Kommenttipuhe komission julkilausumaan täysistunnossa
Arvoisa puhemies,
Rikkaiden, köyhien ja kaikkein köyhimpien maiden välinen kuilu on kasvanut entisestään 1990-luvulta. Kauppaesteiden purkaminen kehitysmaiden tuotteilta EU:n toimesta ei ole näkyvästi parantanut kolmansien maiden tilannetta, vaikka EU on kehitysmaiden maatalous-tuotteiden suurin vientimarkkina-alue. Euroopan unionin kehitysmaapolitiikan epäkohtana on ollut monin paikoin yksipuolisen tuotannon edistäminen kehitysmaissa. Samalla voimakkaasti tuettujen eurooppalaisten maa-taloustuotteiden vienti kehitysmaihin vahingoittaa ja tuhoaa paikallistuotantoa.
Kaupan esteiden purkamisen rinnalla on edistettävä myös reilun kaupan tuotteiden leviämistä unionissa. Komissio on tukenut reilun kaupan tuotteiden tiedotuskampan-joita, mutta samalla todennut niiden korkeiden hintojen laskevan ainoastaan kysynnän kasvaessa. EU:n pitäisi laskea reilun kaupan tuotteiden kynnyshintoja ja nostaa muiden kehitysmaatuotteiden kynnyshintoja. Reilun kaupan kynnyshintojen lasku auttaisi tuotteiden myyntiä EU:n alueella. Se taas lisäisi tuotannon volyymiä kehitysmaissa. Siten tapahtuisi tuotannon siirtymä reilun kaupan suuntaan.
Samalla kehitysmaarahaston pitäisi tukea erityisesti niitä tiloja, jotka siirtyvät reilun kaupan merkin alle. Näiden tilojen kehittämiseen pitäisi antaa halpakorkoisia lainoja ja kehitysmaatukea, jotta työttömäksi jääneiden naisten koulutus voidaan järjestää. Nälänhätään annetaan avustuksia ja tehdään keräyksiä, mutta harvoin muistetaan että me osaltamme aiheutamme tuontitulleillamme nuo nälänhädät. Jäsenmaiden olisi syytä suosia reilun kaupan tuotteita julkisissa hankinnoissaan, jolloin lisääntyvä kysyntä laskisi sekä kustannuseriä että vähittäismyynti-hintoja.
Maailman viljantuotantoa ei voida kasvattaa viljelysalaa laajentamalla. Tähän vaikuttaa myös vesivarojen niukkeneminen: keinokastelun lisääminen laajassa mittakaavassa ei ole enää mahdollista. Jos ravinnon tuotantoa ei voida kasvattaa, täytyy ruuan jakoperusteita ja kauppasuhteita muuttaa. Nälänhädän syynä voi ravinnon epätasaisen jakautumisen lisäksi nimetä usein epävakaan poliittisen tilanteen. Tällä hetkellä Saharan eteläpuolisen Afrikan nälänhädän vakavuus syntyy nimenomaan siitä, ettei perinteisellä humanitaarisella avulla voida enää katastrofia eh-käistä alueen poliittisen epävakauden vuoksi. Hallitusten kapasiteetti kriisin kohtaamiseen on olematonta.
Poliittisten ja taloudellisten keinojen ohella nälänhätää on estettävä myös sosiaalisin keinoin. Usein nälänhädästä kärsivät eniten naiset. Vaikka naiset tuottavat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) arvion mukaan maailman ruuasta yli puolet, on naisilla silti kaikkein huonoimmat mahdollisuudet omistaa maata, saada luottoa, opiskella ja nauttia sosiaalisista oikeuksistaan.
Parlamentin poliittiset ryhmät ovat muodostaneet komission lausuntoon yhteisen päätöslauselmaesityksen. Nälänhädän uhrien auttamisella ja kehitysmaiden tukemisella on siis erittäin vahva poliittinen tuki takanaan. Tämän tulisi näkyä myös komission ja neuvoston linjoissa. Pahin pelkoni on, että jälleen kerran kehitysmaakysymyksissä teot jäävät puheita vähäisemmiksi.