Tervetuloa kotisivuilleni! On käytettävä tavallisia sanoja ja sanottava epätavallisia asioita, neuvoi filosofi Schopenhauer. Moni ihminen, etenkin poliitikko, tekee juuri toisin päin – ja todennäköisesti huomaamattaan. Europolitiikka on täynnä selittämättömiä sanoja ja lyhenteitä, joihin voisi helposti upota ja muuttua ympäristölleen käsittämättömäksi. Näillä sivuilla yritän kertoa tavallisella kielellä, mitä EU:ssa tehdään. Jos annat palautetta ja olet mukana, aina parempi!
Synnyin Lahdessa 1959 kuopukseksi viisilapsiseen perheeseen, isojen sisarusten lellikiksi. Tuossa perheessä opin luulemaan, että kun astun huoneeseen, valo syttyy. Sittemmin tajusin erehtyneeni, ja vuoteni politiikassa ovat vain osoittaneet, kuinka paljon. Silti nautin tehdä politiikkaa, sillä mahdollisuus vaikuttaa EU:ssa on suuri etuoikeus. Kansan valtuutus tekee yhtä aikaa nöyräksi, ylpeäksi ja innostuneeksi – ei kovin kaukana siitä, miltä äitinä olo tuntuu.
Mepin tehtävien lisäksi olen vaikuttanut myös kokoomuksen varapuheenjohtajana, jossa tehtävässä toimin vuosina 2006-2010. Tästä linkistä voi päätellä, minkä sortin kokoomuslainen olen ja tästä, miksi olen kokoomuslainen.
Koulutukseltani olen filosofian lisensiaatti teoreettisen filosofian alalta, Ilkka Niiniluodon ja Esa Saarisen oppilas. Tutkimusaiheeni liittyi tekniikan filosofiaan; nyt olen tekemässä ilmastopolitiikkaan ja ilmastotieteeseen liittyvää väitöskirjaa. Lisensiaattityössäni tutkin erityisesti Jacques Ellulin käsitystä tekniikasta ja analysoin luontofilosofiaa. Filosofian lisäksi olen opiskellut myös teologiaa. Ennen meppiuraa olen työskennellyt toimittajan, kolumnistin, tiedottajan ja kouluttajan tehtävissä, tarkemmat tiedot tekemisistäni löytyy cv:stä, myös englanniksi.
Olen kolmen aikuisen lapsen äiti, kotini on Raaseporissa maalla ja Helsingissä kantakaupungissa, ja osan viikosta asun Brysselissä. Harrastan ystäviä, lukemista, puutarhanhoitoa, sanapelejä, ruuanlaittoa, käsitöitä ja lenkkeilyä. Keräilen eri säveltäjien requiemeja, hyviä palindromeja, oxymoroneja sekä eri lentoyhtiöiden oksennuspusseja, käyttämättöminä.
Muinaisista harrastuksistani hauskinta on ollut laskuvarjohyppy, jonka jouduin lopettamaan koska polveni ja jälkipolveni eivät enää kestä ajatusta. Jäsenenä kuulun mm. Amnestyyn ja Suomen Filosofiseen yhdistykseen, ja kummilapsi minulla on Plan internationalista. Puheenjohtajana toimin kansainvälisessä uskonnonvapauskysymyksiin ja vähemmistöjen oikeuksiin erikoistuneessa First Step Forum -järjestössä sekä valtuuskunnan jäsenenä HelsinkiMissiossa. Olen myös Lahden lyseon seniorien ensimmäinen naisjäsen; kuulun tuon maineikkaan poikakoulun neljän ensimmäisen naisylioppilaan joukkoon. Poikakoulu oli hieno kokemus, mutta jos joskus olen suustani liian rempseä, syy lienee tässä.
Eija-Riitta Korhola




