Terveisiä New Yorkista, jossa tänään kansainvälisenä Äiti Maan päivänä 22.4. YK:n päämajassa avataan Pariisin sopimus allekirjoitettavaksi. (Arvioni Pariisin sopimuksesta löytyy tästä linkistä). Omalla vierailullani ei ole tekemistä sopimuksen allekirjoituksen kanssa, mutta ilmastopolitiikkaan sekin liittyy. Japanin hallituksen käynnistämä hanke Innovation for Cool Earth Forum etsii tehokkaita ratkaisuja ilmasto- ja energiakysymyksiin. Tapahtuma on vuosittain lokakuussa Tokiossa, ja se pyrkii olemaan eräänlainen energiapolitiikan vastine vuotuiselle Davosin kokoukselle. Nyt kokoontuu sen johtoryhmä.
Kuten Pariisin sopimusta nyt, pidettiin aikoinaan myös Kioton sopimusta historiallisena käänteentekijänä ilmastopolitiikassa. Kun se solmittiin vuonna 1997, kesti yli seitsemän vuotta ennen kuin se astui voimaan. Ja sittenkään se ei kattanut kuin neljänneksen globaaleista päästöistä. Yksi Kioton heikkous oli se epätasainen pelikenttä, joka päästöjen vähentämisessä syntyi. Valitettavasti tämä ongelma ei ole millään lailla ratkennut. Kun Suomi nyt sitoutuu EU:n kanssa isoihin päästöleikkauksiin, Kiina, Intia ja Venäjä kasvattavat päästöjään edelleen. USA:n tavoite on vaatimaton meihin verrattuna. Tämän itsestäänselvyyden toteaminen ei pitäisi olla poliittisesti epäkorrektia. Fiksut keinot suojata puhdasta tuotantoamme ja työpaikkojamme tulevat edelleen tarpeeseen.
Tuleeko USA tällä kertaa mukaan sopimukseen? Oma veikkaukseni on, että hanke kaatuu Obaman hallinnon voimakkaasta tahdosta huolimatta. Sopimukseen sisältyvä vuosittainen 100 miljardin ilmastoapu on sen kaltainen seikka, ettei senaattia voida ohittaa. Olisin yllättynyt, jos senaatti tuon hyväksyisi. Oma huoleni on edelleen se, kaatuuko siinä tapauksessa koko summa EU:n harteille.
Tarvitsemme kaikenlaisia uusia lähestymiskulmia, jotka voisivat YK-vetoista lähestymistapaa tehokkaammin ratkoa ilmasto- ja energiakysymyksiä, ja vahvistaa välttämättömien teknologisten innovaatioiden syntymistä. Teknologiapainotteinen japanilainen lähestymistapa voi olla yksi niistä.
