Viime vuosina on puhuttu paljon ilkeistä ongelmista, sillä monet ovat havahtuneet siihen, että vastaamme tulee yhä enemmän monimutkaisia ongelmakimppuja, joita ratkaistessa syntyy uusia ongelmia. Syy ilkeiden ongelmien lisääntymiseen löytyy globalisaatiosta, teknologisesta kehityksestä, tiedon määrän valtavasta kasvusta ja nopeasta liikkumisesta, kaiken vuorovaikutuksen ja takaisinkytkentöjen lisääntymisestä.
Käsitteen keksivät melkein puoli vuosisataa sitten Horst Rittel ja Melvin Webber.He kuvasivat tunnistamiaan monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia, joihin ei ollut löydettävissäkään täydellisiä ratkaisumalleja vaan enemmän tai vähemmän huonoja vaihtoehtoja. Ilkeän (wicked) ongelman vastakohdaksi he nimesivät kesyn (tame) ongelman, jota esimerkiksi matemaattiset ongelmat selkeydessään edustavat. Kesyistä ongelmista tiedetään, milloin ne on ratkaistu ja vastaus niihin on usein luonteeltaan selkeän binäärinen. Niihin liittyy se, että järkemme kertoo meille lopputuloksen: voitat tai häviät, elät tai kuolet.
Rittelille ilkeät ongelmat kuvasivat julkisen päätöksenteon kategoriaa, ongelmia, joilla ei ole selvää muotoilua ja joita voidaan pitää toisten ratkaisemattomien ongelmien oireina. Ratkaisuja on vaikea tunnistaa systeemin monimutkaisten vuorovaikutussuhteiden vuoksi, ja ratkaisu yksittäiseen ongelmaan voi pahentaa tai luoda kokonaan uuden ongelman, joka vaatii uudenlaisen ratkaisun. Kyseessä on monimutkaisten takaisinkytkentöjen ja riippuvuussuhteiden muodostama ongelmakimppu, eräänlainen Rubikin kuutio, jota teknologisessa yhteiskunnassa esiintyy yhä useammalla alalla.
Rittel esitti kymmenen kriteeriä ilkeälle ongelmalle:
- Ongelmalle ei ole selkeää määritelmää, ts. se on vaikeasti määriteltävissä.
- Ongelmalla ei ole selvää päätepistettä.
- Ongelman ratkaisut eivät ole oikeita tai vääriä vaan parempia tai huonompia.
- Ongelman ratkaisulle ei ole välitöntä tai lopullista testiä.
- Jokainen ratkaisu on kertalaaki, koska virheistä oppimisen mahdollisuutta ei ole ja jokaisella ratkaisuyrityksellä on merkittävä vaikutus.
- Ilkeillä ongelmilla ei ole selkeää luetteloa mahdollisista ratkaisuvaihtoehdoista eikä selkeästi kuvattua toimenpideohjelmaa, jotka voidaan panna täytäntöön.
- Jokainen ilkeä ongelma on olennaisesti ainutlaatuinen.
- Jokaista ilkeää ongelmaa voidaan pitää toisen ongelman oireena.
- Ilkeä ongelma voidaan esittää lukuisin eri tavoin. Selitysmallin valinta määrää ratkaisun luonteen.
- Suunnittelijalla ei ole oikeutta erehtyä.
Vaikka ilkeät ongelmat löydettiin jo viitisenkymmentä vuotta sitten, laajemman mielenkiinnon kohteeksi ne tulivat vasta 2000-luvun alussa ilmastonmuutoskeskustelun vauhdittamana. Ilmastonmuutos havaittiin tyypilliseksi ilkeäksi ongelmaksi, jonka voi määritellä useilla eri tavoin ja josta on vaikea sanoa, milloin se on ratkaistu.
Jako ei tarkoita, että ilkeä ongelma olisi vaikea ja kesy olisi helppo. Kumpikin ongelma voi olla erittäin vakava ja vaikea, mutta kesyn ongelman tapauksessa sekä ongelman määrittely että ratkaiseminen käy helpommin. Ilkeä on puolestaan vaikea sekä määritellä että ratkaista, ja usein havaitaan, että ideaaliratkaisua ei edes ole.
Rittel ja Webber eivät toki olleet ainoita, jotka tekivät sen yleismaailmallisen havainnon, että jotkut kohtaamistamme ongelmista vaikuttavat monimutkaiselta roinalta, toiset selkeiltä tehtävänasetteluilta. Mutta heidän työkalunsa havaittiin hyödylliseksi, ja etenkin ilmastonmuutoskeskustelun yhteydessä on tajuttu yhdeksi huonon ilmastopolitiikan selitykseksi, että ilmiötä on yritetty ratkaista kesynä ongelmana. Omassa väitöskirjassani (2014) käsittelen aihetta perusteellisemmin. Lisäksi julkaisin alkuvuodesta kirjan Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta (Tammi 2020), jossa kuvasin europolitiikassa vastaan tulleita vyyhtejä.
Voisiko korona olla ilkeä ongelma? Se ajatus tuli minulle hyvin nopeasti mieleen, kun alkoi hahmottua, millaisen haasteen kanssa elämme. Ongelma, jonka ratkaisu vaatii suurelta joukolta ajattelutavan tai elämäntavan muutosta on todennäköisesti ilkeä ongelma. Tämä usein käytetty määritelmä sopii hyvin myös koronaan.
Tajusin hyvin pian, että tässä on hämmästyttävä määrä samaa: koronaa luonnehtivat epävarmuus; vaihtelevat ja huonosti määritellyt tarpeet, preferenssit ja arvot; keinojen, seurausten tai kumulatiivisten vaikutusten epäselvä ymmärtäminen sekä vaihtuva osallistuminen, johon moninaiset osapuolet panostavat usein eri tavoin resurssiensa mukaan. Kuten ilkeällä ongelmalla, koronallakaan ei ole mitään loppumiskriteeriä, rajaa, jonka jälkeen ongelma voitaisiin todeta selätetyksi.
Korona vaikuttaa ilkeältä ongelmalta, vaikka sen alkusyy, tietty virus, on helposti tunnistettavissa ja määriteltävissä. Päästyään liikkeelle sen hallinta on kuitenkin tyypillinen ilkeä ongelma, emmekä esimerkiksi pysty enää nimeämään pistettä, jonka jälkeen ongelma olisi selätetty. Ratkaisuyritykset synnyttävät koko ajan lisää ongelmia.
Tietenkin voidaan väittää, että ongelma on ratkaistu, kunhan koronaa vastaan on kehitetty tehokas rokote ja hoito, jotka tekevät siitä enää yhden taudin muiden joukossa. Tähän liittyy kuitenkin paljon vyyhtiytyneitä ongelmia jo nyt. Ensinnäkin koronan seuraukset näkyvät senkin jälkeen kun tauti on poistunut, ja ne voivat olla pahempia kuin itse tauti.
Toisekseen siihen, million korona on voitettu, liittyy monia avoimia kysymyksiä. Silloinko, kun tämä kyseinen virus on hävitetty? Millä tasolla? Kansallisesti, globaalisti? Tiedämmekö sen? Silloinko, kun meillä on rokote vai laumaimmuniteetti? Vai silloin kun yksilöllä on immuniteetti? Entä jos ihmiset eivät suostu ottamaan rokotusta? Entä mutaatiot? Vai silloin, kun meillä on lääkkeet? Silloin kun elämä on takaisin entisellään, mitä se sitten tarkoittaakin? Vai onko niin, että me totumme aika ajoin eristäytymisiin? Pysymme kotona, mutta mikä on tarpeeksi? Madallamme infektioiden käyrää, mutta mikä on tarpeeksi? Me emme tiedä.
Onko ilkeille ongelmille olemassa jokin yleispätevä ratkaisukehikko? Se olisi kokonaisen kirjan tai väitöskirjan aihe. Näyttää kuitenkin siltä, että useat tutkijat, jotka ovat tunnistaneet ilmastonmuutoksen ilkeäksi ongelmaksi, esittävät ongelman pilkkomista osiin, vyyhden purkamista solmuuntunut lanka kerrallaan.
Joka tapauksessa onhan sekin alku, että tunnistamme ongelman luonteen ilkeäksi, pirulliseksi tai viheliäiseksi. Säästymme vaivalta, jos jätämme kesyihin ongelmiin liittyvät odotukset sivuun. Pohdinta jatkuu.
