Arvoisa puhemies,
haluan ilmaista sympatiani Portugalin kuivuuden johdosta ja osoittaa tukeni päätöslauselmalle. Puhun kuitenkin nyt sen taustalla olevasta ilmiöstä, ilmastomuutoksesta. Aihe koskettaa juuri sitä, josta kuluneella viikolla täällä Strasbourgissa olivat Suomen johtavat ympäristöalan professorit puhumassa parlamentissa järjestetyssä seminaarissa. Aiheenamme oli muun muassa ilmastomuutos. Seminaarin osallistui myös komission tutkimuksen pääosaston johtava virkamies, joka oli vilpittömän ilahtunut tieteen ja politiikan kohtaamisesta parlamentissa. Tällainen tiedemiesten ja poliitikkojen yhteistyö on tervetullutta, mutta ei tietenkään mikään itsestäänselvyys. Maailma ei ole sen muotoinen, että akateeminen tieto valuisi poliitikolle itsestään. Sitä täytyy välillä hakemalla hakea. Tiedemiehillä ei ole välitöntä tarvetta tulla lobbaamaan meitä. Vaikka yhteiskunta tukee akateemista tutkimusta, valitettavasti juuri tämä tieto jää lainsäätäjiltä usein pimentoon.
Me kysymme usein, onko esimerkiksi vuonna 2003 ilmennyt kuivuus merkki ilmastonmuutoksesta. Tutkijoiden mukaan kysymys on väärin asetettu, siihen ei voida yksiselitteisesti vastata. Mutta jos kysytään, onko kuivuutta odotettavissa lisää, he vastaavat kyllä, onko lämpöaaltoja tulossa useammin, he vastaavat kyllä, onko moderni yhteiskunta yhä alttiimpi säiden ääri-ilmiöille, he vastaavat kyllä.
Nyt on siis toiminnan aika. Kauemmin ei enää voida varmempia vastauksia odottaa. Nyt tämän tiedon pitää meille riittää ryhtyäksemme yhä tehokkaampiin toimiin ilmastomuutoksen torjumiseksi ja hidastamiseksi. Se on tärkeimpiä politiikan prioriteettejamme. Olennainen osa ovat myös sopeutumistoimet, joihin on määrätietoisesti panostettava juuri nyt niin politiikan lohkot uudelleen määrittelemällä kuin tutkimukseen panostamalla. Me tarvitsemme muun muassa oikeaa metsästrategiaa tähän tilanteeseen. Ilmastomuutosta ei valitettavasti voida kokonaan välttää, mutta henkilö- ja aineellisten vahinkojen minimointi on nyt välttämätöntä.
