Korhola Buenos Airesin ilmastokokouksessa: toiveet USA:n mukaantulosta Kiotoon voidaan unohtaa

17.12.2004

”USA:n senaattorivaltuuskunta teki selväksi, ettei se tule mukaan Kiotoon millään ehdoilla eikä millään aikataululla. Kioto sammuttaisi valot, oli tyly tuomio”, kuvailee Buenos Airesin ilmastokokoukseen osallistuva Eija-Riitta Korhola tilannetta. Europarlamentin valtuuskunta kokouksen aikana tapasi useita kansallisia delegaatiota ja ministereitä. ”Nyt huomio kiinnittyy post -Kiotoon mutta näyttää epävarmalta, mihin tuloksiin voidaan päästä.” (… jatkuu videon alla)

Katso kuvia ilmastokokouksesta

”EU haluaa aloittaa keskustelut ns. post-Kiotosta eli vuoden 2012 jälkeisestä ajasta, mutta Yhdysvallat on ilmaissut vastustavansa keskusteluja ennenaikaisina ja vakuuttaa jäävänsä Kioton ulkopuolelle”, Korhola sanoo.

Kokouksessa on keskusteltu paljon myös kehitysmaiden tilanteesta ja Kiinan nopeasti kasvavista päästöistä. Ne mutkistavat Korholan mukaan tilannetta lisää. ”Useimmat kehitysmaat vastustavat kaikkia niille tulevaisuudessa asetettavia päästörajoituksia. Italia ehti ilmoittaa, että ilman Yhdysvaltoja ja kehitysmaita on sopimusta turha jatkaa.”

”EU:n on etsittävä linjansa tästä tilanteesta. Toivomme mahdollisimman monen maan osallistuvan jatkosopimukseen, mutta komissaari Dimas totesi, ettei ilmastotoimista peräännytä missään skenaariossa”, Korhola sanoo.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *