Kerrasta poikki

21.11.2026

Eduskuntavaalit ovat keväällä, ja varmaan heti tammikuussa alkavat erilaiset paneelikeskustelut – hieman on jo harjoiteltukin.

Eurovaaleissa monet vaalipaneelit jäivät raskaina mieleen, koska taistelu puheajasta vei liikaa energiaa. Päällekkäin puhuminen, toisen keskeyttäminen ja sen seurauksena tilanne, jossa kukaan ei kuule mitään, on oikeasti rankkaa, ja luulisi, että se vie uskoa politiikkaan. Tekeekö mieli edes äänestämään, kun ei saa asiasta selvää.

Tunnen myötätuntoa myös poliitikkoja kohtaan koska kyseessä on itseään ruokkiva ilmiö, josta ainakaan useimmat eivät nauti.

Päädyin tuolloin eurovaalien alla ehdottamaan, että toimittajat ottaisivat käyttöön murhaavan kerrasta poikki -säännön, eli keskeytysgiljotiinin: jokainen toisen päälle puhunut ja toisen puhujan keskeyttänyt putoaa saman tien keskustelusta ja lähetetään lämpiöön jäähylle. Toki toimittajien tulisi vahtia myös puheaikaa. Eurovaaliehdokkaiden keskusteluissa olisi pudonnut ensimmäisten joukossa Li Andersson ja Eero Heinäluoma. Muutama olisi jäänyt, mutta viimein voisi KESKUSTELLA. Ja ehkä oppimistakin tapahtuisi. 

Ongelma on toki syvällisempi ja parhaiten sen on mielestäni sanoittanut kolumnisti Janne Saarikivi Sana-lehden haastattelussa. Juttu vuodelta 2023 on tarkkanäköinen kuvaus siitä, mikä on rikkonut ihmissuhteet ja ilmapiirin niin sosiaalisessa mediassa kuin politiikassakin. Saarikivi sanoo, että kukaan ei enää tunne olevansa syntinen, ja siksi ihmiset vihaavat toisiaan. Maallistumisen syvin ongelma on synnintunnon puuttuminen. Tämä voi olla yllättävää mutta hän perustelee sen hyvin.

Maallistumista mitataan usein sen mukaan, miten harvoin ihmiset enää kastavat lapsiaan tai kuinka kiihtyvästi erotaan kirkosta. Hänen mielestään vakavin seuraus kristillisen perspektiivin katoamisesta on kuitenkin siinä, että nykyihmiseltä on kadonnut täydellisesti käsitys omasta syntisyydestä. Sitä kautta syntyy erilaisia heimoja ja kuppikuntia, joiden keskuudessa ajatellaan, että juuri me olemme hyviä ja oikeassa.

Niinpä vasemmistolaiset vihaavat katkerasti perussuomalaisia, perussuomalaiset vihaavat katkerasti vasemmistolaisia, ja kaikki ajattelevat, että nuo muut ovat tyhmiä ja väärässä. Aito kristitty sen sijaan ajattelee, että tyhmä ja väärässä olen minä itse, Saarikivi sanoo.

Sanalla sanoen nykyihminen ei Saarikiven mielestä itse kaipaa armoa, mutta sen sijaan parannussaarnaa osoitetaan herkästi toisille.

Jeesus opetti, että pitää rukoilla vihollisen puolesta. Jeesus opetti, että pitää tiedostaa oma syntisyys ja vajavaisuus. Mutta nyt aikamme on täynnä joka suunnasta tulevaa tuomitsemista. Meiltä on kadonnut sekä synti että armo.

Ihmissilmä on synnin surkastama, eikä se näe kovin tarkasti. Janne Saarikiven mielestä tuomiovalta kuuluukin sille, joka absoluuttisesti näkee hyvän ja pahan.

– Jeesuksen kritiikin kohteina ovat ennen kaikkea tekopyhyys, ahneus, tuomisemisenhalu ja viha. Jeesus suorastaan pilkkaa inhimillistä viisautta. Vuorisaarnassa on vahva etiikka, että meidän pitää olla tosi nöyriä sen kanssa, näemmekö oikeasti hyvän ja pahan, ja ennen kaikkea meidän pitää varoa itse tuomitsemasta, Saarikivi sanoo.

Vuorisaarnan alun autuaaksi julistamista pidetään hyvin armollisena, mutta Saarikivi kokee, että myös Jeesuksen voimakas lakihenkinen saarna itse asiassa vapauttaa, koska se asettaa ihmisen omalle paikalleen.

– Joudun vain sanomaan, että minä en tiedä, miten maailman asioita pitäisi hoitaa! Ja kun minä olen kristitty, niin minä ajattelen, että viimeisenä päivänä Jumala on se, joka tuomitsee. Tästä syystä minun tänään ei tarvitse tuomita, joten minä olen vapaa, eikä minun tarvitse valita puolta hyvän ja pahan taistelussa, koska ei ihminen itse siihen pysty.

– Ja kun kristittynä siirrän katseeni ristiin, silloin katse on pois omasta itsestä ja omasta erinomaisuudestani, mutta samalla myös muiden ihmisten pahuudesta ja tuomitsemisesta, Janne Saarikivi sanoo.

Share Button