43 yötä vaaleihin: Ympäristöjärjestöt turvautuvat ydinvoimakampanjassa ilmastoskeptikkoon

25.4.2009

Ydinvoiman lisärakentamista vastustava kampanja käynnistyi eilen. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen käynnistämän hankkeen tiedotustilaisuuden pääpuhuja oli Geologian tutkimuskeskuksen ex-professori Matti Saarnisto, joka ilmaisi epäluulonsa ydinjäteyhtiö Posivan jätteen loppusijoitusratkaisuja kohtaan Eurajoen Olkiluodossa. Saarnisto tunnetaan aktiivisena keskustelijana, joka pitää suurinta osaa ilmastonmuutospuheista liioitteluna. Normaalisti hän kuuluisi ympäristöjärjestöjen mustalle listalle, mutta ydinvoima-asiassa miehen näkemykset kelpaavat arvovaltaisiksi.

Lue lisää

44 yötä vaaleihin: Ujon dilemma

23.4.2009

Päätös vaalilauseesta kuumottaa jo aika lailla. Olen ujo ihminen, joka kymmenen vuotta sitten sitoutumattomana ehdokkaana ensimmäisissä vaaleissa ei olisi halunnut esille ollenkaan. Suostuessani ehdolle ajattelin lähinnä Vanhalla ylioppilastalolla pidettäviä valistuneita vaalikeskusteluja, joita lehdistö sitten kirjaisi ylös, ja sivistys maailmassa lisääntyisi. Hui hai. Kun tajusin, että kuvani komeilisi joka paikassa ja pylväänpäässä, markkinoilla ja toreilla kaiken […]

Lue lisää

45 yötä vaaleihin: Jukeboxien maailma

22.4.2009

Sain sähköpostiin Soinin plokin. On se melkoinen veijari, pilkettä löytyy, ja hyvin vähän asiaa. Pari huomiota. Soini ei taaskaan – kuten ei yleensä – vastannut asiasisältöön kokoomusmeppien kritiikissä. Siihen kannattaisi vastata, se on oleellista. Miksi tulla ensinnäkin Euroopan parlamenttiin heittämään pikakeikka ja haaskata näin Suomelle tärkeä edunvalvonnan tehtävä. Eikö se ole kauhean epäisänmaallista? Kyllä tällaista […]

Lue lisää

46 yötä vaaleihin: Herra, aseta suulleni vartija

22.4.2009

Strasbourgin aamu alkaa meppiaamiaisella, josta olen kertonut aivan erikseen. Siitä alkoi oma Kummeli-juonensa, jota saa vain arvuutella, kuinka pitkään se kestää. STT:n toimittaja antoi viisaan neuvon: jos ette halua tällaisia juttuja, älkää käyttäkö niin värikästä kieltä. Hyvä on. Se oli minun syyni. Ja näitä tulee. Poliitikko Daavid, joka varta vasten psalmeissa rukoili, että Herra asettaisi […]

Lue lisää

Laittomat hakkuut

21.4.2009

Korostan sitä, että tätä asetusta on odotettu yhtä paljon kuin sitä tarvitaan. Laiton puunkorjuu on ongelma, jota on käsiteltävä tehokkaasti ilmastosyiden lisäksi ympäristönäkökohtien ja sosiaalisten näkökohtien takia. Siitä huolimatta minun oli äänestettävä tänään mietintöä vastaan. Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan mietinnössä on kadotettu punainen lanka ja siinä soveltamisala ja velvollisuudet ulotetaan paljon alkuperäistä tarkoitusta […]

Lue lisää

Soini ja Kummeli – mitä menin sanomaan

21.4.2009

Kansa rakastaa Timo Soinia. Ja saakin rakastaa, en minä ole siitä nyreissäni. Rakkautta ei ole koskaan tässä maassa liikaa. Mutta kyllä asioista silti pitäisi puhua rehellisesti, myös älyllisesti rehellisesti. Tänä aamuna Helsingin Sanomien toimittaja kysyi pressiaamiaisella, mitä ajattelemme Soinin ehdokkuudesta.

Lue lisää

47 yötä vaaleihin: NATOssa

21.4.2009

Aamulla aikaisin lähdin Roomaan nukuttuani huonon yön. Alitajuntani on kiukkuista ja nirsoa sorttia: jos se tietää että pitää herätä aikaisin lennolle, se katsoo yön menneen harakoille joka tapauksessa eikä päästä minua sikeään uneen. Siksi harrastan normaaliviikkoina vain ja ainoastaan iltapäivälentoja. Koneessa nukahdan tietysti heti. Ja näen aina samaa aamulentopainajaista: unessa olen nukahtanut taksiin ja huomaan […]

Lue lisää

48 yötä vaaleihin: Stubb, Bhatti, Bhutto ja Ressu

20.4.2009

Pakistanin historian ensimmäinen vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti saapui eilen illalla Eurooppaan ja Suomeen. Hän tekee viikon kiertueen, jonka aloittaa ja lopettaa täällä, ja käy siinä välissä mm. Berliinissä ja Tukholmassa. Tunne Shahbazin muutaman vuoden takaa. Ensimmäisen kerran tapasin hänet vuonna 2005, kun kävin Lontoossa Benazin Bhutton kodissa kylässä. Shahbaz oli tuolloin APMA:n, All Pakistan Minorities Alliancen […]

Lue lisää

Uusi tutkimustulos aiheuttaa painetta muuttaa ilmastotavoitteiden kiireellisyysjärjestystä

19.4.2009

Lehdistötiedote 20.04.2009 Eija-Riitta Korhola, MEP Uusi tutkimustulos aiheuttaa painetta muuttaa ilmastotavoitteiden kiireellisyysjärjestystä Pienhiukkasten rajoittaminen otettava tärkeimmäksi lyhyen aikavälin tavoitteeksi ilmastoneuvotteluissa Siinä missä saastepäästöistä johtuvien pienhiukkasten on havaittu viilentävän ilmakehää, puun ja hiilen poltosta aiheutuvat pienhiukkaset lämmittävät sitä. Epätäydellisestä palamisesta aiheutuvat pienhiukkaset kuten musta hiili ja noki ovat odotettua merkittävämmässä roolissa maapallon lämpenemisessä ? Nature geoscience […]

Lue lisää

49 yötä vaaleihin: Päänleikkajasirkka

18.4.2009

Aamu alkaa menolla Ylä-Malmin sunnuntaimarkkinoille ja mietin mitä ottaisi mukaan, kun ei ole oikeastaan mitään muuta kuin roll up –juliste. Kampanja on kiireisessä vaiheessa. Meiltä puuttuvat käsiesitteet, julisteet ja itse asiassa myös raha. Nyt jaettiin vain kortteja, joihin olen käännättänyt perusoikeuksia 9 murteelle. Se tarjoaa verbaalista iloa mutta minusta se ei kerro mitään – paitsi […]

Lue lisää