Helsingin Sanomien ja muutamien muiden tiedotusvälineiden uutiskärki ”Korhola sai eurovaaleissa laitonta rahoitusta” tuntuu minusta hieman kohtuuttomalta ja se pitää asettaa mittakaavaan.
Pyysin nimenomaan neuvoa VTV:lta, miten menetellään kyseisessä tapauksessa oikein, ja noudatin VTV:n ohjeistusta. Pyysin myös, että käymämme kirjeenvaihto VTV:n kanssa talletetaan, koska siitä käy ilmi, että virhe oli tahaton.
Vaalirahoitusilmoitusta tehdessäni olin ilmoittanut VTV:lle saaneeni Norjan kansalaiselta (A.S.K.) vaalitukea 1500 euroa, ja liitin tukiyhdistyksen tiliotteen vaalirahoitusilmoitukseen. En ollut huomannut, että tämä kyseinen henkilö oli tilittänyt tuen yrityksensä kautta (luulin lopussa olevaa lyhennettä AS tämän ihmisen nimikirjaimiksi). En edes tiennyt, että hänellä on yritys; itse olin oppinut tuntemaan hänet Kashmir-aktivistina, joka oli kiitollinen, että olin pitänyt Euroopan parlamentin ihmisoikeustyöryhmässä esillä Kashmirin jäätynyttä konfliktia. Kun Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti huomiotani siihen, että kyseessä oli firman tili, pyysin ohjeita miten menetellä, koska aikeeni ei ollut rikkoa lakia. Tämä lahjoittaja oli valmis vakuuttamaan, että tuki minua yksityishenkilönä ja oli valmis muuttamaan sen jälkeenpäin yksityiseksi tueksi. Itse en kampanjan aikana edes voinut seurata vaalitiliä, sillä minulla ei ollut siihen pääsyä, eikä myöskään kirjanpitäjä huomannut asiaa.
VTV:n juristi sanoi, että heitä kiinnostaa vain se, että summa on tilitetty oikeaan kategoriaan, yritystueksi, jos se tulee yritykseltä. Heitä ei kiinnosta, onko se muuten lain mukainen. Se muutettiin siis oikeaan luokitukseen, mutta itse kannoin huolta siitä, rikonko nyt sitten lakia. Tämä muotoilu oli VTV:n ehdotus. Nyt kun siitä on sittenkin tehty iso virhe, harmittaa, etten päätynyt ratkaisuun palauttaa lahjoittajalle rahaa ja mahdollisesti pyytää muuttamaan se yksityishenkilön tueksi.
Ylipäätään minulle tuli yllätyksenä, että sisämarkkinoiden alueelta tuleva yritystuki on vaalilainsäädäntömme mukaan laiton. Ssämarkkinalainsäätäjän kokemuksella pidän ratkaisua eurovaalien kohdalla erikoisena; sen ymmärrän, että rajoitus koskee kolmansia maita. Mielestäni tätä lainkohtaa kannattaisi miettiä uudelleen.
Minulla oli erittäin pieni vaalibudjetti, ja budjetin kokoon (€ 32 163,90) nähden suhteutettuna kyseessä oli elämäni paras vaalitulos, 42 872 ääntä. Olen vain kerran elämässäni saanut enemmän ääniä, vaikka olen kolmesti tullut valittua europarlamenttiin.
Tämä tilanne antaakin minulle mahdollisuuden nostaa esiin vaalirahoitusta koskevan ison ongelman, josta olen kirjoittanut aikaisemmin eri yhteyksissä.
Olen vuosien ajan ihmetellyt, miksi vaalirahoitusvalvonnassa ei kiinnitetä huomiota ison mittaluokan epäkohtiin, kuten vaalibudjetin pienentelyyn todellisesta ja räikeästi sääntöjenvastaiseen rahoitukseen. Olen myös puhunut tästä Valtiontalouden tarkastusvirastossa. Olen nähnyt, että VTV:lle ilmoitetut vaalikampanjasummat saattavat olla kymmeniä tuhansia, jopa sata tuhatta, todellisia kampanjakuluja pienemmät. Olen nähnyt, miten poliittisten inforahojen kanavointi vaalityöhön tehdään Euroopan parlamentin sääntöjen vastaisesti. Olen ihmetellyt tätä blogeissani julkisesti vuosina 2009 eurovaalien jälkeen, samoin 2014, linkissä yksi esimerkki vuodelta 2009. Sillä ei ole ollut merkitystä, olenko itse voittanut vai hävinnyt vaalit; katson vain että on kiusallista, että vaalikampanjat kasvavat niin massiivisiksi, ettei niiden todellista summaa enää kehdata edes ilmoittaa. Tässä on mielestäni varsinainen vaalirahoitusta koskeva epäkohta. Sitä auttaisi suuresti, jos toimittajat vaalien aikana pyytäisivät mainonnan ammattilaisilta arvioita, minkä kokoisia mainoskampanjoita on liikkeellä. Kun paria kuukautta myöhemmin kampanjaluvut julkistetaan, ilmoitettuja lukuja voisi verrata todellisuuteen. Havaintojeni mukaan ne ovat olleet jopa 100 000 todellista pienemmät. Tämän ovat myös muutamat alan ammattilaiset vahvistaneet.
Demokratian kannalta ongelma on, jos nämä paikat voidaan ostaa rahalla.
