Kun minulla on nyt heinäkuun helteissä päässyt näköjään sokka irti Jeesuksen suhteen, antaa mennä loputkin. Julkaisen uusintana vuoden 2011 bloggauksen Jeesuksen poliittisesta kannasta. Aihehan on uudelleen ajankohtainen, sillä eduskuntavaalit kuumottavat poliitikkojen otsalohkoja jälleen kerran. Lukija suokoon anteeksi aikansa kielikuvat tuppeensahattuine lautoineen, ja senkin että uutuuspuolue Siniset puuttuvat joukosta. Kommenttiosiossa voimme tietenkin yhdessä pohtia syitä, miksei takakonttipuoluekaan kelpaisi.
Eduskuntavaalit ovat edessä, ja koska kilpailutilanne on niin pelottavan tasainen, en yllättyisi vaikka mukaan vedettäisiin korkeammatkin voimat. Jeesuksen poliittinen kanta puhutti viimeksi syksyllä 2009, kun eurovaalit olivat takana, ja parlamenttiin päässyt ortodoksiveli Mitro Repo perusteli puoluevalintaansa Jeesuksen yhteiskuntanäkemyksillä.
Se oli puoliksi leikkiä, ja Satu Hassi jatkoi Mitron pohdiskelua blogissaan täydentäen, että Jeesus tuntuu myös aika vihreältä pienine hiilijalanjälkineen ja viinintissutteluineen.
Mutta pidetäänpä varamme. Jeesukseen voitaisiin toki ripustaa poliittista väriä sateenkaarellisen verran, jos hän olisi suonut ajallemme ja paikallemme sen korkean kunnian, että olisi inkarnoitunut 2000-luvun Suomeen. Vaan pahoin pelkään, että me kaikki puoluepukarit saisimme aika lailla nenillemme. Niin kuin hän tylytti aikansa poliittisia puolueita, fariseuksia, saddukeuksia ja selootteja, Jeesuksen tarkka, lahjomaton ja universuminpenetroiva katse olisi havainnut epäkohtia meidänkin porukoissamme.
Se, joka automaattisesti olettaa, että Jeesus olisi liittynyt kristillisdemokraatteihin, pettyy ehkä pahimmin. Tuo saarnaajahan pilkkasi uskonnollisesti itsevarmaa fariseusten puoluetta minkä kerkesi ja loukkasi sovinnaisuutta oleskelemalla juoppojen, huorien ja varkaiden seurassa.
No pitääkö tästä päätellä, että hän olisi viihtynyt perussuomalaisten riveissä, joihin kapakoiden kantajengi yhä vieläkin joskus samastetaan? Tuskin sittenkään, sillä tuo kansanmies vierasti nurkkapatriotismia suhtautuen erityisen suojelevasti maahanmuuttajiin ja muukalaisiin; halveksitun samarialaisen hän jopa nosti esimerkiksi hyvästä lähimmäisestä.
Tarkoittaako tämä siis, että Jeesus heiluttaisikin suvaitsevaisen RKP:n lippua? Arameankielinen Jeesus osasi kyllä myös hepreaa ja mahdollisesti kreikkaa, mutta pakkoruotsia hän tuskin olisi kannattanut. Siinähän maahanmuuttajat saavat kaksinkertaisen taakan niskaansa yrittäessään hakea paikkaa yhteiskunnasta. Kapinoinnista kuolemantuomion saanut mies saattoi olla muutenkin liian kulmikas tapaus puolueeseen, jonka kimmoisa omatunto venyy ja joustaa mihin hallituspohjaan tahansa.
Entäpä Kokoomus, tuo karismaattisten henkilöhahmojen uuttamo? Kurja myöntää, mutta homma saattaa kaatua veropolitiikkaan. Nasaretilainen kansanjohtaja näet ei vastustanut veroja vaan oli iloinen veronmaksaja, joka korosti pariinkin otteeseen, että keisarille on annettava se, mikä keisarille kuuluu.
Oliko Mitro siis oikeassa ja Jeesus vasemmassa – ehta ”verot kattoon” -demari? Herra nähköön, ei kai, sillä opettaja-parantaja painotti lähimmäisenrakkauden tekoja käytännössä eikä olisi tyytynyt hyvien tekojen ulkoistamiseen pelkästään yhteiskunnalle.
Vihreäkään Jeesus ei ollut, samasta syystä kuin ei kristillisdemokraattikaan. Hän ei innostunut hurskastelijoista, jotka pitivät itseään muita parempina. Hän ei myöskään riittävän suoraviivaisesti tuominnut luonnonvarojen tuhlausta, jos se tehtiin rakkaudesta, kuten syntinen nainen kallisarvoisen voidepullon kanssa toimi.
Moni Jeesuksen kannattaja kannattaa myös Kepua – löytyisikö siis Kepusta puolue myös sankarille itselleen? Maanläheinen puuseppä ymmärsi varmasti tehdä eron tuppeensahatun ja erikoishöylätyn laudan välillä, ja monet vertauksensakin hän otti maanviljelyksestä, joten jutun juurta riittäisi tupailloissa. Mutta massakokousten mestari tuskin olisi niellyt yleishyödylliseksi tarkoitetun säätiön ylimitoitettua kokouspalkkiojärjestelmää, vaalirahan kanavoinnista puhumattakaan. Suurena hajasijoittajanakaan häntä ei pidetä: päämääränä on urbaani unelma, uusi Jerusalem.
Niinpä jää jäljelle vain vasemmistoliitto, ja se ikiaikainen klisee, että Jeesus olisi ensimmäinen kommunisti? Ehkä muuten, mutta Nasaretin duunari tuomitsi käyttövoimana katkeruuden ja vihan – siinä menee monta äkäistä laulua saman tien haaskuuseen. Omastaan jakamisenkin ajatuksessa oli pointtina, että jaetaan tasaisesti hyvää, ei kurjuutta.
Mutta voisiko käydä niin kurjasti, että katseltuaan aikansa tätä Baabelin sekamelskaa hän masentuisi, jättäisi äänestämättä ja liittyisi nukkuvien puolueeseen? Karmea ajatus, jota en tahtoisi uskoa; niin paljon hän korosti valvomista ja aikansa seuraamista.
Tässä sitä ollaan, olemme kaikki onnettomia, kukin omalla tavallamme. Herra auttakoon.
