Kasvava joukko Euroopan unionin kansalaisia elää muussa EU-maassa kuin kotimaassaan: monet EU-kansalaiset työskentelevät toisessa EU-maassa, turismi lisääntyy jatkuvasti ja yhä enemmän eläkeläisiä Pohjois-Euroopasta muuttaa pysyvästi Etelä-Eurooppaan. Lisääntyneestä siirtolaisuudesta ja matkustelusta seuraa väistämättä, että yhä lisääntyvässä määrin EU-kansalaisia kuolee muualla EU:ssa kuin kotimaassaan.
Samalla kun EU:n sisämarkkina-alue toimii yhä täydellisemmin, esiintyy absurdeja vaikeuksia kotiutettaessa vainajaa EU-jäsenmaasta toiseen. Tämä aiheuttaa vainajan omaisille tarpeettomia kustannuksia ja tuskallisia viivytyksiä.
Vainajien kotiuttamista valtiosta toiseen säätelee Berliinin sopimus (1937) ja Euroopan neuvoston sopimus ruumiiden kuljettamisesta (Strasbourg 1973). Nämä sopimukset eivät enää ole ajanmukaisia, koska ne perustuvat sellaiseen rajakontrolliin, jota ei enää ole. Esimerkiksi sinkkiarkkua ei tarvita kuljetettaessa vainajaa (maanteitse) Strasbourgista Lyoniin (460 km), mutta sinkkiarkku on välttämätön kuljetettaessa vainaja Strasbourgista Baden Badeniin (50 km)? Ei ole järkeenkäyviä hygienia- tai turvallisuussyitä, joiden vuoksi tämä olisi perusteltua.
Velvoittaako EU:n perussopimus Euroopan unionia takaamaan vainajien vapaan kotiuttamisen EU:n sisällä, kun kyseessä on EU:n kansalainen?
Onko asiaa koskevan sääntelyn ajanmukaistaminen vireillä EU:ssa tai kansainvälisesti?
Olisiko mahdollista saada aikaan ruumiiden kotiuttamista EU:ssa koskeva säännöstö, jonka nojalla kotiuttaminen jäsenmaasta toiseen olisi yhtä yksinkertaista kuin kotiuttaminen jäsenmaan sisällä?
Millaisella aikataululla asiassa olisi mahdollista edetä?
Frederik Bolkesteinin komission puolesta antamayhteinen vastauskirjallisiin kysymyksiin E-0073/02, E-0087/02,E-0210/02, E-0344/02, E-0346/02, P-0407/02 ja E-0679/02
(25. maaliskuuta 2002)
Komissio myöntää, että toisessa jäsenvaltiossa kuolleen henkilön ruumiin siirtäminen kotijäsenvaltioon on vaikea ja arkaluontoinen asia, joka saattaa aiheuttaa suurta kärsimystä vainajan perheelle.
Komissio on tietoinen joistakin yksittäistapauksista erityisesti koska viime aikoina on esitetty kirjallisia kysymyksiä tapauksista, joissa vainajan siirtäminen jäsenvaltiosta toiseen on ollut ongelmallista. Komissiolla ei kuitenkaan ole tietoja tai tilastoja, joista saisi yleiskuvan mahdollisesta ongelmasta ja sen laajuudesta.
Tällaiset seikat herättävät mahdollisesti kysymyksiä, joista osa koskee yhteisön politiikan eri aloja, kuten liikennettä, terveyttä ja vapaata liikkuvuutta. Näyttää kuitenkin siltä, että yhteisöllä ei ole selkeää toimivaltaa, joka kattaa kaikki nämä aspektit. Ruumiiden kuljettamisesta määrätään kansainvälisessä Berliinin sopimuksessa (1937, nro 4391 Kansainliiton sopimussarja) ja Euroopan neuvoston syyskuussa 1973 tekemässä ruumiiden kuljettamista koskevassa sopimuksessa. Joka tapauksessa on muistettava, että vainajien kuljetusta sääntelevien jäsenvaltioiden on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti sovellettava kaikkia vaatimuksia syrjimättömällä tavalla. Myös kaikkien kansanterveyteen perustuvien poikkeusten on noudatettava tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
Edellä esitetyn perusteella komissio seuraa asiaa tarkasti, muttei toistaiseksi aio ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin.
