Kun päivittäin nettiä selatessani joudun painamaan OK tai Hyväksyn – kuvaketta lukuisia kertoja, en todellakaan lue tarkemmin, mitä hyväksyn. Ei minulla ole aikaa kompastella tiedon valtatiellä. Luulen, että se on hieman kovettanut pitämään tekstejä turhina, ja pelkään että jonakin päivänä hyväksyn jotain sellaista, mitä ikinä ei pitäisi.
Vähän samalla lailla ajattelen politiikasta. Nyt moni kansalainen on luopunut omien aivojen käytöstä ja antaa mennä. Hän luottaa, että poliitikot tietävät. Mutta havaintojeni mukaan ongelma on, että myös moni poliitikko on luopunut omien aivojen käytöstä ja luottaa siihen, että isommat pojat tietävät. Tai ainakin Macron ja Merkel tietävät. Kyllä he varmaan tietävätkin, mikä on Ranskan ja Saksan etu. Mutta onko se varmasti meidän etumme?
Niin kuin Kreikka-paketissa aikoinaan katsoin, että Saksan ja Ranskan olisi pitänyt pääomittaa omia pankkejaan eikä kaataa ongelmaa euroryhmälle, nyt ajattelen, että ei tämänkään kriisin varjolla tulisi kaataa EU:n perusperiaatteita taloudellisesta vastuusta. Elvyttää voi muutenkin.
Kun periaatteet vain katosivat
Elokuussa 2020 ekonomisti Vesa Vihriälä antoi Helsingin Sanomille haastattelun, joka kaikkien tulisi lukea: Hämmentynyt asiantuntija Vesa Vihriälä yrittää yhä ymmärtää, miten EU:n rahasto meni läpi ja mitä se tulee EU:lle merkitsemään .
Siinä kuvatut faktat ja talousmiehen hämmästely olemattomasta keskustelusta puhuvat puolestaan: ”EU:n perussopimusten mukaan yhteisestä velasta haluttiin nimenomaan pidättäytyä. Jokaisen maan piti vastata omista veloistaan. Nyt yhteistä velkaa kuitenkin päätettiin ottaa ilman perussopimusten muutosta tai edes laajaa julkista keskustelua”, HS kirjoittaa. ”Vihriälän mukaan Euroopan komission ja neuvoston verkkosivuillakin todettiin toukokuun loppuun saakka, ettei EU:n toimintaa rahoiteta velalla. Sen jälkeen maininnat katosivat verkkosivuilta.
’Kuinka voi luottaa sitten siihen, mitä sovitaan, jos sitä näin näppärästi muutetaan?’ Vihriälä pohtii.”
Toissa viikolla Iso-Britannia kuohutti EU-piirejä, kun se paljasti harkitsevansa Brexit-sopimuksen rikkomista. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen paheksui Twitterissä tilannetta ja vetosi periaatteeseen ”Pacta sunt servanda”, sopimukset on tehty noudatettaviksi. Hyvää esimerkkiä sopimuksissa pysymisestä EU ei nyt kuitenkaan briteille anna.
Rinnakkainen kirjanpito ja muita kiemuroita
Suosittelen myös kansanedustaja Juhana Vartiaisen analyysia elpymispaketista Miksi tuen elpymispakettia mutta…
Vartiaisen teksti on asiallinen ja rehellinen selonteko paketin olemuksesta. Vartiainen kuvaa ymmärtävänsä senhetkisillä tiedoillaan paketin sisällöstä, että ”nyt ilmeisesti sallitaan velkaantuminen unionin toiminnan rahoittamiseksi. Vaikka perussopimuksessa on artikla, joka kieltää unionin toiminnan rahoittamisen velaksi, määräystä kierretään — jos olen oikein ymmärtänyt — luomalla rinnakkainen kirjanpito, jossa jäsenmaiden yhdessä allekirjoittama velka ei ole varsinaista unionin velkaa”, ja jatkaa myöhemmin ”Ei ole kovin mieltä ylentävää, että unionin velkaantumisen kieltoa kierretään juridisella kiemuralla.” Juuri näin minäkin sen ymmärrän. Olen samaa mieltä hänen kanssaan myös siitä, että makrotalouden kannalta nyt tarvitaan nimenomaan elvytystä. Elvyttää ei kuitenkaan tarvitsisi yhteisvastuuseen sitomalla.
Vartiainen listaa rehellisesti myös hankkeen riskit. Hän myöntää, että Italia on pahin ongelma, ”joka todennäköisesti tällä vuosikymmenellä kaatuu unionin syliin.” Hän näkee myös finanssipolitiikan kurittomuuden riskin: ”Jos eurooppalaiset poliitikot oppivat ajattelemaan, että Euroopan keskuspankki tulee aina tarvittaessa tueksi, finanssipolitiikka muuttuu entistä kurittomammaksi.” Samoin Vartiainen näkee riskiksi Suomen aseman heikentymisen –saman, johon tasavallan presidentti Niinistökin vetosi.
Hän sanoittaa suoraan myös koko politiikantekoa koskevan vaaran: ”Jos vieläpä poliitikot yleisesti oppivat, että humpuukilupauksilla saa paljon kannatusta, tulevaisuus ei näytä hyvältä.” En uskalla tulkita, mitä kaikkea Vartiainen ajatteli, mutta itse liitän sen juuri nyt hallituksemme humpuukipuheisiin, vaikkapa puheisiin siitä, että tämä paketti olisi kertaluonteinen ele.
Kritiikistään huolimatta Vartiainen asettuu tukemaan pakettia, koska näkee elvytyksen välttämättömyyden. Mutta rehellisenä poliitikkona hän halusi tunnustaa sekä paketin kieroudet että riskit. Riskien listaamatta jättäminen olisikin vastuutonta ja veisi Vartiaiselta vastaisuudessa uskottavuuden. Siksi hän sanoo ”Kyllä, mutta”. Lisäksi hän tunnustaa suoraan kannattavansa liittovaltioistumista.
Oma kokemukseni EU:ssa on syy siihen, etten pidä tätä Kyllä, mutta –ratkaisua viisaana. Koska EU on vuolas virta, ”kyllä mutta” on käytännössä sama kuin kyllä. ”Mutta” on käytännössä pelkkää sievistelyä. Se on samaa kuin selittelisi: olen raskaana, mutta. Kukaan ei kirjaa niitä varauksia ylös, EU on sen jälkeen muuttunut unioniksi, johon emme aikoinaan liittyneet, ja sen vain todetaan muuttuneen de facto.
Kokoomus ja Troijan hevonen
Oma puolueeni kokoomus on elpymisvälineen kanssa seinän ja tapetin välissä. Havaintojeni mukaan useimmat äänestäjämme pitävät elpymisvälinettä idioottimaisena. Miksi pitäisi ottaa kuuden miljardin laina kovemmalla korolla kuin markkinoilta saisi, kipata siitä puolet maille, jotka hoitavat talouttaan huonosti, ja nimittää jäljelle jäävää puolikasta EU:n lahjaksi meille? Voisimme ottaa suoraan tuon elvytyslainan pienemmällä korolla ja elvyttää oman makumme mukaan.
Kokoomuksen poliitikot ovat kuitenkin suostuvaisia. Oletetaan, että koska olemme EU-myönteinen puolue, meidän on toteltava siellä syntyneitä ideoita. Perusteluksi on vedetty myös Venäjä: nyt EU:n on oltava yhtenäinen, jotta Venäjän vaikutus ei lisääntyisi. Itse ajattelen, että juuri siksi meidän pitäisi ampua suuruudenhullut ja sopimuksia rikkovat ideat alas: EU ei saisi heikentyä sisältä päin horjuttamalla kansalaisten luottamusta. Juuri EU-myönteisyyteni saa minut nyt älähtämään.
Minulle tulee mieleen tarina Troijan hevosesta. Kansaa höynäytettiin avaamaan portit lahjalle. Nyt lahja on vieläkin himottavampi kuin hevospatsas: isot säkilliset rahaa. Mutta tämänkin lahjan sisälle on piilotettu jotain aivan muuta. Se muu on muun muassa vallan keskittämistä Brysseliin. Tästä seuraa loogisesti oman budjettivaltamme kaventuminen.
Isoja poikia ei ole
Oma kokemukseni EU:sta on, että niitä isoja poikia ei ole. Usein on vain monimutkainen oletusten, pelon ja mielistelyn verkko. Poliitikkojen parissa on liikaa pelkkiä postilaatikoita, viestinviejiä; he ovat opetelleet kulloisenkin asiansa, jonka toimittavat perille kysymyspatteriston kanssa. Jos toinen osapuoli, vaikkapa virkamies tai toinen poliitikko, sattuukin olemaan tietäväinen, osaa vastata heti kysymyksiin ja haluaa mennä keskustelussa eteenpäin, tämä postilaatikko jää jumiin, koska ei tiedä, mitä seuraavaksi pitäisi sanoa ja ajatella.
Ilmasto- ja energiapolitiikka on yksi syy siihen, miksi olen oppinut kriittiseksi. Toistaiseksi EU:n ilmastotoimet ovat olleet tehotonta oman talouden rankaisua ilman merkittäviä saavutuksia, vaikka rahaa on käytetty valtavasti. Energiapolitiikka on suorastaan karmivaa. Elvytyspakettiin se liittyy olennaisesti, sillä rahoja kohdennetaan erityisesti ilmastotoimiin. Mutta se mikä ei ole ollut kannattavaa ennen koronaa, ei ole sen jälkeenkään. Lähiviikkoina tulen kirjoittamaan aiheesta.
Minä en tiedä, miten tässä käy. Kunnioitan demokratiaa, ja jos kansa tahtoo liittovaltioon ja yhteisvastuuseen, olkoon sitten niin. Mutta sitä on vaikea katsoa, jos päätökset tehdään valheellisin argumentein ja olemattomalla keskustelulla. Siksi kannatan avointa ja vapaata ajatustenvaihtoa.
