Kolmen suuren hallituspohjaa on jo ennakkoon arvioitu jännitteiseksi ja hallitusneuvotteluita vaikeiksi. En yhdy tähän kuoroon, vaikka neuvottelut eivät tietysti koskaan helpot olekaan. Minulla on syyni optimismiin. Tunnustan, että Lipposen ajoista lähtien olen tuntenut sinipunamieltymyksiä, ja vanhasta muistista uskallan yhä luottaa…
Aamulehden haastattelusarjassa Puolue, mihin menet on arvioitu eduskuntapuolueita. Näissä merkeissä Aamulehden toimitus lähestyi minua ja pyysi kirjoittamaan seitsemän pointtia entisestä puolueestani Kristillisdemokraateista. Tässä oma näkökulmani joukkoon, jonka riveissä aloitin sitoutumattomana ehdokkaana europarlamenttivaaleissa vuonna 1999. Kuten näkyy, tarkastelen kridejä sekä lämmöllä että…
Terveisiä Washingtonista. Viikko sitten Barack Obama piti vuosittaisen kansakunnan tilaa koskevan linjapuheensa. Ilmasto- ja energiapolitiikan kannalta se oli kiintoisa esiintulo. Energia sai yhdeksän mainintaa, tuuli kaksi, aurinko kaksi, ydinvoima kaksi, puhdas hiili yhden. Ilmasto ei tullut mainituksi kertaakaan, ei myöskään ilmastonmuutos…
Päivän poliittisin uutinen kantautui STT:n kautta Sri Lankaan, jossa olen työmatkalla. Kolmesta suuresta puolueesta virtaa tasaisesti äänestäjiä Perussuomalaisiin, ja ilmeisesti niin tapahtuu joka suunnalta, RKP:sta kuitenkin vähiten. Suomen Kuvalehden teettämä tutkimus ei yllättänyt minua. Kun vain löytyisi hyviä teorioita, miksi.
Vihreitä on pitkään haukuttu Kokoomuksen puisto-osastoksi. Hetkeäkään en ole uskonut siihen. Pikemminkin pelkään, että Kokoomus on nykyään vihreiden toimeenpano-osasto ja poliittinen hauislihas. Vai mitä olisi ajateltava energiaveroesityksestä, jota ylpeillen vihreäksi verouudistukseksi kutsutaan? Vuosia energia- ja ilmastopolitiikkaa seuranneena en voi kuin…
Olen aina pitänyt presidentinvaaleista yli kaiken. Seitsemänkymmentäluvulla niiden poissaolo ja näennäisyys sai nuoren koululaisen tuohtumaan ja kiinnostumaan politiikasta, kahdeksankymmentäluvulla saatiin pientä esimakua suorasta kansanvaalista, yhdeksänkymmentäluvulla alkoi tuntua, että voi tapahtua mitä vain, ja 2000-luvulla tapahtuikin. Me voimme valita, oikeasti!
Eduskunnan torstaisen ydinvoimapäätöksen jälkeen Vihreät kiirehti Anni Sinnemäen suulla ilmoittamaan, että ristiriitaa puolueen hallitustyön jatkossa ei ole, vaikka puolue vastusti voimakkaasti uusien ydinvoimaloiden rakentamista. Sinnemäki perusteli, että Vihreiden linja on alusta asti ollut selvä. Kuinka selvä, voisi äänestäjä kuitenkin kysyä.…
Haluttiin tai ei, politiikkaan kuuluu aina tavaton epäonnistumisen riski. Taitavakaan poliitikko ei vältä päiviä, jolloin katuu sanojaan, reaktioitaan, koko ammatinvalintaansa. Vain sivussa oleva tarkkailija voi väistää sen. Poliittisia skandaaleja ja äänestäjien käyttäytymistä sekä vaalikampanjointia tutkinut politiikantutkija Tereza Capelos lanseerasi muutama…
Puolueen vaihtaminen ei ole maailmanloppu, minähän sen tiedän. Ei sen harkitseminenkaan. Asiaa auttaa, jos vaihtoon on painavat syyt, mutta niiden arvioiminen on sivulliselle joskus mystiikkalaji. Winston Churchill on yksi niistä, joka ei jauhautunut puolueloikassaan. Hän teki niin upean uran poliitikkona,…
Kerrotaan tarinaa miehestä, joka halusi puheenjohtajaksi puheenjohtajan paikalle. Tavoite oli korkealla mutta rukous auttoi. En tiedä rukoiliko mies hankkeelleen menestystä itse, mutta ainakin hän muisti usein pyytää rukoilevalta kansalta esirukousta sen vanhan puheenjohtajan terveyden puolesta. Ei muuta. Eikä muuta tarvittukaan.…