Pitkään valmisteltu ilmastolaki on saatu luonnosvaiheeseen ja on lähtenyt lausuntokierrokselle. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok.) mukaan nykytietämys globaalista päästökehityksestä on niin raskauttavaa, että se antaa aiheen pysäyttää kaavailut ilmastolaista.
”Ilmastopolitiikan heikot tulokset tulisi ottaa huomioon, kun mietitään jatkotoimia. Nyt pahinta mitä voimme tehdä, on betonoida lakiin heikko strategia. Nykytietämys globaalista päästökehityksestä osoittaa EU:n yksipuoliset toimet ei ainoastaan tehottomiksi vaan ympäristön ja ilmaston kannalta vahingollisiksi”, Korhola korostaa. ”Se hallitus, joka antaa tuen tällaiselle politiikalle, on vastuuton ja tehtäviensä tasalta pudonnut.”
”Ilmastopolitiikkamme kasvattaa päästöjä niin suhteellisesti kuin absoluuttisestikin. Siksi se pitää vaihtaa toisenlaiseen strategiaan, yhdessä muiden kanssa sovittuun”, sanoo Korhola ja viittaa vuoden 2015 Pariisin ilmastokokoukseen uutena vakavana harkinnan paikkana.
Korholan mukaan ongelma on yksinkertaisuudessaan tämä: ”Kansainvälisen kaupan tilastot osoittavat, että satoja miljardeja maksaneiden ilmastotoimien aikana EU on kasvattanut päästöjään. Tämä käy ilmi kun tarkastellaan kokonaispäästöjä, eli otetaan huomioon kulutus ja tuontikulutustarvikkeiden päästöt. Tuotannon päästöt ovat vähentyneet, mutta sen on korvannut lisääntyvä tuontitavaroiden kulutus. Olemme ulkoistaneet saasteita, mutta myös työpaikkoja, eikä se ole kansalaisia kohtaan oikein.”
Korholan mukaan tällaisia isoja rakenteellisia ongelmia ei voi korjata kansallisilla ilmastolaeilla ja uudella päällekkäisellä lainsäädännöllä. ”Päinvastoin ̶ se on naula arkkuun eurooppalaiselle tuotannolle, joka tasoltaan puhtaampaa kuin muut.”
Lisätietoja Eija-Riitta Korhola 040 536 0326