Hurskastelu loppukoon (Hämeen Sanomat)

Kansanedustaja Heidi Hautalan ja puhemies Paavo Lipposen taannoinen yhteenotto, joka koski puhemiehen roolin rajoja energiakeskustelussa, palautti keskusteluun myös erilaiset edunvalvontatahot ja niiden lobbauksen päätöksentekijöiden parissa. Vihreät Hautalan johdolla ovat korostaneet, että vaikuttamisen pitäisi olla mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää ja että taustavaikuttajat pitäisi tehdä näkyviksi.

Ajatus on järkevä. Suomessa keskustelua sävyttää kuitenkin se, että sanalla lobbaus on lähtökohtaisesti negatiivinen sävy: se on hämärää ja kyseenalaista vaikuttamista, josta pitääkin olla kiusaantunut, jos se tulee ilmi. Toinen suomalainen taustaoletus on, että siinä missä teollisuuden lobbaus on epäilyttävää, ympäristöjärjestöjen vaikuttaminen on pyyteetöntä – tähän vihreidenkin kritiikki nojaa.

Europolitiikassa ajatus lobbauksen kyseenalaisuudesta on hieman outo. Lobbausta arvostetaan suuresti, ja se korvaa eduskunnan asiantuntijakuulemiskäytännön. Syy on yksinkertainen: jos vaikkapa brittiasiantuntija saisi puheenvuoron valiokunnassa, 26 muun maan edustajat kysyisivät, miksi heidän ylitseen kävellään. Siksi asiantuntijakuulemiset on ulkoistettu valiokuntien ulkopuolelle käytäville ja auloihin, mistä sana lobbaus tuleekin.

Lobbareita on paljon: esimerkiksi kansalaisjärjestöt, teollisuudenalat, kirkot, yritykset, kuluttajajärjestöt, ammattiyhdistykset, kunnat, vallankumousliikkeet, tutkijat, valtiot, akatemiat ja yliopistot haluavat useimmat saada viestinsä perille.

Viisas ja vastuuntuntoinen poliitikko huolehtii siitä, että kuuntelee eri tahoja mahdollisimman moni- ja tasapuolisesti, jotta lainsäädäntö olisi oikeudenmukaista. Lobbauksen ulkoinen rajoittaminen ei sen sijaan liene viisasta, valinnat on kyettävä tekemään itse.

Lobbareihin kuuluvat myös ympäristöjärjestöt. Ne näkyvät ja kuuluvat, ne masinoivat kansalaisia spämmikampanjoihin, ne vaikuttavat voimakkaasti lopputulokseen sekä komissiossa että parlamentissa. Komissio rahoittaa niitä, samalla kun monet keräävät varoja myös kansalaisilta.

Enkä moiti, päinvastoin olen järjestöjen vaikutusvallasta usein kiitollinen. Mutta joskus on vaikea ymmärtää, miten tultiin maailmaan, jossa yhden suunnan lobbaus on puhdasta ja pyyteetöntä, ja toisen lobbaus likaista puuhaa.

Kaikki taistelevat toimeentulosta ja vaikutusvallasta, niin myös ympäristöjärjestöt. Mitään pahaahan siinä ei ole, on vain naiivia unohtaa se. Niiden toimihenkilöt saavat aivan normaalia palkkaa, ja sanomalehti Lapin Kansan mukaan esimerkiksi Greenpeace maksoi jopa mielenosoittajilleen taannoin Ylä-Lapissa.

Yksi selitys kaksinapaiselle suhtautumiselle lobbaukseen on, että toimittajat ovat epäonnistuneet sen arvioinnissa, ketkä ajavat ”omaa etuaan” ja ketkä ovat ns. "hyvällä asialla". Perusihanne on pienemmän puolella oleminen, mutta miten se arvioidaan, siinä on helppo eksyä.

Ympäristöjärjestöjen resursseja on verrattu usein teollisuuden resursseihin, mutta perin kummallisella tavalla: yksittäisen järjestön metsäkampanjan budjettia on verrattu vaikkapa kaikkien metsäyhtiöiden yhteenlaskettuihin koko budjetteihin. Näin unohdetaan, että metsäyhtiöt eivät voi kaikkea rahaa käyttää viestintään, niiden varsinainen toiminta on puun jalostaminen.

Kohtuullisempaa olisi verrata yhtiöiden viestintäbudjettia, mutta siitäkin on otettava pois resursseja vievä pörssitiedotus. Ja toiselle puolelle taas pitäisi laskea kaikkien ympäristöjärjestöjen metsäkampanjarahat. Tällä tavalla ajatellen resurssit paljastuvat tasavertaisemmiksi.

Hautala syytti Lipposta puhemiehen aseman väärinkäytöstä ja ydinvoimateollisuuden asian ajamisesta. Lipponen on puhunut maailmalla Suomen eduskunnan ydinvoimaäänestyksestä, sen taustoista sekä kehottanut puheessaan nostamaan Euroopassa ydinvoiman osuuden 20 prosenttiin. Hänen puheensa muistutti paikka paikoin sanasta sanaan ydinvoimajärjestö Foratomin linjauksia.

Lipposen puheet voidaan toki pahalla tahdolla tulkita ydinvoimateollisuuden edun ajamiseksi mutta yhtä hyvin ne voidaan nähdä poliittisena pohdintana Euroopan vaikean energiatilanteen ratkaisemiseksi. EU on huolestuttavasti kasvattamassa energiariippuvuuttaan Venäjästä, ja kaikista käyristä voi päätellä, että EU:lle tulee energiapula. Lisätään siihen vielä ilmastonmuutosongelma. Ei ihme, jos eduskunnan puhemies taustoittaa pyynnöstä Suomen eduskunnan aikanaan kohahduttavaa päätöstä rakentaa päästötöntä lisäydinvoimaa.

Jos samalla intensiteetillä kuin Hautala Lipposen kohdalla teki, katsottaisiin vihreiden energiapuheita, löydettäisiin varmasti läheisiä kytkyjä sekä tuulivoimaan että öljyteollisuuteen. Ja jos Hautala olisi siteerannut tuulivoimayhtiöiltä saamiaan tietoja, olisiko hänen kunniansa kyseenalaistettu? Sopisiko sanoa, että vihreät ajavat tuulivoimateollisuuden asiaa? Ja eikö Hautalalla ollut muutama vuosi sitten hyvin läheinen yhteistyösuhde öljyteollisuuden kanssa, kun polttoainedirektiiviä Auto-Oilia tehtiin? Direktiiviin hän kopioi sanasta sanaan Nesteen kantoja. Kenen asiaa hän silloin ajoi?

Ympäristöstä huolestuneiden kansalaisten, sanoisi Hautala ilman muuta. Mutta niin voisi Lipponenkin vastata. Yhdellä puolueella ei ole monopolia määritellä ympäristöstä huolestuneisuuden laatua ja suuntaa.

Share Button

1 kommentti artikkeliin “Hurskastelu loppukoon (Hämeen Sanomat)

  1. Arkadaslar bu siteye d�n giris yaptim ama 2 3 saat degil benim takip�ilerim 12 saat sonra geldi sanirim herkes farkli??

Vastaa käyttäjälle pashacasino Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *