan kuin liikeyritystä. On vaikea välttää ajatusta, että tässä tapauksessa tavoitteena on varainhankinta eksoottisin ja tunteisiin vetoavin keinoin."
"Edes Greenpeace ei väitä, että kampanjan syynä olisi ekologisesti kestämätön metsätalous – kuten ei voikaan olla Euroopan tiukimmin suojellulla alueella. Sen sijaan se esittää ajavansa paikallisten saamelaisten poromiesten asiaa. Suurin osa väestöstä on ilmaissut vastustavansa Greenpeacen toimia. Siinä asetetaan suotta vastakkain Lapin perinteiset elinkeinot, metsätalous, porotalous ja turismi, joita on voitu harjoittaa sovussa rinnakkain."
"Greenpeacen perustelut kampanjalleen ontuvat. Valtionmetsien hakkuita harjoitetaan vain kymmenellä prosentilla Ylä-Lapin pinta-alasta, kun taas porotalous on sallittua koko alueella. Se on sallittua myös alueen tiukasti metsätaloudelta suojelluilla alueilla, joita on tuottavista metsistä 30-40 prosenttia", mepit toteavat.
Europarlamentaarikot korostavat, että Suomi on niin Euroopan kuin maailmankin mittakaavassa johtava metsiensuojelun maa. Tuottavasta metsämaasta Suomi on suojellut tiukasti eniten Euroopassa. Juuri Ylä-Lapissa metsiä on suojeltu suhteellisesti ja hehtaareissa laskettuna eniten koko Euroopassa ja myös Suomessa. Euroopan unioni hyväksyi Suomen Natura 2000 -verkoston ensimmäisten joukossa. Suomi on kaikissa metsiensuojelun tavoitteissa muita edellä, ja Etelä-Suomessa suojelutyötä laajennetaan metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvalla työllä.
Taustaa:
Greenpeace esittää, että porotalous on erityisesti kevättalven kuukausina riippuvainen vanhojen metsien puiden oksilla kasvavasta luposta, jota valtion metsien hakkuut hävittäisivät. Porojen saatavilla olevan lupon tuotto on kuitenkin parhaimmillaankin vain kilon hehtaaria kohti vuodessa. Johtavat porotutkijat ja muun muassa Oulun yliopiston eläintieteen professori, vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen ovat todenneet, että Greenpeacen perustelu on pohjaa vailla.
Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan paikallinen väestö ei tue Greenpeacea, ei edes poronhoitajien enemmistö. Ylälappilaisten laaja enemmistö katsoo, että alueen ongelmat tulisi ratkaista paikallisin voimin. Paikalliset ihmiset ovat osoittaneet mielenosoituksissa kantansa Greenpeacelle useaan otteeseen ja pyytäneet järjestöä poistumaan heidän kotiseuduiltaan. Greenpeace ei protestoi saamelaisten ja poromiesten omien metsien rajuja hakkuita, koska näitä metsänomistajia on mukana järjestön kampanjassa.