Usein kysytyt kysymykset

Sivu tarvitsee Flash player 9.0.115 tai uudemman toimiakseen kunnolla. Sen voi hakea osoitteesta http://get.adobe.com/flashplayer/

Onko EU:n panos ihmisoikeuksien suojelemispyrkimyksiin mielestänne riittävä?

5.3.08

Aihe on laaja, ja ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti maailmalla. Haluaisin, että EU säilyttäisi korkean tason ihmisoikeuspolitiikassa eikä katsoisi loukkauksia ja kidutusta läpi sormien. Se tarkoittaa, että asettaisimme taloudellisissa suhteissa ja yhteistyössä kumppaneille painetta kunnioittaa ihmisoikeuksia. Tästä syystä vastustan esimerkiksi asevientikiellon purkamista Kiinaan.

Olen itse parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan jäsen ja sitä kautta monitoroimassa ihmisoikeuksien toteutumista maailmalla. Teemme paljon yhteistyötä asiantuntija järjestöjen kanssa tälläkin osa-alueella, ja pyrimme vaikuttamaan sekä pitkäkestoisen 'kulttuurien välisen' dialogin välityksellä, että poliittisen julkisuuden kautta.

EU:ssa käydään ulkopolitiikan osalta jatkuvaa vuoropuhelua solmittujen sopimusten puitteissa myös ihmisoikeuskysymyksistä. Esim. Barcelonan prosessin tiimoilta tätä keskustelua käydään siihen kuuluvien Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden kanssa. Myös esim. Iranin, Kiinan ja Venäjän kanssa on solmittu ihmisoikeusdialogiin perustuva sopimus. Täysistuntoviikkojen yhteydessä hyväksymme aina ns. kiireellisiä päätöslauselmia, jotka liittyvät akuutteihin ihmisoikeusloukkauksiin maailmalla. Nämä poliittiset kannanotot ovat yksi keino painostaa eri maiden hallituksia.