”Ei mitään tekemistä islamin kanssa”, on jo ehditty kuulla Nizzan iskujen jälkeen. Uskon sanojaa. Se mitä nyt tapahtuu, loukkaa ja kauhistuttaa maailman muslimienemmistöä. On erittäin tärkeää, että ymmärrämme sen.
Ikävä käytännön tosiasia silti on, että islamin tulkinta ruokkii kerta toisensa jälkeen epätoivoisia nuoria ihmisiä näihin tekoihin. Se toimii kehyksenä, jolla teot perustellaan itselle.
Tätä kirjoitettaessa Nizzan joukkomurhan taustasta tiedetään vielä varsin vähän. Emme vielä tiedä varmuudella, oliko iskun tekijä osa ISIS-organisaatiota vai oliko ISIS toiminut lähinnä innoittajana. Jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni pelottavampi, sillä edes se, että tämä islamilaisen kalifaatin puolesta taisteleva armeija kukistettaisiin, ei välttämättä lopettaisi ongelmaa.
Yhtälö on hankala. Islamissa itsemurha on kielletty synti, mutta jos sen laajentaa koskemaan epäuskoisia, palkka onkin suuri.
Tiedotusvälineet myös ruokkivat ilmiötä joka kerta, kun ne puhuvat islamisteista marttyyreina. Marttyyri on se, joka kuolee uskonsa vuoksi. Ei se, joka tappaa uskonsa vuoksi.
Muutama vuosi sitten tosin puhuttiin siitä, että legenda paratiisin 72 neitsyestä, jotka odottavat palkintona uskonsa puolesta taistellutta soturia, on käännösvirhe, sillä koraanin sana (huuri) ei ole aivan yksiselitteinen. Itsemurhaiskun tehneen palkinto ei olisikaan joukko runsasmuotoisia ja suurisilmäisiä kaunottaria vaan tuhti kourallinen rusinoita. Voi vain kuvitella antikliimaksia, jos odotuksesta jähmettynyt soturi irrottaa sokan, syöksyy paratiisiin ja saakin palkaksi rusinasoppaa. Tämä teoria oli kuitenkin kömpelö yritys siistiä mielikuvitusta, sillä koraanin asiayhteys (esim. 56: 22-24, 34-36, 78:31-34) puhuu selvästi naisista. Mielikuvitusta täydentävät muut islamilaiset lähteet, jotka tietävät neitsyiden lukumäärän ja kuvaavat heitä hyvinkin tarkkaan.
En halua ottaa kantaa islamin käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta on erittäin murheellista, jos islamin opettajat eivät kykene katkaisemaan kausaaliyhteyttä siviileihin kohdistuvien julmien terroritekojen ja paratiisillisen palkinnon välillä. Jos nämä opettajat eivät sitä yksiselitteisen selväsanaisesti tee, ei auta vaikka he vakuuttaisivatkin tiedotusvälineille kerta toisensa jälkeen, ettei terroriteoilla ole mitään tekemistä oikean islamin kanssa. Ja valitettavasti julmuuteen yllyttävää opetusta tarjotaan myös pohjoismaissa, kuten muutamat tv-dokumentit ovat paljastaneet. Juuri imaameilla ja islamin opettajilla on keskeinen vastuu uskon tulkinnassa ja väärien oppien karsimisessa.
Olen puheenjohtaja kriisinhallintajärjestössä, joka keskittyy uskonnollisten jännitteiden aiheuttamiin konflikteihin ja uskonnonvapauskysymyksiin. Tärkeimmät kumppanimme ovat merkittäviä islamilaisia auktoriteetteja, jotka ovat oivaltaneet poliittisen islamin väkivallan juuret. Nämä johtajat ovat myös ehdottaneet että länsimaat tekisivät yhteistyötä perustamalla median väkivallan vastaiselle islamille. Heidän mielestään on valitettavaa, että väkivaltaa ruokkivan uskontulkinnan annetaan jatkua. Niin kauan kuin se jatkuu, jatkuu myös terrorismi. Islamilla ei ole paavia, joka voisi nyt jyrähtää, mutta sen merkittävimpien sunni- ja shiiajohtajien olisi nyt astuttava esiin ja katkaistava yhteys luuloilta, että heidän Jumalansa palkitsee eilisen kaltaiset hirmuteot.
