Keskiviikkona olin todistamassa europarlamentin täysistunnossa merkillistä hetkeä, kun salissa keskusteltiin EU:n tulevaisuuden energialinjauksista sekä siitä, mitä Japanin ydinturmasta pitää oppia. En ole koskaan nähnyt vihreitä niin innoissaan ja kiihtyneinä.
Japanin traagiset tapahtumat ovat hiljentäneet kaltaiseni bloggaajan, joka ei juurikaan kainostele paukutellessaan kärkeviä mielipiteitään energiapolitiikasta. Nyt ei ole fiksua luukuttaa, kun koetun murhenäytelmän lisäksi vallitsee suuri pelko siitä, että uhreja vaativilta radioaktiivisilta päästöiltä ei vältytä. On puhuttava vakavasti.
Ilmastokampanja Polttava kysymys on jakanut eduskuntavaalien ehdokkaat vuohiin ja lampaisiin sillä perusteella, miten he suhtautuvat ideaan ilmastolaista. Kampanja pyytää ehdokkailta yksinkertaista vastausta: kyllä vai ei ilmastolaille, joka velvoittaisi kasvihuonekaasupäästöjen sitovaan vuosittaiseen vähentämiseen. Edellisessä blogissani käsittelin aihetta ja perustelin, miksi idea…
Ilmastokampanja Polttava kysymys vaatii Suomeen ilmastolakia ja kysyy kaikilta kansanedustajaehdokkailta, kannattaisivatko nämä sitovaa lakia, joka velvoittaisi vuotuisiin päästövähennyksiin. Luulisi olevan helppo vastata. Mitäpä muuta kansanedustajaehdokas toivoisi ja lupaisi kuin parempaa maailmaa? Kampanja peräänkuuluttaa viiden prosentin vuotuisia päästöleikkauksia, jotka veisivät yhteensä…
Minulla on poliitikon näkökulmasta vähän turhauttava ongelma. Ajatukseni kyllä kelpaavat siteerattavaksi, mutta lähdettä niille ei tahdo löytyä. Viime kesänä hämminkiä herätti ydinvoimaa koskeva blogikirjoitukseni ( http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2010/06/30/toinen-toistaa… ), jota oli siteerattu alkuperää mainitsematta eduskunnassa. Hesaria myöten alkoi ihmettely, kuka tekstin takana lopulta oli.…
Pari viikkoa sitten osallistuin suomalaismeppien pressiaamiaiselle, jonka mieliinjäävimmäksi anniksi jäi Liisa Jaakonsaaren tokaisu median suhtautumisesta Timo Soiniin. Jaakonsaaren mielestä Soinilta ei vaadita poliittisiin kysymyksiin kunnon vastauksia. Häntä vain ihastellaan kuin vauvaa: ”Voi, voi, kun se kasvaa.” Liisa sai kehuja mutta myös ärtynyttä…
Nyt on taas se aika vuodesta. Tuomiosunnuntai kyllä tuli ja meni, mutta ympäristöväki onkin pari viikkoa myöhässä kirkkovuoden kulusta. Meininki on silti sama. Joulukuisten ilmastokokousten edellä julkaistaan vuosittainen syntilista ja kansoja kehotetaan parannuksentekoon. Ilmastovertailussa arvioitiin 57 maan päästökehitystä, päästötasoa sekä…
Vuosi sitten valmistauduttiin Kööpenhaminan ilmastokokoukseen, ja maailma odotti vapahdusta. Europarlamentin kotisivuilla oli laskuri, jossa laskettiin sekunteja planeetan pelastamiseen; kalmanlinjana pidettiin kyseistä kokousta. Sanottiin myös, että se on viimeinen hetki tarttua ilmastonmuutokseen ja pelastaa sivilisaatio sellaisena kuin sen tunnemme.
Mitä minä sanoin kuuluu maailman vastenmielisimpiin lauseisiin, tiedän sen kyllä. Poliitikon suusta kuultuna tarvitaan jo oksennuspussia. Mutta olisin umpihullu, jos en näinä päivinä, kun lehdet pursuavat uutisia päästökaupan, biopolttoaineiden, uusiutuvien, ilmastolain ja koko EU:n ilmastopolitiikan katastrofaalisista epäonnistumisista, muistuttaisi että sitähän…
Arvoisa Puhemies, Lämpimät kiitokset kollega Vidal-Quadrasille hyvin tehdystä työstä. Halusimme sitä tai emme, Eurooppa käy kasvavassa määrin kaasulla, ja tuon kaasun meille toimittaa Venäjä. Siksi ei riitä, että EU:n suhde kaasun toimittajaan on kunnossa; tarvitaan myös EU:n sisäisen infrastruktuurin ja…