Helsingin kaupunginvaltuuston kyselytunnilla oli valtuutettu Amanda Pasasen kysymys vihreän siirtymän kiirehtimisestä. Se on tässä:
Sain mahdollisuuden kommentoida kysymystä mutta vain minuutin verran (en ollut vielä huomannut, että kyselytunnilla puheaika on rajoitettu yhteen minuuttiin). Tässä koko puheeni, jonka olin tehnyt viiden minuutin pituiseksi, ja julkaisen sen siinä pituudessa, koska se perustelee kriittiset huomioni.
Arvoisa puheenjohtaja,
Minun on peräänkuulutettava tähän keskusteluun tilastorealismia. Kysymyksen taustaoletus on, että fossiilinen on nyt sitten kallista ja epävarmaa, ja vihreä siirtymä olisi edullisempaa ja varmempaa. Näin ei valitettavasti ole, ja siksihän globaalisti tilanne on edelleen se, että fossiilisen energian osuus maailman primäärienergian kulutuksesta on yli 80 prosenttia. Vielä kymmenen vuotta sitten osuus oli noin 85 %, eli lasku on ollut vain muutamia prosenttiyksikköjä, vaikka uusiutuviin on investoitu biljoonia. Me emme saa mitään ihmelääkettä kiirehtiessä vihreää siirtymää. Toistaiseksi energiamurrokseen liittyy suuria ongelmia.
JPMorganin tässä kuussa ilmestyneen 2026 energiaraportin tärkein huomio on, että vaikka uusiutuvien suhteellinen osuus kasvaa, fossiilisten polttoaineiden absoluuttinen kulutus (tonneina, tynnyreinä ja kuutioina) on saavuttanut uusia ennätyksiä. Tämä johtuu siitä, että maailman kokonaisenergiankulutus kasvaa nopeammin kuin uusiutuva energia ehtii korvata vanhaa kapasiteettia. Erityisesti Intian ja muiden kehittyvien talouksien kasvu nojaa edelleen vahvasti hiileen ja kaasuun.
Siirtymä pois fossiilisista polttoaineista on siis huomattavasti hitaampaa kuin poliittisissa puheissa on esitetty.
Yksi syy on tekoälyn ja datakeskusten vaikutus sähkön kysyntään. Datakeskusten energiantarve räjähtää, mikä nostaa sähkön hintoja ja asettaa sähköverkkojen vakauden koetukselle. Tämä luo painetta löytää jatkuvaa ja halpaa ”perusvoimaa” (baseload power), jota tuuli- ja aurinkovoima eivät yksin pysty tarjoamaan ilman massiivista ja kallista varastointia.
Raportti analysoi aurinkovoiman ja akkuvarastoinnin todellisia kustannuksia, kun niitä yritetään käyttää ympärivuorokautisena perusvoimana. Kustannukset nousevat huomattavasti verrattuna pelkkään satunnaiseen aurinkotuotantoon.
Ongelmana on myös Kiinan dominanssi: Kiina hallitsee lähes koko uusiutuvan energian toimitusketjua (aurinkopaneelit, akut, kriittiset mineraalit), mikä luo geopoliittisia riskejä länsimaille.
Raportti kritisoi voimakkaasti myös viime vuosina harjoitettua politiikkaa, esimerkkinä Saksan päätös sulkea ydinvoimalansa. Saksa on joutunut tukeutumaan hiileen ja tuontisähköön (kuten Ranskan ydinvoimaan) korvatakseen puuttuvan kapasiteetin. Raportti pitää tätä ”energiakokeiluna ilman turvaverkkoa”, joka on heikentänyt Saksan teollista kilpailukykyä. Meidän on varottava, ettemme tee yhtään enempää tällaisia kokeiluita pinnallisen tiedon varassa.
Toivomme tietenkin paljon uusilta ydinvoimateknologioilta, myös Helsingissä. Pienet modulaariset reaktorit (SMR) ovat realistisin suunta, mutta niidenkin todelliset kustannukset ovat toistaiseksi pysyneet korkeina. Raportti varoittaa myös liiallisesta hypestä geotermisen energian ja vedyn suhteen ja muistuttaa, että monien uusien teknologioiden mittakaavan nostaminen on vaikeaa ja hidasta. Sähköautoteollisuus on raportin mukaan edelleen pitkälti kannattamatonta ilman tukia, ja kysyntä on hidastunut tietyillä markkinoilla (kuten Saksan VW-esimerkki osoittaa).
Miksi puhun tästä? Osa ongelmaa on, että energian käsite on erittäin abstrakti. Olin yhdessä eurovaalikeskustelussa ja kysyin keskustelukumppaneiltani, kolmelta naiselta, jotka kaikki ovat nyt päättäjiä europarlamentissa, mitä energia on. Yksikään ei osannut vastata, pitivät ehkä kysymystä outona. Energia ei ole aine, kuten hiili tai öljy; pikemminkin se on kaikkien aineiden abstrakti ominaisuus, kyky saada aikaan muutos maailmassa. Se on kyky tehdä työtä, jouleina mitattu potentiaali.
Tämä kyky muuttaa maailmaa vaihtelee sekä määrältään että laadultaan. Ongelman ydin on, että fossiiliset ovat erittäin tiheästi pakattua polttoainetta, aurinko ja tuuli puolestaan hyvin heikosti valjastettavissa muutokseen. Tätä voi olla vaikea käsittää, koska näemme ympärillämme auringossa ja tuulessa määrällisesti paljon energiaa ja näemme niiden aiheuttamaa muutosta luonnossa. Mutta valjastettuna tuo energia on erittäin heikkolaatuista, eikä sen avulla voida tehdä paljoakaan hyödyllistä työtä.
Raportin pääviesti on, että energiamurros vaatii ”discovery-driven” (löytöihin perustuvia) innovaatioita pelkkien poliittisten päätösten sijaan. Se peräänkuuluttaa älyllistä rehellisyyttä energiatiheyden, fysiikan, logistiikan ja kustannusten suhteen: pelkkä ideologia ei riitä muuttamaan maailman energiajärjestelmää ilman toimivia teknologisia ja taloudellisia ratkaisuja.
Toivon, että Helsinki osoittaa tervettä malttia ja ymmärtää, ettei pikaisia ja helppoja ratkaisuja ole. Niitä ei ole maailmalla, eikä niitä ole meilläkään. Hosumisesta seuraa vain Saksan Energiewenden kaltaisia katastrofeja.
