Kilpailukyky – moikka!

Julkaisin pari päivää sitten Hesarin mielipidekirjoitukseni, ja sain palauteryöpyn. Sellainen herättää toivoa, että vielä on niitä, jotka välittävät siitä mitä Suomessa ja Euroopassa tapahtuu. Saamani palautteen vuoksi jaksan vielä puhua ja perustella, miksi ilmastopolitiikan suuntaa on välttämätöntä muuttaa.

Otetaan esimerkiksi teräs. Se on tuote, jonka siirtymisestä pois Suomesta vihreät ovat kiitelleet. Jopa komissio moitti taannoin Suomea siitä, että meillä on suhteellisen paljon energiaintensiivistä tuotantoa – ottamatta huomioon, että jos se tehdään missä muualla tahansa, tuo tuotanto tehdään likaisemmin. Päästöjen siirtäminen ei ole päästöjen leikkaamista, usein päinvastoin.

Suomessa valmistetaan siis maailman korkeatasoisinta terästä. Ne, jotka ovat investoineet korkeaan tasoon, saavat kustannushaitan mutta globaalin kilpailun markkinoilla eivät hintaetua. Komissio ei myöskään aseta Eurooppaan tuotavalle materiaalille mitään kriteereitä CO2-päästöjen, energiatehokkuuden tai kierrätettävyyden suhteen – ei edes infrarakentamisen suhteen. Vain omilta vaaditaan tiukkaa tasoa.

Kokonaisia teollisuuksia voi hävitä ja niin sanotut hyvät oppilaat katoavat ennen kuin komissio kykenee minkäännäköiseen holistiseen päätöksentekoon. Ja sama vahingonteko näkyy vain jatkuvan.

Nyt EU suunnittelee jälleen päästökaupan kiristystä, josta Outokummun ympäristöjohtaja ennen joulua varoitti:  Euroopan metalliteollisuuden pahimmat kilpailijat ovat Kiina, USA ja Venäjä. Hän vetosi ettemme lähtisi yksipuolisiin korotuksiin ennen kuin näemme mitä kilpailijat tekevät. Varoitus oli tarpeen: Pariisin sopimuksen nojalla Kiina ja Venäjä saavat kasvattaa päästöjään nykyisestä, USA leikkaa alle puolet siitä mitä EU. Tiedossa ei siis ole mitään tasaista pelikenttää.

Ympäristöjohtaja totesikin, että jos halutaan hiilipäästöille hinta, niin nopeampi tie voisi olla vaikka globaali hiilivero, joka kohtelisi maita ja yhtiöitä tasapuolisesti ja jonka tuotto käytettäisiin puhtaan teknologian siirtoon ja edistämiseen. Olen samaa mieltä. Vaikka köyhien maiden kansalaisten energiankulutusta ei rajoitettaisiinkaan, globaalissa kilpailussa olevaa suurtuotanto tulisi olla yhtäläisten pelisääntöjen piirissä. Vasta sellaista ilmastosopimusta olisi kohtuullista ylistää, ei tätä unelmahöttöä, mitä Pariisissa synnytettiin.

Kun nyt hallitus haikailee kilpailukykyloikkaa, sen tulisi ottaa vakavasti tämä paha kompastuskivi eurooppalaisessa kilpailukyvyssä. Jos talous ei sitä kiinnosta, voisiko edes ympäristö kiinnostaa? Pariisi ja päästökauppa eivät näet auta siinäkään.

Share Button

30.joulukuu 2015

10:58

0 kommenttia