Isä, täti, veljenpoikuus ja kannattaako sitä menettää

Rakas isäni kertoi minulle heinäkuussa -04, että Eijalla on avustaja vaihtumassa; "siinä olisi sinulle mahtava työ", hän sanoi. Ajattelin heti, että nyt menee saunaoluisten piikkiin, ja kainolla nöyryydellähän rakasta isääni ei koskaan ole voinut kuvailla aiemminkaan, saatikka hänen suunnitelmiaan. Jos isääni olisi ollut uskominen, minusta olisi tullut loistava lakimies, poliitikko, golfammattilainen ja muusikko, noin aluksi. Tuesta se ei koskaan ollut kiinni. Muistan hyvin kuinka 18v räkänokkana olin isäni mukana hänen työmatkallaan Ameriikassa. Lensimme maata ristiin rastiin ja aina olin mukana rippipuku päällä ja puikko kaulassa tapaamassa excecutiiveja. Minua nolotti olla mukana, mutta isäni oli minusta ylpeä ja esitteli tulevaa työnsä jatkajaa. Ei ollut mitään mistä en olisi suoriutunut, hänen mukaansa. Minä toki aina tein parhaani, mutta tiesin että nämä nyt ovat näitä Pertin juttuja.

Kun nyt siis takapihan terassilla pyyhe päällä kuulin olevani juuri oikea mies Euroopan Parlamenttiin, MEP Eija-Riitta Korholan poliittiseksi avustajaksi, voitte kuvitella mitä ajatuksiani päässä liikkui. Kuinkahan pitkä keskustelu tästä tulisi, riittäisikö olut ja makkara, kunnes saisin isäni vakuutettua että joskus realiteetit eivät ole elämässä haitaksi. Ei tuo vakuuttunut. Ja edelleen intti ajatuksensa oivallisuutta. No, olin toki ollut Eija-Riitan kampanjoissa mukana jo aiemmin ja itsekin ehdolla eduskuntaan keväällä -03. Mutta silti.

Asia kuitenkin onneksi jäi ja jatkoin normaaliin tapaan Nokiassa rekrytoinnin edistämis- ja sponsorointikonsulttina, neljättä vuotta. Bachelor tutkintojeni jälkeen (Bachelor of Business Administration ja Bachelor of Arts) olin ollut vuosia hiuskosmetiikkabisneksessä ja Sampo-vakuutusyhtiössä, eli mielestäni ura eteni ihan kivasti, ja erityisesti kovin paljon realistisemmin kuin mitä isäni nyt, taas, tarjosi.

Outoa ja ihmeellistä oli kuitenkin, että tämä sama ajatus, kirjaimellisesti, nousi Eija-Riitan päähän saman heinäkuun lopussa Pori Jazzeilla. Olimme Alicia Keys:in keikan jälkeen nauttimassa sihikuplajuomaa Korholoiden Family Cruiserilla, kun Eija-Riitta ilahtuneessa mielentilassa tuli kysyneeksi minua avustajakseen! Seurasi hiljaisuus, jonka aikana Eija-Riitta säikähti itseään ja minä Eija-Riittaa. Jos ei sentään elämäni, niin ainakin isäni kanssa käyty keskustelu siinsi silmieni edessä. Kun vielä tiesin, että isäni ei sentään niin kaistapäiseltä vaikuttanut, että olisi ajatuksestaan uskaltanut Eija-Riitalle mainita, olin ymmälläni. Mutta jotenkin tämä oli nyt erilaista. Lupasimme kummatkin ajatella asiaa kolmen päivän ajan, ja jos se edelleen kuulostaisi hyvältä, olisimme siihen molemmat valmiit. Olin Stockan levyosastolla kun puhelin soi, se oli Eija-Riitta.

Viisi vuotta on näistä kaikista ihanista muistoista aikaa kulunut ja takana on tuhansia tunteja direktiivien, asetusten, kirjallisten kysymysten, valiokuntien, lobbitapaamisten, päästöslauselmaesitysten ja toimiston pyörittämiseen käytettyä elämäni parasta aikaa. Muistan toki kuinka kolme ensimmäistä kuukautta olin kauhuissani: yksin Brysselissä ja Euroopan Parlamentissa, vallan ytimessä ja sitä kautta suuressa vastuussa 450 000 000:lle Euroopan kansalaiselle. Eija-Riitta oli jo tunnettu meppi, kuuluisa ahkeruudestaan ja työnsä laadusta ja edelliseltä kaudelta tutut työt jatkuivat kovaa vauhtia heti ensimmäisestä päivästä. Ja siinä minä olin, veljenpoikana, niinkuin Iltalehti tiesi jo silloin heti kertoa.

Mutta silloin päätin, että isäni on oikeassa ja että tätä en mokaa, maksoi mitä maksoi. Välillä toki olin Eija-Riitalle vihainen, että "olisi nyt edes antanut minulle mahdollisuuden onnistua, vaikka tiesi kuinka vaativaa työ on", mutta silti päätin, että "veljenpoikaan" Eija-Riitan ura ja maine ei kaadu. Otin oikeudekseni pitää Eija-Riittaa pomonani, työnantajani, jolle olen alainen. Otin myös oikeudekseni nauttia sukulaisuuden tuomasta levosta, siitä että voin sanoa suoraan mitä ajattelen tai koen, koska uskoin, että Eija-Riitta voi luottaa minuun. Joskus toki otan "hatun pois päästä" ja sanon, että tämän sanon sinulle sukulaisena, en alaisenasi… ehkä teen sen itsesuojeluvaistosta… Oli miten vain, tämän tehokkaampaa kommunikointia en osaisi kuvitella.

Ja tuon kolmen kuukauden jälkeen olen rakastanut työtäni ja kaikkea mikä siihen liittyy: pitkiä työpäiviä, neuvotteluita, hauskuuttelua toimistossa, kollegoita, liian kovaa kiirettä, hetkellistä painetta jota melkein ei voi kestää, pl. Luxin mahtavia terasseja, Parlamentin pitkiä käytäviä ja tietenkin ihan vaan Brysseliä.

Kun tänään löysin kuvani lehdestä Eija-Riitan veljenpoikana, enää en säikähtänyt sitä, päinvastoin. Olen ylpeä siitä, kovin ylpeä. Tässä edelleen, melkein tasan 5 vuotta edellisen lööpin jälkeen, ja edelleen "valtakunnan virallisena veljenpoikana". Siinäpä titteli, jonka itselleni mielihyvin soisin! Ja edelleen samassa toimistossa uudelleen valitun mepin kanssa, nykyisen puolueen varapuheenjohtajan ja vieläkin kaikkien ahkeruustilastojen kärkinimen. Ja vaikka roolini onkin vain pieni osa kokonaisuutta, ei silti ihan paha "veljenpojalta". Kiitos rakkaat isä ja täti, olette ihania ja hulluja samaan aikaan, mutta ehkä se kulkeekin suvussa !?

Tervetuloa siis rakkaat ystäväni, kollegat, vielä tuntemattomat tulevat ystäväni, toimittajat, Eija-Riitan tukijat, lobbarit ja kaikki kiinnostuneet lukemaan blogiani, jota alan tästä päivästä lähtien päivittämään! Toivottavasti löydät täältä jotain mielenkiintoista ja erilaista näkökulmaa Eija-Riitan blogin lisäksi, kiitos myös Eija-Riitta että annat tämän mahdollisuuden avata myös hieman avustajan elämää ystäville ja tukijoillesi. Edelleen teemme parhaamme uuden kauden pian alkaessa täällä, jos ei nyt ihan perheyrityksessä, niin maailman mahtavimmassa työyhteisössä ainakin!

Share Button

65 kommenttia artikkeliin “Isä, täti, veljenpoikuus ja kannattaako sitä menettää

Vastaa käyttäjälle Isfkqz Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *