Isä, täti, veljenpoikuus ja kannattaako sitä menettää

Rakas isäni kertoi minulle heinäkuussa -04, että Eijalla on avustaja vaihtumassa; "siinä olisi sinulle mahtava työ", hän sanoi. Ajattelin heti, että nyt menee saunaoluisten piikkiin, ja kainolla nöyryydellähän rakasta isääni ei koskaan ole voinut kuvailla aiemminkaan, saatikka hänen suunnitelmiaan. Jos isääni olisi ollut uskominen, minusta olisi tullut loistava lakimies, poliitikko, golfammattilainen ja muusikko, noin aluksi. Tuesta se ei koskaan ollut kiinni. Muistan hyvin kuinka 18v räkänokkana olin isäni mukana hänen työmatkallaan Ameriikassa. Lensimme maata ristiin rastiin ja aina olin mukana rippipuku päällä ja puikko kaulassa tapaamassa excecutiiveja. Minua nolotti olla mukana, mutta isäni oli minusta ylpeä ja esitteli tulevaa työnsä jatkajaa. Ei ollut mitään mistä en olisi suoriutunut, hänen mukaansa. Minä toki aina tein parhaani, mutta tiesin että nämä nyt ovat näitä Pertin juttuja.

Kun nyt siis takapihan terassilla pyyhe päällä kuulin olevani juuri oikea mies Euroopan Parlamenttiin, MEP Eija-Riitta Korholan poliittiseksi avustajaksi, voitte kuvitella mitä ajatuksiani päässä liikkui. Kuinkahan pitkä keskustelu tästä tulisi, riittäisikö olut ja makkara, kunnes saisin isäni vakuutettua että joskus realiteetit eivät ole elämässä haitaksi. Ei tuo vakuuttunut. Ja edelleen intti ajatuksensa oivallisuutta. No, olin toki ollut Eija-Riitan kampanjoissa mukana jo aiemmin ja itsekin ehdolla eduskuntaan keväällä -03. Mutta silti.

Asia kuitenkin onneksi jäi ja jatkoin normaaliin tapaan Nokiassa rekrytoinnin edistämis- ja sponsorointikonsulttina, neljättä vuotta. Bachelor tutkintojeni jälkeen (Bachelor of Business Administration ja Bachelor of Arts) olin ollut vuosia hiuskosmetiikkabisneksessä ja Sampo-vakuutusyhtiössä, eli mielestäni ura eteni ihan kivasti, ja erityisesti kovin paljon realistisemmin kuin mitä isäni nyt, taas, tarjosi.

Outoa ja ihmeellistä oli kuitenkin, että tämä sama ajatus, kirjaimellisesti, nousi Eija-Riitan päähän saman heinäkuun lopussa Pori Jazzeilla. Olimme Alicia Keys:in keikan jälkeen nauttimassa sihikuplajuomaa Korholoiden Family Cruiserilla, kun Eija-Riitta ilahtuneessa mielentilassa tuli kysyneeksi minua avustajakseen! Seurasi hiljaisuus, jonka aikana Eija-Riitta säikähti itseään ja minä Eija-Riittaa. Jos ei sentään elämäni, niin ainakin isäni kanssa käyty keskustelu siinsi silmieni edessä. Kun vielä tiesin, että isäni ei sentään niin kaistapäiseltä vaikuttanut, että olisi ajatuksestaan uskaltanut Eija-Riitalle mainita, olin ymmälläni. Mutta jotenkin tämä oli nyt erilaista. Lupasimme kummatkin ajatella asiaa kolmen päivän ajan, ja jos se edelleen kuulostaisi hyvältä, olisimme siihen molemmat valmiit. Olin Stockan levyosastolla kun puhelin soi, se oli Eija-Riitta.

Viisi vuotta on näistä kaikista ihanista muistoista aikaa kulunut ja takana on tuhansia tunteja direktiivien, asetusten, kirjallisten kysymysten, valiokuntien, lobbitapaamisten, päästöslauselmaesitysten ja toimiston pyörittämiseen käytettyä elämäni parasta aikaa. Muistan toki kuinka kolme ensimmäistä kuukautta olin kauhuissani: yksin Brysselissä ja Euroopan Parlamentissa, vallan ytimessä ja sitä kautta suuressa vastuussa 450 000 000:lle Euroopan kansalaiselle. Eija-Riitta oli jo tunnettu meppi, kuuluisa ahkeruudestaan ja työnsä laadusta ja edelliseltä kaudelta tutut työt jatkuivat kovaa vauhtia heti ensimmäisestä päivästä. Ja siinä minä olin, veljenpoikana, niinkuin Iltalehti tiesi jo silloin heti kertoa.

Mutta silloin päätin, että isäni on oikeassa ja että tätä en mokaa, maksoi mitä maksoi. Välillä toki olin Eija-Riitalle vihainen, että "olisi nyt edes antanut minulle mahdollisuuden onnistua, vaikka tiesi kuinka vaativaa työ on", mutta silti päätin, että "veljenpoikaan" Eija-Riitan ura ja maine ei kaadu. Otin oikeudekseni pitää Eija-Riittaa pomonani, työnantajani, jolle olen alainen. Otin myös oikeudekseni nauttia sukulaisuuden tuomasta levosta, siitä että voin sanoa suoraan mitä ajattelen tai koen, koska uskoin, että Eija-Riitta voi luottaa minuun. Joskus toki otan "hatun pois päästä" ja sanon, että tämän sanon sinulle sukulaisena, en alaisenasi… ehkä teen sen itsesuojeluvaistosta… Oli miten vain, tämän tehokkaampaa kommunikointia en osaisi kuvitella.

Ja tuon kolmen kuukauden jälkeen olen rakastanut työtäni ja kaikkea mikä siihen liittyy: pitkiä työpäiviä, neuvotteluita, hauskuuttelua toimistossa, kollegoita, liian kovaa kiirettä, hetkellistä painetta jota melkein ei voi kestää, pl. Luxin mahtavia terasseja, Parlamentin pitkiä käytäviä ja tietenkin ihan vaan Brysseliä.

Kun tänään löysin kuvani lehdestä Eija-Riitan veljenpoikana, enää en säikähtänyt sitä, päinvastoin. Olen ylpeä siitä, kovin ylpeä. Tässä edelleen, melkein tasan 5 vuotta edellisen lööpin jälkeen, ja edelleen "valtakunnan virallisena veljenpoikana". Siinäpä titteli, jonka itselleni mielihyvin soisin! Ja edelleen samassa toimistossa uudelleen valitun mepin kanssa, nykyisen puolueen varapuheenjohtajan ja vieläkin kaikkien ahkeruustilastojen kärkinimen. Ja vaikka roolini onkin vain pieni osa kokonaisuutta, ei silti ihan paha "veljenpojalta". Kiitos rakkaat isä ja täti, olette ihania ja hulluja samaan aikaan, mutta ehkä se kulkeekin suvussa !?

Tervetuloa siis rakkaat ystäväni, kollegat, vielä tuntemattomat tulevat ystäväni, toimittajat, Eija-Riitan tukijat, lobbarit ja kaikki kiinnostuneet lukemaan blogiani, jota alan tästä päivästä lähtien päivittämään! Toivottavasti löydät täältä jotain mielenkiintoista ja erilaista näkökulmaa Eija-Riitan blogin lisäksi, kiitos myös Eija-Riitta että annat tämän mahdollisuuden avata myös hieman avustajan elämää ystäville ja tukijoillesi. Edelleen teemme parhaamme uuden kauden pian alkaessa täällä, jos ei nyt ihan perheyrityksessä, niin maailman mahtavimmassa työyhteisössä ainakin!

Share Button

136 kommenttia artikkeliin “Isä, täti, veljenpoikuus ja kannattaako sitä menettää

  1. Excellent blog here! Also your site loads up very fast! What host are you using? Can I get your affiliate link to your host? I wish my site loaded up as fast as yours lol|

  2. I really like reading through an article that can make people think. Also, thank you for allowing for me to comment.

  3. bless you with regard to the particular blog post ive really been looking with regard to this kind of advice on the net for sum time these days hence with thanksType Beat

  4. It’s in point of fact a great and helpful pieceof information. I’m glad that you just shared this useful information with us.Please stay us up to date like this. Thanks for sharing.

  5. Can I simply say what a comfort to uncover an individual who really understands what they are talking about on the internet. You definitely know how to bring an issue to light and make it important. More and more people really need to read this and understand this side of your story. I was surprised that you are not more popular since you most certainly have the gift.|

  6. Hi there! I could have sworn I’ve been to this blog before but after reading through some of the post I realized it’s new to me. Anyways, I’m definitely glad I found it and I’ll be bookmarking and checking back frequently!|

  7. Howdy are using WordPress for your blog platform? I’m new to the blog world but I’m trying to get started and set up my own. Do you require any coding knowledge to make your own blog? Any help would be really appreciated!|

  8. Your means of describing the whole thing in this piece of writing is in fact nice, all can without difficulty understand it, Thanks a lot.|

  9. Thanks for the auspicious writeup. It in fact was a amusement account it.Glance complicated to far delivered agreeable from you!By the way, how can we be in contact?

  10. I know this website offers quality based posts and other stuff, is there any other web page which offers these kinds of stuff in quality?|

  11. Hello! I just wanted to ask if you ever have any problems with hackers? My last blog (wordpress) was hacked and I ended up losing a few months of hard work due to no backup. Do you have any methods to stop hackers?|

  12. It’s remarkable to pay a quick visit this site and reading the views of all mates on the topic of this paragraph, while I am also zealous of getting know-how.|

  13. That is a great tip especially to those new to the blogosphere. Short but very accurate informationÖ Thank you for sharing this one. A must read post!

  14. When some one searches for his vital thing, thus he/she needs to be availablethat in detail, thus that thing is maintained over here.

  15. When some one searches for his required thing, thus he/she wants to be available that in detail, therefore that thing is maintained over here.|

  16. I’m not that much of a online reader to be honest but your sites really nice, keep it up! I’ll go ahead and bookmark your site to come back down the road. All the best|

  17. Howdy! I know this is somewhat off topic but I was wondering if you knew where I could get a captchaplugin for my comment form? I’m using the same blog platform as yoursand I’m having problems finding one? Thanks alot!

  18. I believe what you posted made a bunch of sense. But, what about this? what if you added a little content? I mean, I don’t wish to tell you how to run your website, but what if you added something that grabbed folk’s attention? I mean BLOG_TITLE is a little plain. You might look at Yahoo’s front page and see how they create news headlines to grab viewers to open the links. You might try adding a video or a pic or two to grab people interested about what you’ve got to say. In my opinion, it could make your blog a little livelier.|

  19. Wow, superb blog layout! How long have you been blogging for? you made blogging look easy. The overall look of your site is magnificent, let alone the content!|

  20. Oh my goodness! Amazing article dude! Thanks, However I am having difficulties with your RSS. I don’t know the reason why I cannot join it. Is there anybody getting similar RSS problems? Anyone that knows the solution can you kindly respond? Thanks!!|

Vastaa käyttäjälle ivermectin otc Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *