Kun EU sääti ilmastolain edellisen komission alussa, asetettiin myös vuoden 2050 hiilineutraaliustavoite. Hiilineutraalius ei koskenut kuitenkaan kaikkia: komissio osoitti ymmärrystä tietyille teollisuuden sektoreille (kemikaalit, teräs, sementti, liikenne) ja totesi, etteivät ne ole nollapäästäjiä edes vuonna 2050. Siinä komissio on arvatenkin oikeassa, mutta siitä ei saisi silti seurata kilpailuvääristymien luomista teollisen tuotannon sisälle. Näin juuri kuitenkin tapahtui: komissio asetti kunnianhimoisen metsänielutavoitteen vuodelle 2050 – mutta se ei perustunut biologiaan sen enempää kuin muuhunkaan tutkittuun tietoon. Komissio otti yksinkertaisesti kirjanpitäjän asenteen ja sanoi, että se mikä muilla sektoreilla päästellään, täytyy vastaavasti tulla kuitatuksi hurjasti kasvavissa metsänieluissa, jotta tilit olisivat tasan eli oltaisiin ”maailman ensimmäinen hiilineutraali manner” kuten Ursula von der Leyen sen sanoitti.
Metsät eivät silti osaa noudattaa EU:n lakeja vaan elävät luonnonlakien mukaan. Linjauksen kielteinen seuraus on ilmeinen, jos pohtii isoa kuvaa. Kampitamme juuri sitä aluetta, jolta voisi löytyä parhaat ratkaisut. Ilmastovastuun ulkoistaminen metsätaloudelle merkitsee sitä, että kestävän biotalouden kehittäminen vaikeutuu: eli juuri se uusiutuva talous, joka voisi tarjota tulevaisuuden kannalta kestävimmät vaihtoehdot raaka-ainepolitikasssa sekä ympäristö- ja ilmastopolitikassa, joutuu maksamaan muiden sektorien päästöistä.
Ilmastolaissa on siis selvä valuvika, joka olisi syytä korjata.
Asia olisi korjattavissa ja tulee korjata, kun ilmastolakia tarkastellaan uudestaan EU:ssa vuoden 2040 tavoitteen asettamiseksi. Silloin lähtökohdan on oltava, että jokainen sektori vastaa itse omista vähennyksistään, ja sen lisäksi luonnon ja hyvän metsänhoidon suoma mahdollisimman suuri metsänielu lasketaan kyseisen sektorin hyväksi – muttei minkään toisen toimijan hyväksi.
Aktiivinen metsänhoito, mukaan lukien puun korjuu ja puun käyttäminen fossiilisia materiaaleja korvaamaan on välttämätöntä – ja se ollut mukana IPCC:n suosituksissa alusta asti. Nykyinen metsäkeskustelu on vaarassa mennä hakoteille, nimenomaan poliitikkojen 5 vuotta sitten ottamien harha-askelten takia.
Kun komissio julkaisi vuosi sitten 2040 tavoitteesta tiedonannon, siinä oli jo hentoja viitteitä siihen, että korjausliike olisi mahdollinen: metsien ja muiden sektorien koplaus oli poissa, ja tilalla oli keskustelu teknonieluista – eli toivossa voi elää.
Biotalousstrategia marraskuussa lienee toinen hyvä paikka korjata metsäpolitiikka IPPC:n linjoille – vaikka kansallisesti Suomessa olikin seurattu komission virhettä, kun asetettiin 2035 neutraalius metsien varaan. Sekin virhe kannattaa korjata.
(Lisää metsänäkemyksistäni Luonnonvarakeskuksen paneelista )
