Soini ja naisen ruumis

21.9.2018

Tunnen perheenäidin, jonka parikymppisellä pojalla on melkoinen murhe. Poika vietti Tinder-illan tytön kanssa, joka sanoi huolehtivansa ehkäisystä. Hyvä, sanoi poika, en halua lapsia enkä ole missään nimessä valmis isäksi. Yllättäen tyttö ilmoitti myöhemmin olevansa raskaana ja haluavansa pitää lapsen, ja pojan ”pitää kantaa vastuunsa”. 

Tyttö valehteli mutta pojan pitää kantaa vastuunsa. Tämä ei kuulunut pojan suunnitelmiin alkuunkaan: ei parisuhde tuon ihmisen kanssa, ei varhainen isyys. Poika haluaa opiskella ja hankkia ammatin, ja äidin mukaan hän on hyvä ja vastuullinen kaveri, jonka elämä mullistui hyväuskoisuuden takia. 

Nyt pojalla on lapsi, jota hän ei koskaan ehtinyt toivoa. Laki tekee hänestä myös maksumiehen useiksi vuosiksi eteenpäin. Mitä tahansa hän tienaa, siitä lohkeaa osa tuntemattomalle. 

Kysymys ei ole vain rahasta, vaikka äiti epäilee, että raha innoitti tuota tyttöä valitsemaan varakkaan perheen pojan lapsensa isäksi. Kysymys on pojan unelmista. Hän haluaa joskus oman perheen ja haluaa olla hyvä isä. Nyt hänestä tuntuu, että hän on jo kertaalleen epäonnistunut. 

Laki ei kohtele tässä kohden miestä ja naista samanveroisesti. Ei myöskään poliittinen kulttuurimme. Aborttikeskustelu on siitä hyvä esimerkki. Naista ei voi pakottaa väkisin äidiksi, siitä olemme samaa mieltä. Mutta miehen voi pakottaa isäksi. 

Naista ei voi pakottaa äidiksi. Tämä ymmärretään Argentiinassakin, jossa laki sallii abortin raiskauksen uhrille tai terveytensä vaarantavalle. Huolimattomuuden kohdalla Argentiinan laki kohtelee naista samalla lailla kuin suomalaista miestä: olisit miettinyt useamman kerran. Synnytä ja anna adoptioon, jos et halua pitää. 

Sanottakoon nyt selvästi: minä en ole vaatimassa maamme aborttilainsäädäntöä Argentiinan tiukkuuden tasolle. Mutta ymmärrän hyvin, ettei asia ole helppo tai itsestäänselvyys. Se klisee, että abortin tapauksessa nainen päättää vain omasta ruumistaan, on pinnallinen valhe. Hän nimenomaan ei päätä enää vain omasta ruumistaan vaan myös jonkun toisen ruumiista, mahdollisesti toisen naisen ruumiista, ja koko elämästä. 

Jos haluaa päättää vain omasta ruumiistaan, se pitää hoksata siellä Tinder-treffeillä, juuri niin kuin miehenkin. 

Aborttikeskustelussa minua vaivaa usein nähty setien leimaaminen. Miehet eivät saisi ottaa kantaa, koska kyse ei ole heistä. Se ei ole totta, ja miehen kohtelu lain edessä todistaa sen käänteisellä tavalla. Jos minä olisin tänään painamassa nappia eduskunnassa, antaisin ääneni Timo Soinin vapaan ajattelun puolesta, sillä aihe on vaikea ja pysyy aina sellaisena. Ja riehuiko hän muka ulkomailla asiasta? Ei. Välillä syntyy vaikutelma, että punavihreä kupla onkin mustavalkoinen.

Minä kuulun niihin, jotka kannattavat aborttioikeutta mutta vastustavat aborttia. Toivoisin niitä tehtävän mahdollisimman vähän. Ei abortti ole mikään ihmisoikeus tai uroteko eikä se ole naisen oikeuksien juhlaa. Se on surullinen asia, ja tappaa joka tapauksessa ihmisenalun, usein vieläpä tuskallisen kivuliaasti. Joskus se on välttämätön, koska elämä on vaikeaa. Mutta ei aina, ja uutta elämää voisi suojella adoptiollakin. 

Itse kiitän siitä, että sain mahdollisuuden elää. Olin vahinkoraskaus, ja koska lapsia oli perheessä jo neljä ja äitini terveyskin vaarassa, lääkärit vaativat häntä tekemään abortin. Hän piti päänsä, selvisi terveytensä kanssa, ja nyt tuo sinnikäs nainen odottelee satavuotissynttäreitään ensi huhtikuussa. Elämälle kiitos. 

 
Share Button