Energiavero sitoo kestävän kehityksen osaset yhteen

Arvoisa puhemies,
Nyt käsillä oleva asia on ollut neuvostolle hankala. Silti pitkä, yli viiden vuoden käsittelyaika neuvostossa on ollut pettymys. Tämä pettymys on nyt aika laittaa syrjään, ja ottaa direktiivin käsittelyn edistyminen ensiaskeleena välttämättömään suuntaan. Olen iloisena pannut merkille, että juuri tällainen käytännönläheinen asenne on myös parlementin esittelijän mietinnössä.
Neuvosto on ilmaissut sitoutuneensa ottamaan käyttöön välineet, joilla talousksasvu voidaan kytkeä irti energiankulutuksesta. Myös komissio on sitoutunut tällaisiin pyrkimyksiin, samoin parlamentti. Periaatteessa ei siis ole estettä merkittävälle muutokselle. Käytännössä merkittävää muutosta tarvitaan kipeästi. Nyt käsillä oleva direktiivi tarjoaa tähän mahdollisuuden, ja vastuumme on toteuttaa se pian.Yhteen nivoutuneessa eurooppalaisessa taloudessa ratkaisun on oltava entistä yhtenäisempi.

Samalla kun energiaverotus tyydyttää jäsenvaltioiden kameraaliset tarpeet, tarjoaa se mahdollisuuden keventää työn ja työllistämisen verotusta sekä tehokkaan ja täsmällisen ohjausvälineen ekologisesti oikeaan suuntaan. Energiatuotteiden verotus on kauan kaivattu lenkki, joka sitoo kestävän kehityksen osaset yhteen.

Arvoisa puhemies,
Haluaisin ottaa vielä esille energiaverotuksen yhteyden hiljattain valmistuneeseen päästökauppadirektiiviin. Riippumattomat tutkimukset osoittavat, että ilmastomuutoshaasteeseen vastaaminen on kokonaistaloudellisesti edullisinta, jos päästökaupan ulkopuolisille sektoreille asetetaan oikean tasoinen vähennystavoite. Juustohöylä-menetelmä ei sitä tuota, vaan tarvitaan kattava energiaverojärjestelmä.
On varmistettava, että jokainen toimiala on joko energiaverotuksen tai päästökaupan piirissä. Näin jokainen yritys verotuksen kautta kohtaa yhteiskunnan rajakustannusta vastaavan rajahinnan.

Arvoisa puhemies,
Eurooppa tarvitsee nopeasti kunnianhimoisen energiaverojärjestelmän. Näyttää siltä, että vastuu sen aikaansaamisesta lepää komission ja parlamentin harteilla.

Share Button

56 kommenttia artikkeliin “Energiavero sitoo kestävän kehityksen osaset yhteen

  1. I wanted to put you the very little remark to be able to thank you the moment again over the remarkable tactics you have provided on this page. This has been simply surprisingly open-handed with you to offer unhampered precisely what most of us would’ve offered for sale for an ebook to help make some money on their own, particularly seeing that you might have tried it in case you desired. Those suggestions in addition worked to become good way to realize that some people have the identical keenness really like my personal own to realize significantly more regarding this matter. I am sure there are numerous more pleasant periods in the future for many who read your site. energylandia

  2. Thank you, I’ve recently been looking for info approximately this topic for ages and yours is the greatest I’ve found out till now. blockchain

  3. I am impressed, I must say. Really rarely do I encounter a blog that?s both educative and entertaining, and let me tell you, you have hit the nail on the head. Your idea is outstanding; the issue is something that not enough people are speaking intelligently about. I am very happy that I stumbled across this in my search for something relating to this. blockchain

  4. Hey there! I understand this is sort of off-topic however I had to ask. Does managing a well-established blog like yours take a large amount of work? I’m completely new to writing a blog but I do write in my diary daily. I’d like to start a blog so I will be able to share my own experience and views online. Please let me know if you have any kind of recommendations or tips for new aspiring blog owners. Thankyou!|

  5. Write more, thats all I have to say. Literally, it seems as though you relied on the video to make your point. You clearly know what youre talking about, why waste your intelligence on just posting videos to your site when you could be giving us something enlightening to read?|

Vastaa käyttäjälle Gabpqu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *