Eilen kirjoitin Turun tapahtumiin liittyen siitä, ettemme kohdistaisi murhenäytelmän aiheuttamaa raivoa viattomiin sivullisiin. Ehdotin sen sijaan olemaan vihainen huonolle politiikalle.
Mutta sekin vaatii taustoitusta. Suosittelen lukemaan kaksi vuoden välein aiheesta kirjoitettua tekstiäni: Jos edes puhuttaisiin oikeilla sanoilla ja Miten se meni – vakava vuosikatsaus. Ne kuvaavat sitä aika hyvin sitä mielipideilmastoa, joka mediassa on vallinnut.
Kaksi vuotta sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi suurlähettiläspäivillä 25.8.2015Euroopan vetävän puoleensa niin vainottuja kuin parempaa elämää etsiviä, ja esitti että näiden välillä olisi kyettävä tekemään ero. Hän toivoi päättäjiltä harkintaa ja kohautti myös mainitsemalla, että “Eurooppaan tulijoiden joukossa on myös valitettavasti joitain niitäkin, joilla on pahat mielessään. Tätäkään ei voi kiistää vain siksi, ettei joku kenties halua sitä kuulla.”
Niinistö sai tuolloin sosiaalisessa mediassa pöyristynyttä kritiikkiä pelottelusta, kylmyydestä ja huonosta arvojohtamisesta, myös poliitikoilta. Jos nyt lukee hänen puheensa kokonaisuudessaan, luulen, että harva tuolloin äänessä olleista löytää argumentteja haukkua häntä. Mutta silloin Niinistö joutui vastustamaan mielipideilmastoa.
Ja nyt tullaan asian poliittiseen puoleen.
Meillä ei olisi mitään hätää, jos maailma olisi sellainen paikka kuin mielipideilmastoa värittävät vihreät, vasemmistopoliitikot, humanistitoimittajat tai kirkonmiehet yleensä uskovat: rajaton resurssipankki ja ehtymätön runsaudensarvi. Korkea pohjoismainen sosiaaliturva ei ole mahdollinen kaikille, koska se perustui ideaan, jossa osallistujat myös maksavat sen. Kun resurssien rajallisuus on ankea tosiasia, siitä seuraa, että on tehtävä valintoja. On huolehdittava, suuntautuvatko niukat resurssit niille, jotka tarvitsevat apua eniten.
Kirkon ongelmana pidän sitä, ettei se aina hahmota, anteeksi vain, regimenttioppia. Sen ydintehtävä on pitää yllä sanomaa lähimmäisenrakkauden ja anteeksiantamuksen voimasta, koska juuri tämä taso kuuluu ihmisten elämään ja ihmisten kesken, ja auttaa jaksamaan oman elämän kamppailuissa. Mutta se ei saa erehtyä kuvittelemaan, että valtio olisi yksi sen opetuslapsi, jonka on heitettävä miekka sivuun ja rakastettava, tai annettava velat anteeksi vaatimatta hyvitystä. Tai unohdettava budjetin raamit ja lainattava koko maailman puolesta. On käsitettävä, ettei valtion ensisijainen tehtävä ole rakastaa – vaikka se onkin kaikkien meidän ihmisten tehtävä. Valtion tehtävä on suojella rauhaa, pitää yllä järjestystä ja turvallisuutta sekä huolehtia oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.
Tätä tehtävää hallituksemme ei onnistunut hoitamaan kiitettävästi, vaikka sekä presidentti, edellinen sisäministeri Räsänen ja muutama muu toivat vaaratekijöitä esiin. Näyttää siltä että Turun puukottaja oli juuri niitä, jotka tulivat Suomeen sen hallitsemattoman aallon aikana, josta presidenttikin pyrki varoittamaan.
Mielestäni hallituksella on nyt käsissään kriisi, ja kansalaisilla on lupa odottaa korjaustoimia. Kriisiä pehmentää se, että hallitus noudatti politiikkaa, jota melkein kaikki olivat vaatimassa. Ja vaikka Perussuomalaiset eivät olleet tätä politiikkaa vaatimassa, he olivat hallituksessa hyväksymässä sen.
Ainoa puolue, jonka linjaa pystyn perustellusti kehumaan, on Kristillisdemokraatit.
Kautensa lopulla ja päätyttyä Räsänen teki kaikkensa varoittaakseen tulevasta ja tarjosi neuvoja. Mutta sehän olisi käynyt kunnian päälle? Hän olisi tuntenut koalitiot, joilla EU:n murtuvaa linjaa olisi voitu torpata ja Merkelin hätäpäissään tehdyn päätöksen vahinkoja torjua. Nythän Eurooppa antoi merkittävässä määrin periksi ammattimaiselle rikollisuudelle, jota käärittiin humanismiin.
Juuri nyt tämä KD-puolue voisi loistaa presidentinvaaleissa. Se voisi kerätä pisteet johdonmukaisesta politiikasta ja sanoa, että näinhän me sanoimme, ajoissa, ei jälkiviisaasti. Juuri tämä puolue tulee jäämään kuitenkin vaaleissa varjoon, koska se ei tee näistä tärkeistä vaaleista tänä tärkeänä aikana pelinappulaa johonkin muuhun vaan keskittyy valitsemaan maallemme parasta mahdollista presidenttiä. Sari Essayahin eilinen suositus asettua Niinistön taakse ansaitsee siksi erityisen suuren arvostuksen.
