Olen syyttänyt vihreää aatetta EU:n energiapolitiikan kaaostilasta, ja usein saan kuittailua siitä, kuinka muka tuo pieni puolue olisi niin vaikuttava, että olisi päässyt pilaamaan koko Euroopan talouden ja energiajärjestelmän. Vastaan toistuvasti saman: kyse ei ole pikkupuolueesta vaan aatteesta. Ja kyllä, tämä aate on läpäissyt useimmat puolueet, meilläkin vasemmistosta kokoomukseen. Ei tarvitse kuin kysyä, mihin poliittiseen suuntaan useimmat toimittajat Suomessa itsensä identifioivat, ja ymmärrämme paremmin tilanteen kuvan. Aivan kuten stalinismi oli 70-luvulla yhden puolueen vähemmistösiipeä paljon voimakkaampi aate, vihreä aate on hallinnut poliittista ajattelua viime vuosikymmenet.
Tästä syystä kirjoitin kirjani Ilkeitä ongelmia, jossa kävin läpi tätä aatetta – myös omaa prosessiani siitä, miten Vihreän Langan monivuotinen suosittu kolumnisti (1994-1999) havahtui huomaamaan, mitä kaikkea oli huomaamattaan ajan hengen mukana niellyt. Vasta europolitiikka ja lainsäädäntö avasivat kunnolla silmäni. Olin luullut, että jos haluaa ympäristön parasta, ei vaihtoehtoja oikeastaan ole. Olin erittäin väärässä.
Kysymys on ilman muuta arvovalinnasta ja arvokeskustelusta. Voit toki kannattaa vihreitä arvoja. Mutta on hyvä, että tiedostat mitä silloin kannatat. Kirjassani on esimerkkejä paljon, mutta nyt keskityn energiaan, koska se on ajankohtainen asia.
Kirjoitin jo vuosia sitten, että energian kohdalla on kaksi eri koulukuntaa. Toiselle energia on väline, jolla luodaan lisäarvoa ja hyvinvointia. Sen tulee täten olla halpaa. Toiselle se on päämäärä itsessään, ja se saa maksaa paljon. Kirjoitin: ”Vihreiden idea on tehdä energiasta kallista, jotta sitä säästettäisiin. Koko tuo ideologia on nurinkurinen, ja on vaikea kuvitella sellaista taloutta, jota tuollainen lähtökohta ei hyydyttäisi. ”
Energiamurros on historiallinen
Olen kantanut huolta myös siitä, etteivät meillä poliitikot ymmärrä nykyisen energiamurroksen ainutlaatuista luonnetta. Ihmiskunnan historia ei nykyisen kaltaista asetelmaa tunne. Ihmiskunta on aina siirtynyt kohti tehokkaampaa ja luotettavampaa energiamuotoa. Tällä kertaa muutos on päinvastainen: fossiilisen energian korvaaminen pelkästään uusiutuvilla tarkoittaa siirtymistä energiaan, joka on vähemmän tehokasta ja vähemmän luotettavaa. Uusiutuvien käyttämisen hyöty realisoituu vasta sitten kun varastoinnin ongelma on ratkaistu kestävällä tavalla. Näin ollen meitä saattaa vaivata saavutetun edun harha. Kuvittelemme voivamme säilyttää kaiken tähänastisen hyvinvoinnin, mukaan lukien vaikkapa alhainen lapsikuolleisuus, vaikka luovumme siitä, mikä tuon hyvinvoinnin mahdollisti.
Viime viikolla lukemani erinomainen artikkeli jatkaa tätä samaa pohdintaa. John Constable ja Debra Lieberman kirjoittavat Quillette– julkaisussa kiinnostavasti siitä, miten ihmiskuntaa vaivaa energiasokeus. Se estää meitä käsittämästä suuntaa, johon poliittisilla päätöksillä meitä nyt viedään.
Constable ja Lieberman käsittelevät uusiutuvan energian taloudellisesti kestämätöntä pohjaa. Se selittää, miksi olemme hirvittävässä velkakierteessä, aivan kuten oman hallituksemme tuore budjettiriihi havainnollistaa: kyseessä ei ole terve taloudenpito vaan syömävelan pohjalle rakentaminen lastemme kustannuksella. Velkaannumme koko ajan vahvasti lisää maksaaksemme kannattamattoman energianpolitiikkamme seurauksista. Tämä kaikki siksi, että koko järjestelmä perustuu taloudelliseen lukutaidottomuuteen. He kirjoittavat: ”EU:n päästökauppajärjestelmä lisää noin 17 miljardia euroa vuodessa energiakustannuksiin, ja Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisen version odotetaan maksavan huikeat 6,7 miljardia euroa kuluvalla tilikaudella. Tämän lisäksi EU on käyttänyt uskomattomat 800 miljardia euroa uusiutuvien energialähteiden tukiin vuodesta 2008 lähtien, mikä on edelleen 69 miljardia euroa vuodessa. Pelkästään Iso-Britannia maksaa yli 12 miljardia euroa joka vuosi tuuli- ja aurinkoenergiasta.”
Oletettiin, että nämä tuet alentaisivat uusiutuvan energian kustannuksia ja vähentäisivät kasvihuonekaasupäästöjä kohtuuhintaan. Molemmat toiveet ovat pettäneet. Pääoma- ja erityisesti käyttökustannukset ovat pysyneet sitkeästi korkeina, samalla kun verkkojärjestelmän hallintakustannukset nousevat voimakkaasti. Koska vihreä sähkö on edelleen erittäin kallista, päästövähennystonnin hinta auringon ja tuulen avulla ylittää korkeimmatkin arviot hiilidioksidin sosiaalisista kustannuksista, joka on rahallisesti ilmaistu arvo ilmastonmuutoksen aiheuttamasta haitasta ihmisten hyvinvoinnille. Johtopäätös on ilmeinen: lääke on pahempi kuin sairaus.
Aikomukset ovat saattaneet olla hyviä, mutta lopputulos on kestämätön ja kallis. Kirjoittajat kysyvät, miten päädyimme tänne, ja esittävät selitykseksi energiasokeutta.
Energiasokeus
Luonnonvalinnan avulla tapahtuva evoluutio on varustanut ihmiset monilla intuitiivisilla taidoilla. Meillä on kyky aavistaa, milloin olemme vaarassa tulla saalistetuksi, ymmärtää että kiinteät esineet eivät voi mennä toistensa läpi, vaistota milloin meistä pidetään tai ei pidetä, tunnistaa mitkä ruoat ovat turvallisia nauttia tai mitkä yksilöt ovat houkuttelevia seksikumppaneita jne. Mentaalinen työkalupakkimme on täynnä tällaisia välineitä, ja runsas intuitio ohjaa päättelyämme monilla alueilla. Mutta meiltä näyttää puuttuvan intuitio energian olemuksesta. Olemme energiasokeita.
Osa ongelmaa on, että energian käsite on erittäin abstrakti. Energia ei ole aine, kuten hiili tai öljy; pikemminkin se on kaikkien aineiden abstrakti ominaisuus, kyky saada aikaan muutos maailmassa. Se on kyky tehdä työtä, jouleina mitattu potentiaali.
Tämä kyky muuttaa maailmaa vaihtelee sekä määrältään että laadultaan. Fossiiliset ovat erittäin tiheästi pakattua polttoainetta, aurinko ja tuuli puolestaan heikosti valjastettavissa muutokseen. Tämä voi olla vaikea käsittää, koska näemme ympärillämme auringossa ja tuulessa määrällisesti paljon energiaa ja näemme niiden aiheuttamaa muutosta luonnossa. Mutta valjastettuna tuo energia on erittäin heikkolaatuista, eikä sen avulla voida tehdä paljoakaan hyödyllistä työtä. Niiden potentiaali aiheuttaa muutosta on hyvin rajallinen. Niin sanottu EROI-luku kuvaa sitä hyvin. Olen kirjoittanut aiheesta 2015 kirjoituksessa Humanisti ja Insinööri: ”Olemme hukanneet paljon aikaa sekä satoja miljardeja euroja, kun uusien tehokkaiden energian tuotantotapojen kehittämisen sijaan EU:ssa on keskitytty tehottomaan ilmastopolitiikkaan ja tehottoman uusiutuvan energian teatteriluonteiseen edistämiseen. Tuulivoimalla ei ole minkäänlaista potentiaalia antamaan sitä ratkaisua mitä tarvitsemme.”
Lisäksi auringonvalon ja tuulen muuttaminen verkkosähköksi vaatii turbiineja ja aurinkopaneeleja, kalliita verkkoelementtejä ja akkuja. Tämä tekee uusiutuvasta energiasta luonnostaan kallista. Auringonpaiste ja tuuli voivat olla ilmaisia, mutta eivät louhinta, metsänraivaus ympäristöseurauksineen, akkumateriaalit, muuntaminen ja vakaa toimitus markkinoille.
Kuitenkin 1990-luvulta alkaen ja vauhtia kiihdyttäen 2000-luvun alussa monet länsimaiden energiasokeat päättäjät ovat pakottaneet yhteiskunnan uusiutuvan energian nopeaan käyttöön tukien kautta, uskoen kustannusten laskevan vastaisuudessa. Tämä on osoittautunut virheeksi. Tuulen ja auringon säteilyn heikko termodynaaminen laatu merkitsee sitä, ettei toivoa uusiutuvan energian kustannusten merkittävästä alenemisesta suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin ja ydinenergiaan ole. Laatuero on aivan liian suuri ylitettäväksi.
Constable ja Lieberman ennustavat ongelmia. Nykyinen hyvinvointimme on tulosta nimenomaan energiasta.”Mieti, kuinka paljon energiaa metsästäjä-keräilijäperhe käytti elämänsä aikana verrattuna siihen, mitä saatat käyttää vuodessa tai jopa yhdessä tunnissa. On loukkaavan puritaanista sanoa, että tämä on vain turhaa tuhlausta. Laadukkaiden energialähteiden saatavuus on helpottanut lukemattomien kulttuuriesineiden tuotantoa, jotka tekevät ihmisten elämästä terveellisempää, pidempää ja tyydyttävämpää. Etenkin lasten kuolleisuus on historiallisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen alhainen”, he kirjoittavat.
Energiankulutuksen alasajo on siksi erittäin vakava asia. Se ei tarkoita vain, että vaarannamme kykymme luoda uutta vaurautta tai lisätä ihmisten hyvinvointia, vaan vaarannamme myös kykymme ylläpitää sen, mikä nyt on saavutettu: se iskee kykyymme ylläpitää monimutkaista ympäristöä, jonka olemme suunnitelleet turvalliseksi paikaksi asua ja kasvattaa perheitämme. Kaikki ympärillämme oleva – koneet, tiet, kodit, terveys- ja koulutusjärjestelmät, ravitsemus – vaatii ylläpitoa; nämä kaikki vaativat jatkuvaa energiansyöttöä hajoamisen estämiseksi. Yhteiskunnallinen regressio kohti energiaköyhää maailmaa on ei-toivottua ja kauhistuttavaa.
Ajattelen edelleen: tarvitsemme runsaasti energiaa. Meidän on vain suunnattava voimavaramme löytämään tehokasta päästötöntä energiaa. Ihmiskunta oli sillä tiellä löytäessään ydinvoiman ja sen tulevat kehityspolut, mutta öljymahtien rahoittama ”ympäristöliike” torppasi sen.
Vuodesta 2007 lähtien, jolloin länsi aloitti energiadieettinsä, Kiinan energiankulutus on kasvanut reilusti yli 50 prosenttia ja sen sähkönkulutus yli 200 prosenttia. Vielä vuonna 2007 Yhdysvallat kulutti 30 prosenttia enemmän sähköä kuin Kiina, mutta Kiinan sähkönkäyttö on nyt 70 prosenttia suurempi kuin Yhdysvalloissa. Lisäksi Kiina on 90-prosenttisesti riippuvainen fossiilisista polttoaineista ja ydinenergiasta, ja vain osa Kiinan näiden polttoaineiden tuottamasta valtavasta rikkaudesta viedään vientiin.
Lännen on muutettava suuntaa
Olen vuosia varoittanut energia- ja ilmastopolitiikkamme vaarantavan Euroopan poliittisen vaikutusvallan. Jos vaarannamme taloutemme pohjan, ei ole kuin ajan kysymys, että vaarannamme kykymme vaikuttaa ihmisoikeuksiin maailmassa. Ei ole viisasta tehdä ilmastopolitiikkaa, joka vahvistaa Kiinan kilpailukykyä.
Myös Constable ja Lieberman varoittavat tästä epäsuhdasta. Heidän mielestään lännen on äärimmäisen kiireellisesti käännettävä energiansa laadun heikkeneminen ja siitä seuraava energiankulutuksen romahdus. Energiatehokkuuden lisäparannukset saattavat auttaa suojelemaan kuluttajia lyhyellä aikavälillä, mutta ne eivät pitkällä aikavälillä korvaa tervettä ja fyysisesti kestävää energiahuoltoa. Jos arvostamme ihmiselämän laatua ja vapauttamme, leikittely heikkolaatuisten energiamuotojen kanssa tulisi jättää sikseen. Jos todella halutaan vähentää päästöjä ja turvata hyvinvointi, on fossiiliset polttoaineet nähtävä välttämättömänä siltana ydinvoimaan perustuvaan vähähiiliseen tulevaisuuteen.
”Kun Kiinan talous on termodynaamisesti vakaalla pohjalla ja lännen talous ei juurikaan, maailma on kääntynyt ylösalaisin silmänräpäyksessä. Tämän taloudelliset seuraukset ovat vakavia, ja turvallisuusvaikutukset voivat olla pelottavia. Energiasokeutemme on sekä kallista että vaarallista.”
