Kirjoitin maanantaina Saksan perustuslakituomioistuimen päätöksestä, joka saattaa jarruttaa EU:n elpymisrahaston toteutusta. Taustalla oli liittopäiväedustaja Bernd Lucken ja hänen LKR (Liberaali-konservatiivinen reformi) – puolueensa tekemä valitus siitä, että elpymispaketti rikkoo EU:n perussopimuksen artikloja. Olen jatkanut ajatushautomoiden analyysien lukemista. Jotkut ovat pitäneet valitusta läpihuutojuttuna, joka on muutamassa viikossa raivattu pois tieltä, toiset näkevät Karlsruhessa sijaitsevan tuomioistuimen päätöksessä vakavampia elementtejä. Esimerkiksi The Financial Times esitti suorasukaisesti, että tuomarit, joiden ajattelu on kaukana Euroopan valtavirrasta, tulisi vaihtaa.
Saksalainen perustuslakijuristi Benedikt Riedl on julkaissut kiinnostavan analyysin Perustuslaki (Verfassung)-blogissaan: Hän arvioi, ettei tuomioistuin tule hyväksymään kaikkia valittajien argumentteja, mutta saattaa yhtyä joihinkin niistä. Tässä tapauksessa se olisi sopusoinnussa tuomioistuimen aikaisempien päätösten kanssa.
Kanteen tehnyt Lucke ei ole kuka tahansa populistipoliitikko. Hän on entinen meppi ja makrotaloustieteen professori Hampurin yliopistosta. Yksi seikka, josta Lucke kumppaneineen valitti, koski EU:n perussopimuksen artiklaa 122. Matti Vanhanen ja Tytti Tuppurainen ovat meillä Suomessa useaan otteeseen vedonneet, että juuri tämä artikla antaisi oikeuden rikkoa artiklan 125 no bailout -sääntöä. Siinä sanotaan:
1. Neuvosto voi komission ehdotuksesta päättää jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisista toimenpiteistä erityisesti, jos ilmenee suuria vaikeuksia tiettyjen tuotteiden saatavuudessa, ennen kaikkea energia-alalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden perussopimuksissa määrättyjen menettelyjen soveltamista.
2. Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä.
Itse ajattelen, ettei tämä artiklan kuvaama tilanne lainkaan kuvaa tapahtunutta. Korona ei koske yksittäistä jäsenmaata vaan on globaali kriisi. Mutta vaikka niin tulkittaisiin, se ei ole sittenkään ongelmaton.
Perustuslakiasiantuntija Riedl toteaa, että suunniteltu rahojen käyttäminen digitaaliseen teknologiaan voi olla perusteltua koronakriisin ratkaisemiseksi, mutta 30 prosentin käyttäminen ilmastonmuutokseen tuskin enää on sitä. Riedlin mukaan on hyvinkin mahdollista, että tuomioistuin tulee siihen johtopäätökseen, että EU väärinkäyttää artiklaa 122 fiskaaliunionin rakentamiseen. Poliitikot ovat keskusteluissa suoraan tunnustaneet, että rahasto on askel fiskaaliunioniin – niinhän meilläkin rahastoa kannattanut Tuomioja tunnusti, ettei ole mitään syytä pitää välinettä ainutkertaisena.
Vakavimpana argumenttina Riedl pitää kuitenkin sitä, että paketti rikkoo Saksan omaa perustuslakia, joka edellyttää budjettivallan suvereniteetin pysyvän liittopäivien käsissä. Unionin velkaantuminen merkitsee sitä, että Bundestag ei enää hallitsisi budjettioikeuksiaan. Komissio voisi yksin ja vapaasti päättää, minkä jäsenvaltioiden on maksettava velat vastuun sattuessa. Lisäksi vastuuraja on asetettu niin korkealle, että pahimmassa tapauksessa Saksan voisi joutua vastuuseen kaikista 750 miljardista eurosta.
Toinen ongelma on lainojen pituus, vuoteen 2058 asti. On järjetöntä olettaa, ettei muita hätätapauksia ilmenisi. Jos silloin käytettäisiin samaa menetelmää, fiskaaliunioni olisi valmis. Riedl pitää siksi mahdollisena, että prosessi voi Saksan osalta viedä vuosia.
Ilman liittopäivien ratifiointia 750 miljardin ohjelma ei voi edetä. Siksi EU:lle on ehdoteltu jonkinlaista Plan B:tä, joko rajoittamalla rahaston kohteita sellaisiksi, jotka liittyvät selkeämmin artikla 122 ehtoihin tai etenemällä syvennettynä yhteistyönä ilman Saksaa. Se voisi mahdollistaa Saksan paluun, mikäli oikeus hylkäisi kanteen.
Itse kuulun niihin, jotka pitävät Saksan aikalisää Euroopalle onnekkaana pohdinnan paikkana. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi elvytystä tarpeellisena ja välttämättömänä. Nyt on vain niin, että elvytys ei edellytä fiskaaliunionia, sen voi toteuttaa sitomatta maita yhteisvelkaan. Kuten viime blogissa totesin, liittovaltiota ajavat tahot yrittivät nyt hyödyntää koronakriisiä siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi sitä tehtävän takaoven kautta. Liittovaltiota saa toki ajaa, mutta olisi reilua tehdä se virallisesti, sopimuksia muuttamalla eikä hivuttaen. Siitähän presidentti Niinistökin syksyllä huomautti.
Kannatan EU:ta ja toivon sen säilyvän yhtenäisenä. Looginen seuraus on vastustaa yhtenäisyyttä murentavia rakenteita. Elpymisväline olisi ikävä kyllä näillä näkymin sellainen.
Post scriptum: Kiirastorstaina ilmestyy ekonomisti Tuomas Malisen tiettävästi viimeinen elpymisvälinettä käsittelevä postaus. Hän on laatinut pyynnöstäni kaksi skenaariota: Suomi hylkää elpymisvälineen, joka ilmestyi viime lauantaina, ja Suomi hyväksyy elpymisvälineen. Olen ollut viime kuukaudet mukana asiantuntijaryhmässä, joka on halunnut herättää keskustelua Suomessa aiheesta. Olemme nähdäkseni onnistuneet siinä, että tätä ei pidetä pelkkänä läpihuutojuttuna. Me voimme panna esteen tälle takaoven kautta hivuttamiselle ja vaatia reilua peliä.
