Aika ajoin minulta kysytään, mitä ajattelen abortista. Kysymys on hankala, mutta ei niinkään siksi ettenkö tietäisi mitä ajattelen. Minusta vain tuntuu, että kuulijan päässä lähtee valtavasti liikkeelle romua kun koko sana mainitaan, ja tulen epävarmaksi, kuullaanko kolinan seasta enää mitään. Monen kysyjän muistissa on eduskuntavaaliehdokas Mika Ebelingin kampanja puolentoista vuoden takaa. Hän kohautti yleisöä näyttämällä nettisivuillaan rikkileikeltyjen sikiöiden ruumiinosia ja rakensi lähes koko kampanjansa aborttiteeman varaan.
Ilmiö ei ole harvinainen: abortti on sitkeästi pysytellyt vaaliteemana ympäri läntistä mailmaa. Kolme vuotta sitten, Britannian parlamentivaalien alla, lueskelin The Independent-lehden uutisointia sikäläisestä kohusta: "Aborttifilmi peruttiin soveliaisuussyistä." Vaaleihin osallistuneen abortinvastaisen Pro-Life Alliancen (PLA) vaalifilmi oli sisältänyt pätkiä, joissa myös näytettiin rikkileikeltyjen sikiöiden osia, kuten pikku jalkoja ja käsiä. BBC:n perustelu hyllyttämiselle oli esityksen loukkaavuus.
"Jos tämä filmi on niin kauhea, ettemme saa katsoa sitä, miten ihmeessä abortteja saa tehdä tässä maassa 500 joka ikinen päivä", ihmetteli tuolloin PLA:n puheenjohtaja Bruno Quintavalle.
Tavallaan hän oli oikeassa, vaikka perustelu ei menisikään läpi etiikan kurssin loppukokeessa. Teon julkisen näyttämisen kyseenalaisuudesta ei seuraa automaattisesti itse teon kyseenalaisuus. Aika monen ruumiintoiminnonkin kanssa olisimme muuten ahtaalla.
Totuuden näyttäminen ihmisen aiheuttamasta kärsimyksestä on silti joskus paikallaan, olivatpa kohteena sitten eläimet tai lapset. Jos yhteiskunta ei kestä kohdata totuutta tekemisistään, sen pitäisi huolestuttaa ja pelottaa.
Mielenkiintoinen yksityiskohta brittiläisessä episodissa oli, että ihmisoikeusjärjestö Liberty lupasi tukea aborttipuoluetta, mikäli tämä nostaisi haasteen ohjelman hyllyttäneitä televisioyhtiöitä vastaan. Siitäkin huolimatta, että PLA oli eräässä mielessä Libertyn poliittinen vihollinen: Liberty sattui kannattamaan myös naisten aborttioikeutta. Oikeutta aborttiin puolustava ihmisoikeusjärjestö siis suostui puolustamaan abortinvastustajia, koska näiden mielipiteen ilmaisuvapaus oli joutunut uhatuksi!
Muistan, miten ihastunut olin tästä ristiriidasta ja stoalaisen suvaitsevaisesta asenteesta: juuri näin monimutkaista elämä onkin, ja viisas sen tunnustaa. Tärkeitä arvoja ei voida aina puolustaa mustavalkoisesti ja suoraviivaisesti.
Kun meillä Ebeling käyttii sikiökuvia kampanjassaan vaalien alla, myönnän olleeni aika vaivautunut; jopa siinä määrin, että yritin peruuttaa eurovaaliehdokkuuteni. Tuskin minusta olisi tuolloin Libertyn kaltaiseksi puolustajaksi ollut. Puoluejohtommekin vetosi turhaan Ebelingiin, että hän siivoaisi sivunsa. Ja miksi niin? Olemmehan kuitenkin vakavissamme kun puhumme ihmiselämän kunnioittamisesta, ja se tarkoittaa kohdusta hautaan.
Jokin karujen aborttikuvien käytössä silti suretti. Minä väitän, että se oli ennen muuta konteksti: tulossa olevat vaalit ja takuuvarma mediajulkisuus – inhimillisen kärsimyksen avulla. Toinen ongelma on asiassa usein ilmenevä yksipuolisuus. Abortinvastustajien pahimmat puutteet eivät liity siihen mitä he sanovat vaan siihen mitä he jättävät sanomatta, nostaessaan yhden tavoitteen selkeästi yli muiden. Jos samat ihmiset ilmaisevat huolensa myös muusta väkivallasta, hyväksikäytettyjen hädästä, aseista, kehitysmaiden kohtalosta ja sodista, olisi paljon helpompaa mennä heidän rinnalleen.
Aihe liittyy kysymykseen siitä, mistä moraali alkaa. Vääryyden tuomitseminen ilman sen ympärillä tapahtuvaa ja siihen liittyvien vääryyksien sarjaa on ongelmallista. Se johtaa helposti tielle, jossa moraali menettää itseisarvonsa ja muuttuu vallan välineeksi, joskus jopa omiin tarkoituksiin.
Alueuutiset, Elokuu 2000
