Päivän lukukappaleet:
Ps. 24:7-10: Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Kohotkaa korkeiksi, portit,avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot.
Evankeliumi: Matt. 21:1-9: Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.” Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:– Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla. Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:– Hoosianna*, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!
***
Tiesitkö, että olet saanut tänään lahjan? Olet nauttinut siitä lahjasta ehkä huomaaattasi – tai onhan mahdollista ettet ole ymmärtänyt edes nauttia siitä – mutta se ei muuta miksikään tosiasiaa: olet saanut lahjan, tänään. Olet saanut AIKAA. Jo koko päivän olet saanut vastaanottaa ainutkertaista aikaa, arvokkaita hetkiä, jotka eivät ikinä tule takaisin. Mitä teet sillä lahjalla?
Viime päivinä olen lukenut Ann Voskampin kirjaa Tuhat lahjaa, jossa kirjoittaja kertoo elämänsä muuttuneen hänen alettuaan pitää kiitospäiväkirjaa. Kiitosaiheita listatessaan hän alkoi tajuta, että lahjoista suurin on aika, ja useimmiten juuri se hukataan suremassa mennyttä tai huolehtimassa tulevaa, kun voisimme olla täydesti läsnä nyt.
Jos haluamme kohdata Jumalan, sen ainut paikka on nyt. Keskity tähän hetkeen. Jumala, joka sanoi nimekseen MINÄ OLEN, julistaa sitä sanomaa koko olemuksellaan. Nyt-hetki on reitti Jumalan luo, tila, jossa saan kokea hänen rakkautensa ja rakastaa häntä takaisin. Muu on muistelua tai ennakointia. Ja mehän haluamme aitoa, eikö niin?
Päivän teema liittyy aikaan. Latinasta lainattu sana adventti, Adventus Domini tarkoittaa Herran tulemista, ja adventtiaika sen tulemisen odottamista ja siihen valmistautumista. Sinulla on tehtävä odottaa, ja saat aikaa odottamiseen.
Useille meistä joulu on vuoden kiireisintä aikaa, mutta haastan itseäni ja sinua ajattelemaan uudelleen: eikö kiire olekin ajalle tehtyä väkivaltaa? Eikö juuri nyt meidän, jotka olemme rakentaneet elämäämme omat aikataulumme, käytävämme, ovemme ja porttimme, eikö meidän ole aika hätkähtää ja kuulla Herran sana: Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.
Voskamp huomasi, että elämän todellinen ongelma ei olekaan ajanpuute vaan kiitoksenpuute. Jumalan kiittäminen tästä hetkestä kertaa hetkien määrän ja – minulla on aikaa. ”Voin hidastaa ajan virtaa olemalla läsnä koko olemuksellani” sanoi Voskamp. ”Kun etsin kiitoksen hetkiä ja astun sisään hetkeen, elämäni tahti hidastuu.” “Tietävätkö elämänvalmentajat mitään tästä, että Kristuksessa kiireellinen ja tärkeä tarkoittaa hidasta. ”
Siksi kristityt eivät puhukaan ajan kulumisesta vaan ajan täyttymisestä.
Raamatun Messias-ennustuksissa ajatus havahtumisesta ja heräämisestä muutokseen on läsnä lukemattomina ilmaisuina: raivatkaa pois kivet, tasoittakaa polut, tulkoot mutkat suoriksi ja louhikot tasaisiksi teiksi. Kohotkaa laaksot, vajotkaa kukkulat, avartukaa ovet, kohotkaa korkeiksi portit, – tai kuten me suomalaiset sanoisimme: pois tieltä risut ja männynkävyt – nyt tulee jotain tavatonta, ja meidän on ymmärrettävä, että se mitä tulee, ei mahdu vanhoihin raameihin ja entisiin ajatusmalleihin. Valmistautukaa yllättymään. Valmistautukaa ottamaan vastaan Herra, hän tulee raamit kaulassa ja muuttaa kuviomme.
Ja hän todellakin muutti. Älä erehdy pitämään itsestäänselvyytenä sitä, millainen muutosagentti oli tämä mies, joka syntyi Palestiinaan yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Kysy pikemminkin, millainen olisi maailma, jos häntä ei olisi koskaan syntynyt. En yritä tietää liikaa enkä muutenkaan tunne tarvetta kaunistella kristinuskon historiaa. Silti ajattelen, että tämän miehen mukana maailmaan tuli jotakin mullistavaa.
Jotakin tapahtui ihmisen arvolle: lapsen arvolle, köyhän arvolle, sairaan arvolle, naisen arvolle. Lapsesta tuli esikuva, ei jaloissa pyörijä. Naisesta tuli omistamisen kohteen sijasta yksilö, kumppani, rinnallakulkija, esikuva, työtoveri. Sairas ja vammainen sai ihmisarvon palautuksen: hän ei ollut ansainnut kohtaloaan; hän ei kärsinyt edellisen elämänsä syntien tähden, ei esi-isiensä tai vanhempiensa rikosten tähden tai oman riettautensa tähden. Syyllisen etsimisen Jeesus lopetti sivuseikkana parantaessaan sokean, jonka sairauden syytä arvailtiin porukalla. Jeesuksen mukaan Jumalan hyvyyden piti vain tulla julki, enempää ei tarvitse tietää. Hän katkaisi sen syyllisenetsimiskierteen, joka aina on maailmassa vallinnut ja johon ihmismieli on tottunut.
Ja vähintään yhtä suuri lahja kuin terveys oli se ihmisarvon palautus, jonka yhteisön hylkäämä sai takaisin. Se oli radikaali ajatus, joka on jättänyt pysyvät jäljet länsimaiseen kulttuuriin, synnyttänyt sairaalalaitoksen, ja velkaannuttanut kaikki maailman humanistit Jeesukselle.
En yritä sanoa, että kaikki olisi muuttunut heti. Mutta Jeesus kylvi siemenen, joka alkoi vaikuttaa vastustamattomalla voimalla. Se sai apostoli Paavalin toteamaan, ettei ole syytä erotella juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; “sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa”.
Joku voisi kysyä, miksei Paavali ollut vieläkin selkeämpi? Mikseivät apostolit kertaheitolla vaikkapa kehottaneet orjia sanomaan itsensä vapaiksi? Tai naisia emansipoitumaan topakammin?
Viisaimman vastauksen olen lukenut ranskalaisen kirjailijan Georges Bernanosin Maalaispapin päiväkirjasta. Maailma sai hengähdysaikaa ennen kuin se heitettiin yli-inhimilliseen seikkailuun, johon kristinuskon radikaali sanoma vääjäämättä johtaa. Paavali ymmärsi, ettei pahuus ja sorto loppuisi nimittämällä yhtä tai kahta asiaa vääräksi sillä pahuus etsii aina uudet reittinsä.: ”Pyhällä Paavalilla ei todellakaan ollut illuusioita. Hän sanoi vain itselleen, että kristinusko oli päästänyt maailmassa irti totuuden, jota mikään ei voinut enää hillitä, koska se jo etukäteen oli sisimmässämme ja koska ihminen heti tunsi itsensä siinä: Jumala on lunastanut jokaisen meistä ja jokainen meistä on Jumalan veren arvoinen. Voit selittää sen niin kuin haluat, jopa järjellisellä kielellä – – se pakottaa sinut yhdistelemään sanoja, jotka räjähtävät pienimmästäkin kosketuksesta. Tuleva yhteiskunta voi aina yrittää istua niiden päälle. Ne polttavat altapäin, siinä kaikki.”
Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.
Ei tässä kaikki. Jumalan lahjan mullistavuus ei liittynyt ainoastaan siihen mitä Jeesus sanoi ja teki. Jumalan yllättävä, mullistava viesti liittyi siihen, kuka Jeesus oli. Avartukaa, tasoittakaa tie, oli profeettojen pakko pohjustaa. Nyt ei tulekaan vain suurin profeetta. Nyt tulee itse Iankaikkinen Jumala, mutta millaisena? Syntymään karjakaukaloon, kasvamaan pakolaisena, toimimaan vaatimattoman käsityöläisperheen poikana, jolla ei ollut mitään muuta valtaa kuin se mikä oli hänen omissa sanoissaan, kuolemaan tuomittuna rikollisena. Voiko tätä käsittää?
Me tiedämme, että yhä edelleen on niin, että ajatus Jumalasta, joka tuli ihmiseksi, on monien uskontojen näkökulmasta pöyristyttävä, jopa loukkaava piirre. Samalla se on kristinuskon ihmeellisin mysteeri. Voimaton lapsi on Jumala.
Karmeliittamunkki Wilfried Stinissen tunnustaa, että uskosta osattomalle tämä on skandaali. ”Eihän kristinusko väitä pelkästään, että Jeesus epätavallisen suuressa määrin ’raotti verhoa’ Jumalaan päin. Se väittää, että Jumala joka kannattelee maailmankaikkeutta ja jolle mikään nimi ei ole sopiva, koska hän ylittää kaiken mitä voimme kuvitella, että hän on identtinen ihmisen kanssa”. Jumala sai nimen, osoitteen ja ammatin. Ääretön suostuu äärelliseksi, rajaton rajalliseksi, näkymätön näkyväksi ja käsittämätön käsitettäväksi. ”Jumalan astuminen historian kynnyksen yli meidän olemistapaamme on täysin käsittämätöntä. Meille ei olisi tullut mieleenkään, että jokin sellainen on mahdollista. Jumalan inkarnaatio on kuitenkin kristinuskon keskeinen totuus.”
Käytännössä tämä merkitsee myös uutta käsitystä siitä, mikä on pyhää. Jumalan ihmiseksi tulon jälkeen maailma ei ollut enää sama. Se kirkasti ja korotti maan tomun, koska kaikkivaltias astui sille, tuli materiaksi. Katso tarkkaan ympärillesi. Kaikki säteilee Jumalan kirkkautta.
Oletko valmis yllättymään lisää ja riisumaan ennakkoluuloja? Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.
Kuninkaasi tulee lempeänä ja nöyränä. Tähän viittaa tämän ensimmäisen adventin nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis). Päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta, jota evankelista Matteus siteeraa: “Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana: Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.”
Trappistimunkki Thomas Merton kuvasi Jumalan ihmiseksitulemista näin: Jumala ei ole natsi. Jumala suostui heikoksi, jotta ihmiset saisivat valita vapaasti, mitä tekevät. Filosofi Sören Kierkegaard taas kuvasi, että sama Jumala ”joka voisi asettaa kätensä raskaana maan päälle, tekee kosketuksestaan niin keveän, että luotu olento saa itsenäisyyden.”
Taivaalllinen ujous: Jumala ei astunut esille kaikessa häikäisevyydessään, ei vielä. Hän pitää niin täysin kiinni ihmisen vapaudesta, että hän edustaa sitä, mitä Fedor Dostojevski kutsui Karamazovin veljeksissä ”pidättyvyyden ihmeeksi”. Jumala kieltäytyy esittämästä musertavia todisteita, vaikka voisi tehdä niin koska tahansa. Hän antaa meille vapauden elää ikään kuin häntä ei olisi olemassa – tähän Dietrich Bonhoefferkin vankilakirjeissään viittasi – koska haluaa vastarakkautemme, ei ylikäveltyjä ihmisiä. Jumala haluaa rakkauden ja hyvyyden kasvavan meissä sisällä – ulkoapäin sitä ei voi ihmiseen kaataa. Vapaus on ainoa mahdollinen kasvualusta sille hyvälle, jota Jumala tavoittelee.
Ylläty lisää. Adventin Herra on myötätuntoinen Jumala.
Jeesuksen lisänimi oli Immanuel – Jumala kanssamme. Jumala rinnallamme ihmisen osan eläen on kristinuskon kallein aarre ja salaisuus. Universumin Luoja syntyy pienen ihmisen hahmoon, kipuun, köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen, voidakseen saada luoduilleen sanottavansa perille. Suojautumattomana hän antautuu rakastamiensa ihmisten käsiin: ota syliin – tai tapa.
Ihmiset melkein kaikissa kulttuureissa ovat ymmärtäneet palvoa Luojan majesteettisuutta, saavuttamattomuutta ja korkeutta. Mutta Beetlehemin ja Getsemanen öiden jälkeen tuo ylittämätön osoittaa olevansa myös alittamaton. Maailmassa ei ole mitään niin vähäistä, etteikö se koskettaisi häntä.
Bernanosin Maalaispapin päiväkirja sanoo tämänkin asian mestarillisesti: ”Jos Jumala olisi pakanoiden tai filosofien Jumala, voisi hän paeta mahdollisimman korkealle taivaaseen, ja meidän kurjuutemme suistaisi hänet alas sieltä. Mutta te tiedätte, että hän on tullut meitä vastaan. Voitte puida hänelle nyrkkiä, sylkeä häntä kasvoihin, ruoskia häntä ja lopuksi naulata hänet ristille, se ei merkitse mitään. Se on jo tapahtunut…”
Adventin Herra, me odotamme sinua. Sinä, joka tulit maan päälle nöyränä ja vaatimattomana, tulet kerran koko kirkkaudessasi. Kiitämme ajan kalliista odottamisen lahjasta ja omistamme sen sinulle. Avaamme porttimme ja ovemme, antaen sinun yllättää meidät. Me teemme kunniaa sinulle, nöyristä nöyrin, kun nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
