EU:n lopetettava Ilmastokikkailu (Vieraskynä, Helsingin Sanomat 12.10.09)

11.10.2009

EU:n tulisi luopua uusiutuvan energian tavoitteestaan sekä panostaa päästöjen vähentämiseen maailmanlaajuisesti, kirjoittavat Atte Korhola ja Eija-Riitta Korhola EU ei ole tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jos se olisi, se ei siirtäisi päästöjä paikasta toiseen vaan suuntaisi toimet päästöjen globaalin kasvun pysäyttämiseen. Se keskittyisi ilmastonmuutoksen kannalta haastavimpaan ongelmaan eli kivihiileen ja sen käytön vähentämiseen erityisesti kehitysmaissa.

Lue lisää

Keskustelu huippuviroista jatkuu

9.10.2009

Suomen Kuvalehti (SK 41) käsittelee pääkirjoituksessaan samaa aihetta kuin minä toissapäivän blogissani "Lipposta ei kannata pudottaa" mutta päätyy päinvastaiseen johtopäätökseen: pääkirjoitus kiittää hallitusta, joka on keskittänyt tukensa Rehnin taakse, "mikä onkin varminta". Perusteluna se, että Rehn on jo näyttänyt kyntensä laajentumiskomissaarina. Lehti toivoo, ettei molemmilla nimillä spekulointi johda siihen, että molemmat putoavat.

Lue lisää

Lipposta ei kannata pudottaa

7.10.2009

Kokoomusmepeillä oli tänään pressikahvit ja keskustelimme täysistuntoviikon agendan lisäksi kaikkein kuumimmasta aiheesta, komissaarien nimityspelistä. Kun Lissabonin sopimus näyttäisi nyt tulevan voimaan, ajankohtaisia ovat myös kysymykset Unionin korkeasta ulkoedustajasta sekä EU:n presidentistä. Suomella on sikäli hivelevä tilanne, että peräti kahta suomalaisnimeä, Rehniä ja Lipposta, on mainittu näihin korkeisiin virkoihin. Etenkin Paavo Lipposen nimi on esillä, ja […]

Lue lisää

Lamppu syttyy – heureka?

6.10.2009

Maanantaina sain kunnian olla Brysselissä tuomarina, kun EPP-puolue jakoi nuorille dokumentaristeille suunnattua palkintoa parhaasta ympäristöaiheisesta lyhytfilmistä. Voittajan valinta oli miellyttävä tehtävä, sillä minuutin pituisia filmejä katsellessa ei ehdi tylsistyä – niiden ajatus on olla niin raflaavia, että ne jäävät mieleen vähintään kymmenkertaiseksi ajaksi. Voittajafilmi tekikin sen: minuutin pätkä kuvasi sotaa vedestä sala-ampujien agenttitarinana.

Lue lisää

Kysymys REACH-esirekisteröinnistä

29.9.2009

Esirekisteröinnin ensimmäisessä vaiheessa yli tuhannen tonnin luokkaan kuuluvia aineita arvioitiin olevan noin 1 500–3 000. Nyt aineita on kuitenkin noin 25 000. Ko. aineiden määrän vuoksi ensivaiheen rekisteröinnin asetuksessa annettu tiukka aikataulu 1.12.2010 on erittäin haasteellinen sekä valmistajille että EU-maahantuojille. Yrityksille jää hyvin vähän aikaa SIEF-toiminnan opetteluun ja yhteisistä pelisäännöistä sopimiseen. Näkeekö komissio mahdollisena sen, […]

Lue lisää

Korhola ei ole syyttänyt Vanhasta valehtelusta

27.9.2009

Toisin kuin 27.9. radiouutisissa annettiin ymmärtää, en ole koskaan pyytänyt Vanhasta määrittelemään missä kulkee valehtelun raja. Kuten HS:n toimittajalle sanoin, kysyin periaatteellisen kysymyksen, onko pääministerillä määriteltynä ylipäänsä jokin raja, jota ei voi ylittää. En tohtinut ottaa kantaa siihen, onko hän valehdellut, en edes tällaisen kysymyksen muodossa. YLEn toimittaja on näin ollen HS:n uutista lukiessaan yhdistänyt […]

Lue lisää

Kun sielu vuotaa

26.9.2009

(Päivän mietteenä julkaisen 12 vuotta sitten Vihreään Lankaan kirjoittamani kolumnin. En tuolloin vielä itse ollut politiikassa, en edes harkinnut sitä – mutta uskon tähän yhä.) MITÄ SE HYÖDYTTÄÄ IHMISTÄ, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman mutta saisi sielullensa vahingon? Jos tuon ajatuksen lausunut mies olisi tiennyt, mitä uskonto hänen sanoilleen tulee tekemään, hän olisi varmaan […]

Lue lisää

Poliittisesta kuohunnasta

26.9.2009

Poliittinen kuohunta Suomessa on kovimmillaan ja seuraan toki uutisotsikoita, vaikka ulkomailla olenkin. Vaalirahoituskeskustelu on asia, johon olen itsekin ottanut kantaa monen monta kertaa. Yhdyn täysin Matti Vanhasen tuskailuun siitä, onko ylipäänsä mitään rahoitusmuotoa, joka saisi hyväksynnän. Jos vaalirahaa yrityksiltä tai säätiöiltä ei hyväksytä, vaihtoehdoksi jää puoluetuki – mutta hyväksyttäisiinkö se paremmin? (Tässä linkki aihetta koskevaan […]

Lue lisää

Ihmettelyä

23.9.2009

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Olin eilen eduskunnassa Suuren valiokunnan järjestämässä ilmastoseminaarissa. Siihen osallistuivat monet tärkeät nimet, kuten ympäristöministeri Lehtomäki Oras Tynkkynen ja ympäristöministeriön ilmastoneuvottelija Sirkka Haunia. Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän ihmettelin. Tässä siis vähän ihmettelyäni:

Lue lisää