Arvoisa puhemies
Rasismi on asia josta vallitse suuri kulttuurinen yksimielisyys: se on väärin. Koska kukaan ei halua syyllistyä rasismiin, se kuuluu niihin voimakkaisiin ja latautuneisiin sanoihin, joilla voidaan paitsi taistella vääryyttä vastaan, myös ilmeisen helposti lyödä ja leimata.
Kansalaisjärjestöfoorumin rasismikonferenssia edeltänyt varjojulistus, jossa syytettiin Israelia rasismista, tuomitsematta samalla juutalaisvastaisuutta, loi vääristävät lähtökohdat YK:n konferenssille. Me olemme täällä Euroopan parlamentissakin omin silmin nähneet miten juutalaisvastaisuus näkyy peittelemättömänä rasismina palestiinalaisissa oppikirjoissa.
Keskustelun sävy oli kohtuuton Israelille ottaen huomioon sen menneisyyden ja vihamielisten valtioiden ilmiselvän halun kiistää Israelin oikeus olemassaoloon ylipäänsä. En totisesti kiellä palestiinalaisten ongelmia ja kokemia vääryyksiä, ne on korjattava. Mutta tosiasioita sumuttamalla suuntaan tai toiseen ratkaisua ei synny.
On tragikoomista, että tuomittaessa syrjintä syyllistytään syrjintään samalla itse. Tämä kohtuuttomuus valitettavasti haavoitti kansalaisjärjestöjen uskottavuutta ja vahingoitti myös rasismikokouksen painoarvoa. Kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen ystävänä olen siitä erityisen pahoillani: harkitsemattomuudella heikennettiin omaa uskottavuutta ja toimintaedellytyksiä.
Annan suuren arvon sille, että arvostetuimmat ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty International ja Human Rights Watch sanoutuivat heti irti kansalaisjärjestökokouksen tekstistä. Samoin haluan kiittää puheenjohtajamaa Belgian edustajaa , jonka käyttämässä EU:n puheenvuorossa aiheellisesti korostettiin, että lähi-idän selkkaus on poliittinen eikä sitä pitäisi käsitellä lainkaan rasismikokouksessa.
Mistä sitten olisi ollut syytä puhua? Mikä jäi politikoinnin jalkoihin?
Amnestyn mukaan monet kriittiset asiat, kuten esimerkiksi pakolaisten kohtelu, ihmiskauppa, kastijärjestelmään perustuva sorto tai romanien oikeudet uhkasivat jäädä huomiotta. Ja valitettavasti näin myös kävi.
Intian kastittomat yrittivät esimerkiksi vahvasti tuoda esiin omaa hätäänsä kansalaisjärjestöjen rasismifoorumissa. Kastittomien syrjintä on heidän mukaansa "kätkettyä apartheidia", he sanovat. Intian perustuslaki kielsi kastiin perustuvan syrjinnän vuonna 1950, mutta käytännössä kastittomat eli dalitit joutuvat jatkuvan alistuksen kohteeksi. Ainakin 250 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti joutuu kärsimään kastijärjestelmän vuoksi.
Rasismi on ideologinen käsitys siitä, että toiset ovat parempia ja toiset alempiarvoisia. Asian ydin on syrjintä. Ydinkysymys ei ole, perustuuko syrjintä rotuun vai kastiin tai muuhun jo syntymässä saatuun asemaan.. Tämä lähestymistapa on syytä ottaa vakavasti, sillä sitä kautta voimme käsitellä myös naisiin kohdistuvaa syrjintää.
