Kun helsinkiläinen näkee romanikerjäläisen kadulla polvillaan rukoilemassa, mitä hän näkee? Ihmisen hädässä? Vaalimainoksen, joka toimii toisten puolesta toisia vastaan? Järjestäytyneen rikollisuuden ruumiillistuman, jossa kerjääjiä käytetään törkeästi hyväksi?
Arvoisa puhemies, Shahbaz Bhatti ja hänen koko elämänsä on hämmästyttävä esimerkki siitä, mitä rohkea ja periaatteilleen uskollinen ihminen saa aikaan. Hän ei ollut toiminut virassaan kuin puoli vuotta, kun Pakistanin parlamentti hyväksyi merkittävän uudistuksen, joka takasi viiden prosentin kiintiön julkisissa…
Arvoisa puhemies, syrjäisen sijaintinsa vuoksi Kiinan länsirajalla sijaitseva Kashgar ja siellä elävät uiguurit ovat onnistuneet säilyttämään vuosisatoja vanhat perinteensä. Kaupunki houkuttelee siksi satojatuhansia turisteja vuodessa. Kaupungin strategisen sijainnin takia Kiinan hallinto pyrkii nyt kontrolloimaan aluetta tehokkaammin turvatakseen paremman pääsyn Keski-Aasian…
Maaliskuun täysistuntoviikon kiireellisten ihmisoikeus asioiden joukkoon on nostettu Pakistanin vähemmistöministerin viime viikkoinen murha, opposition ihmisoikeuksien polkeminen ja vaino Valko-Venäjällä sekä Kiinan Kashgarin alueen tilanne.
Olin vasta kymmenvuotias, kun luin romanialaisen pastorin Richard Wurmbrandin kirjan Kristus rautaesiripun takana. Kirja kertoi kristittyjen vainoista ja kidutuksista vankilassa kommunistivallan aikana. Se avasi minulle maailman, jossa uskolla Jumalaan oli kova hinta. Lapsenuskoni sai haasteen. Olin oppinut, että Jeesus antaa…
Tänä aamuna sain tiedon, että Pakistanin vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti on murhattu, ammuttu autoonsa. Maailmani pimeni. Kuukausi sitten olin Washingtonissa Obaman rukousaamiaisella. Samalla matkalla johdin vähemmistöjen oikeuksiin ja uskonnollisiin jännitteisiin erikoistuneen ihmisoikeusjärjestö First Step Forumin vuosikokousta, johon osallistui myös Bhatti. Pakistanin vainotuin…
Bryssel, 2. maaliskuuta 2011 Tänä aamuna saimme kuulla surullisen viestin Pakistanista: vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti oli ammuttu matkallaan töihin Islamabadissa. Pakistanin historian ensimmäinen kristitty ministeri Bhatti vaati aktiivisesti Pakistanin jumalanpilkkalain uudistamista, minkä vuoksi hän oli saanut useita tappouhkauksia. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola…
Mr President, it was shocking, but sadly not surprising, to receive the news that Governor Taseer has been murdered. I personally knew Benazir Bhutto, and Minister Shahbaz Bhatti has become a good friend of mine. What links all three of…
Yhdestä asiasta olen Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä. Avioliitto on käsite, jolla viitataan miehen ja naisen väliseen sitoutuneeseen suhteeseen. Minäkin haluaisin säilyttää vakiintuneen sanan entisellään, kaappaamatta sitä uuteen käyttöön. Enkä soisi näkeväni oman puolueeni ajamassa kirkkoa nurkkaan muuttamaan vuosituhantista opetustaan…
Iltalehti pyysi minulta tekstiä Sano se kirjeessä- palstalle (Viikonvaihde-liite 23.10. s.3) Päivi Räsäselle. Pienessä tilassa ei voi sanoa kuin vähän. Koska se vähäkin oli leikattu olennaisilta kohdin, julkaisen kirjeen tässä sellaisena kuin minä sen kirjoitin: