? Arvoisa puhemies, Alzheimerin tauti on hämmentävä sairaus, joka muuttaa sairastuneen maailman tuntemattomaksi ja vaaralliseksi paikaksi. Elämä on olemista hengenvaarallisessa nyt-hetkessä, jossa menneet muistot ja oppimiset eivät anna nykyhetkeen turvallista siltaa. Inhimillisesti kohtalon kovuutta lisää se, ettei parannuskeinoa tautiin tunneta…
Eräs vuosia sitten lukemani lehtijuttu ei ole jättänyt minua rauhaan. Kertomus omituisesta sairaudesta on palannut toistuvasti mieleen, ja lopulta siitä on tullut kuva yhteiskunnastamme. Viime viikonlopun mieletön surma toi sen taas mieleeni.
Supisavuttomankin henkeä salpaa: toistasataa terveydelle haitallista yhdistettä, yli 50 kemikaalia, jotka todistetusti aiheuttavat syöpää. Tupakan savu on silkka ympäristösaaste, ja sen tappavuudelle altistuvat käyttäjien lisäksi miljoonat sivulliset. Komission mukaan EU:ssa kuolee tupakoinnin seurauksiin vuosittain ainakin 650 000 ihmistä ja noin…
Arvoisa puhemies, Nyt käsittelyssä oleva mietintö on esimerkki asiasta, jossa meidän on kyettävä näyttämään, että Euroopan parlamentti asettaa kansanterveysnäkökohdat sisämarkkinoiden edelle. Tähän meille antaa mahdollisuuden ja velvoitteenkin yhteisön perussopimus (Artiklat 30, 95.4, 95.8).