Vappupuhe: Suunta Suomelle on haettava omavaraisuutta kasvattavasta biotaloudesta

Hyvät Kokoomuslaiset

Kun muutin Lontooseen nuoren perheeni kanssa loppukesällä 1989, kahtia jakautunut Eurooppa oli natisemassa liitoksistaan. Muistan tunteeni, kun pakkasin tavaroita puoleksi vuodeksi: mietin, pääsemmekö koskaan takaisin vai ratkaiseeko Neuvostoliitto Itä-Euroopan maiden liikehdinnän aiheuttamat  kuprut miehittämällä naapureitaan. Miten käy silloin Suomen? Siksi pakkasin mukaan kaikki mustavalkokuvieni negatiivit, jotka olivat siistissä kansiossa. Se oli varotoimi: muistot jäisivät.

Ihmeellinen aalto pyyhki kuitenkin yli Euroopan. Totalitarismi menetti otteensa. Itä-Euroopan maiden kirkot olivat siinä osaltaan merkittävässä roolissa: tavalliset ihmiset voimaantuivat yhteydestä toisiinsa ja uskalluksesta, jonka usko vapauteen ja oikeuteen loi.  Sille rohkeudelle ja yhteisöllisyydelle eivät sortajat mahtaneet mitään.

Tänään on juhlapäivä, sillä tapahtumien seurauksena tasan 10 vuotta sitten EU laajeni Itä-Euroopan maiden osalta.

Siitä kaikesta on hyvin vähän aikaa, mutta miten paljon olemme jo unohtaneet. Tunnelmat palasivat mieleeni kun luin Sofi Oksasen Expressen-lehdessä julkaistun vakavan kirjoituksen http://www.sofioksanen.fi/alkaa-pettako-meita-jalleen/ Älkää pettäkö meitä jälleen. Hän kertoi heräävänsä joka päivä miettien, onko tämä se päivä, jolloin Itä-Eurooppa myytiin, jälleen kerran. Oksasen mukaan uusi aika on alkanut, kylmien sotien välinen aika on päättynyt. Se rajautui neljännesvuosisadan pituiseksi.

Sofi Oksanen katsoo lännen nukkuneen tällä aikaa ruususen unta. Kylmien sotien välinen aika olikin Venäjän historiassa vain anomalia, poikkeus säännöstä. Brezhnevin oppi on nyt päivitetty Putinin opiksi. Eurooppa on naiivisti uskonut Putinin puheita sillä aikaa, kun tämä varustaa itseään uuteen nousuun kolonialismin elkein.

Mitä me voimme tehdä? Aika on paras diplomaatti, sanotaan. Ainakin se tekee omaa työtään sillä elämme maailmassa jossa pankit tehoavat ehkä paremmin kuin tankit. Ruplan arvo heikkenee, eikä Venäjä pärjää ilman talousyhteyksiä ja kauppaa. Sitä mahdollisuutta ei kannata vähätellä, talous on väkevä voima.

Siksi talouden voimaa tulee myös käyttää, vaikkei se meillekään helppoa ole. Silti meidän on syytä olla suorassa rivissä EU-maiden rinnalla ja lähinnä vaikuttaa päätösten luonteeseen.  Tarvitsemme EU:ta ehkä enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme myös herkkää tilannetajua enemmän kuin aikoihin.

Geopoliittinen sijaintimme on realismia. Tarvitsemme kaiken sen saman valtioviisauden ja muunkinlaisen siunauksen, joka piti Suomen itsenäisenä siinä, missä kaikki Venäjän länsinaapurit joutuivat aikoinaan kokemaan karmean kohtalon.

Kun jälkeenpäin miettii historian kulkua, voi olla onnellinen monesta onnellisesta sattumasta Suomen suhteen.

Oli onni – tai siunaus – että Aleksanteri I teki vielä sodan kestäessä päätöksen, ettei Ruotsilta valloitettua Suomea liitetty tavallisena maakuntana vaan suuriruhtinaskuntana, jolla oli oma keskushallinto ja pääkaupunki.

Oli onni – tai siunaus – että vanha Suomi liitettiin siinä yhteydessä muuhun Suomeen vaikka nuo maat oli jo suurelta osin lahjoitettu Pietarin ylimystölle. Suomi nautti erityisasemasta, joka varjeli kansakuntaamme jatkossa.

Oli onni – tai siunaus – että Aleksanteri II:n aikana 1860-luvulla Venäjällä vallitsi  ensimmäinen glasnost, joka lisäsi itsemääräämisoikeuttamme. Kun Venäjä samanaikaisesti pani kuriin Puolaa, sillä oli tarvetta osoittaa sallivuutta siellä, missä kansallista eheyttä ei uhattu. Juuri Puolan kapinan aikana Suomi sai merkittäviä myönnytyksiä: yksi niistä oli Venäjän kielen vapaaehtoisuus koululaitoksessa, toinen valtiopäiviemme säännöllinen toiminta.

Oli onni – tai siunaus – että Lenin oletti bolsevistisen vallankumouksen hoitavan maamme kohtalon ja suostui itsenäisyyspyrkimyksiimme. Viisaat valtiopäivämiehemme ja -naisemme tunnistivat kohtalon hetken ja julistivat maamme itsenäiseksi.

Oli onni – tai siunaus – että Suomi pelastui Baltian maiden kohtalolta. Ensin sille pani pisteen Saksa, mutta silti onneksemme säilytimme asemamme riittävän puolueettomana, jotta yhteydet länsiliittoutuneisiin säilyivät.

Jos yksikin näistä seikoista olisi mennyt toisin, meillä ei olisi nykyistä kansaa ja kieltä. Suomen kieltä ei kuultaisi kansainvälisillä foorumeilla; se voisi olla paikallinen kuriositeetti, jota nuoriso ei enää osaa.

Millaista valtioviisautta nyt tarvitsemme? Me tarvitsemme palaamista viisaaseen varautumiseen. Hallituksen on otettava vastuu ja kehitettävä maatamme siten, että kasvatamme omavaraisuuttamme, itsenäisyyttämme ja selviytymiskykyämme kriisiolosuhteiden varalta. Se lisää kansallista turvallisuuttamme ja tekee meistä  hyvän naapurin mihin suuntaan vain.  Ketään se ei uhkaa.

Onko Sofi Oksanen oikeassa Venäjän kolonialismin suhteen? Jos hän on, usein kuvailemani huoli kasvaa entisestään. Nyt kun Euroopan tulisi olla vahva ja riippumaton, jotta se voi antaa totalitarismipyrkimyksille vastuksen, mitä onkaan tapahtunut? Se on heikentänyt talouttaan ja tehnyt itsensä haavoittuvaksi: huonosti suunnitellulla ilmastopolitiikalla on ulosliputettu teollisuutta ja työpaikkoja, ja naiivilla energiapolitiikalla on pantu Eurooppa polvilleen Venäjän eteen. Yksipuolinen ilmastopolitiikka leikkasi vain tuotannon päästöjä mutta lisäsi päästörunsasta tuontia. Energiamarkkinat on vastaavasti onnistuttu sekoittamaan, kun ajateltiin että uusiutuva on jotain niin hyvää että se saa maksaa mitä tahansa. Meillä on kallis ja epävakaa energia. Ne ovat anteeksiantamattomia vihreän politiikan virheitä, koska ne eivät ole auttaneet siinä, mihin niiden piti tehota. Siksi välillä kysynkin, kenen agendaa on ajettu

Tai kysyn kenen agendaa ajettiin, kun liityttiin Ottawan sopimukseen, joka merkitsi päätöstä luopua jalkaväkimiinoista, jotka varjelevat kriisiaikana 1324 km pituista rajaamme ja jotka varastoissa eivät uhkaa rauhanaikana ketään. Tuo päätös tulee korjata. Jos uutta ja parempaa teknologiaa kehitetäänkin,  se täytyy tapahtua niin, ettei tilapäistä turvallisuusvajetta synny.

Kysyn myös kenen agendaa ajettiin, kun puhuttiin Naton auki olevasta ovesta, ikään kuin se voisi olla loputtomiin auki ja ikään kuin tuo raollaan oleva ovi olisi jokin turva. Uskallan mainita nämä kaksi esimerkkiä, koska olen puhunut niistä jo vuosien ajan

Kerroin hankalia uutisia mutta kerroin ne siksi, että tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen veisi meidät  hyvien uutisten äärelle. Filosofi Sir Francis Baconin sanoin: ”Totuus tulee esiin nopeammin virheestä kuin hämmennyksestä.” Niinpä hämmennyksen selvittäminen – ja toteaminen virheeksi – on potentiaalisen menestyksen tekijä. Voimme siksi onnitella itseämme joka kerta, kun tunnistamme virheen.

Nyt tarvitaan uutta suuntaa Suomelle, sellaista suuntaa jossa lähdetään määrätietoisesti kehittämään energiaomavaraisuuttamme ja omaan potentiaaliin perustuvaa kasvua. Se lisää kansallista turvallisuuttamme ja poliittista vakauttamme. Ja oli kriisi tai ei, omavaraisuuteen keskittyminen parantaa vaihtotasettamme kaivattuun suuntaan.

Kaikki tietävät että Suomi elää puusta, mutta tietomme kaipaa päivitystä. Kyse ei ole vain sellunkeitosta: olemme tietämättämme arvokemikaalien suurvalta.

Suomella on mahdollisuudet olla biotalouden suurvalta – tai ainakin rakentaa hyvää kestävää talouskasvua ja työllisyyttä. Puussa on rajaton mahdollisuus tunnettujen kemikaalien ja raaka- aineiden korvaamiseen ja monen uuden vihreän kemikaalin tuottamiseen, ennen muuta arvokkaiden lääke- ja ruoka-aineiden valmistamiseen

Vanilliini, xylitol ja benecol ovat hyvin tunnettuja; nyt suomalaistutkimuksessa selvitetään puuperäisten lääkeaineiden mahdollisuuksia mm. diabeteksen parantamiseen.

Puussa kuitua on alle puolet – ja vain kuitu tarvitaan selluun ja paperiin. Muu osa on mahdollista erottaa biojalostamossa korkean jalostusarvon kemikaaleiksi.

Maailman paperintuotanto on n. 350 miljoonaa tonnia vuodessa, kun taas fossiilisiin raaka-aineisiin pohjautuva kemikaalien tuotanto on n. 175 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä tarkoittaa, karkeasti, että maailman metsäteollisuus pystyisi nykyisillä tuotantomäärillään hyvin tuottamaan kaiken kemikaalitarpeen ja enemmänkin.

Paperi on jo nyt maailman suurin non-food biotuote, mutta metsästä on paljon muuhunkin kuin paperiin ilman, että paine metsiä kohtaan kasvaa. Tämä on tärkeää, sillä metsällä on niin äärettömän suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemille. Mutta myös elinkeinoissa metsillä on paljon laajempi merkitys, marjojen ja sienien poimimisesta korkean tason luontomatkailuun. Kestävässä metsätaloudessa nämä kaikki on mahdollista. Nyt metsien vuotuisesta kasvusta vain osa käytetään.

Suomessa tuotetaan vuodessa noin 12 miljoonaa tonnia paperia. Se tarkoittaa, että reilusti saman verran puun muita osia kuin kuitua on käytettävissä korkean jalostusarvon kemikaaleihin ja raaka- aineisiin.

Aivan viime vuosina kaikki suomalaiset merkittävät metsäyhtiöt ovat julkistaneet omat isot hankkeensa, viimeisimpänä Metsä Group.  Samaan liittyy UPM:n biodieselhanke ja  Neste Oilin suunnitelmat. Tämä on oikea suunta.

Suoraan poltettavaksi puu on liian arvokasta: kun sen kerran on polttanut, se on hävinnyt ikiajoiksi. Tämä on ollut yksi EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan karkea virhe, että lainsäädäntö ja tukijärjestelmät ovat ohjanneet liikaa siihen suuntaan. Olen varoittanut tästäkin vuosia, ja onneksi asiaan on herätty.

Kaskadikäytössä sen sijaan – valmistamalla ensin puutuote- ja paperiteollisuuden, biokemikaalien ja elintarvikkeiden raaka-aineet ja kierrättämällä näitä niin pitkään kuin mahdollista – siitä liikenee vielä energiaakin, kun ensin on hyödynnetty eri materiaalien ja tuotteiden tarjoamat mahdollisuudet mahdollisimman monen elinkaaren ajan. Näin pystytään maksimoimaan yhteiskunnallinen hyöty, tuottavuus ja työllisyys.

Eurooppa tuo tällä hetkellä kuusi kertaa enemmän raaka-aineita ja puolijalosteita kuin se vie: maanosana olemme syvästi riippuvaisia muiden maanosien resursseista. Sama riippuvuus koskee tietenkin myös energiaa. Euroopan ulkopuolinen maailman väestön ja talouden voimakas kasvu ja kulutuksen lisääntyminen merkitsevät Euroopan painoarvon ja kilpailukyvyn hiipumista

Biotalous tarjoaisi ainutlaatuisen mahdollisuuden käsitellä systeemisesti ja kattavasti toisiinsa liittyviä yhteiskunnallisia haasteita, kuten elintarvikehuolto, luonnonvarojen niukkuus, riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja ilmastonmuutos, ja samalla saada aikaan kestävää talouskasvua.

Suuri haaste Suomessa olisi potkia kumoon sektoreiden raja-aidat: ruokateollisuus, lääketeollisuus, metsäteollisuus ja miksei matkailukin on saatava yhdistämään voimavaransa uudeksi bioteollisuudeksi ja toimimaan yhdessä. Seuraavaa hallitusohjelmaa varten tarvitaan työryhmä pohtimaan sitä, miten nämä nyt keskenään kilpailevat sektorit saataisiin ymmärtämään, että yhdessä ne kaikki voivat voittaa enemmän.

Hyvät kokoomuslaiset, ei ole mitään muuta tapaa varjella rauhaa ja tehdä kunniaa rauhalle ole kuin työ, arkinen työ. Poliitikkojen asia on varmistaa, että työt eivät karkaa muualle. Viestini on: tarvitaan lisää työtä, lisää luovuutta, lisää vaivannäköä, lisää itsekritiikkiä. Vaikka tekisimme mitä rakenteellisia muutoksia Euroopassa niin oleellisin asia olisi muuttaa käsitystämme työhön, joka on aliarvostettua, ja se on ainoa jolla voimme nousta, ja luoda työllämme sellaisia oivalluksia joita muut maanosat tarvitsevat.

Tärkeimmät asiat loppuun. Meillä on rakas isänmaa ja rakas isänmaanosa Eurooppa, meillä on vapaus, meillä on rauha, josta ymmärrämme olla kiitollisia. Meillä monilla, toivon sitä, on rakkaat ihmiset ympärillämme, ne joiden vuoksi on hyvä uurastaa ja tehdä työtä. Sama Francis Bacon, jota äsken siteerasin, kuvasi ihmisluonnon vastuuntunnon syntymistä sanoen: Kaikki joilla on lapsia, ovat antaneet kohtalolle panttivankeja. Tietoisuus heikommista, jotka tarvitsevat suojelua herättää ihmisen rakkauden työhön, katsomaan omaa asiaansa pidemmälle. Ja sama koettu tunne leviää ymmärryksemme kautta koskemaan suurempia joukkoja ja maanpiiriä. Tekisi mieleni jatkaa Francis Baconin ajatusta, sillä viime kesänä minusta tuli isoäiti, ja oivalsin: Kaikki joilla on lapsenlapsia, ovat antaneet tulevaisuudelle panttivankeja. Siellä jossain on jotain niin arvokasta, että tämän ja näiden rakkaiden maailmaa haluamme suojella ja turvata teoin ja ajatuksin, myös poliittisin ajatuksin.

Vappu on myös kevään juhla. Meillä on kevät ja lämpenevä aurinko – tai mielikuvitus joka auttaa meitä sijoittamaan sen taivaalle – ja kaunis, heräävä luonto, ja Luoja joka sallii kasvun ihmeen joka kevät. Tämä kaikki antakoon meille iloa ja voimaa. Haluan kohottaa maljan isänmaalle ja kotikaupungilleni. Hyvää vappua.

Share Button

Vastaa käyttäjälle huysuz sohbet Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *