Arvoisa puhemies, tämä on vähän poikkeuksellinen äänestysselitys, koska selitän, miksi jätin kokonaan äänestämättä. En äänestänyt edes tyhjää, koska olen tyytymätön koko siihen prosessiin, jolla ACTA:a käsiteltiin. Minulla oli mielipide asiasta, me tarvitsemme joka tapauksessa suojaa piratismia vastaan. Me tarvitsemme kansainvälistä…
Olen aikaisemmin ajanut etenkin tiibetiläisten nunnien ja munkkien asioita heidän sokeeraavien polttoitsemurhien seurauksena. Tämä ei kuitenkaan ole alueen ainoa ongelma. Kiina on ajanut monia toimia, jotka uhkaavat Tiibetin kieltä, kulttuuria, uskontoa, perintöä ja ympäristöä. Tiibetin johto pyysi viime joulukuussa EU:n…
Äänestin raportin puolesta, sillä se edustaa uutta aikakautta EU:n kehityspolitiikassa. Latinalaisessa Amerikassa on koettu monia mullistuksia viime vuosikymmenten aikana. Se, että jotkut Latinalaisen Amerikan maat ovat kivunneet maailman talousmahtien joukkoon, ei ole tullut kaikkien eduksi. Vaikka absoluuttinen köyhyys on vähentynyt,…
Arvoisa puhemies, Äänestin parlamentin Ukrainaa ja etenkin Julia Timoshenkoa koskevan päätöslauselman puolesta. Olen seurannut Timoshenkon tapausta erittäin huolestuneena, ja olen ilahtunut siitä, että sekä parlamentti, että korkea edustaja Ashton ovat ottaneet aiheeseen kantaa. On hyvä, että Ukrainan viranomaiset sekä Euroopan…
Arvoisa puhemies, kannatin alueellisia lentokenttiä koskevaa mietintöä, mutta haluaisin muistuttaa, että lainsäädännön koordinaatiota olisi tässäkin tapauksessa kaivattu. Me olemme heikentäneet oleellisesti alueellisten lentokenttien toimintaolosuhteita lentoliikenteen päästökaupan pelisäännöillä, joissa suosittiin isoja koneita ja keskeisiä reittejä. Lisäksi kyseinen päästökauppa on osa sitä…
Arvoisa puhemies, vastasin tästä asetuksesta sisämarkkinavaliokunnassa ja äänestin luonnollisesti sen puolesta. Näinä aikoina kun EU:sta ei ole totuttu odottamaan hyviä uutisia, juuri tämä äänestetty asetus on yksi hyvä uutinen EU:n kuluttajille, koska heidän matkapuhelintensa käyttö halpenee ensi kesänä. Asetus astuu…
Arvoisa puhemies, halusin äänestää tässä mietinnössä lykkäämisen puolesta. Olen sitä mieltä, että lykkäys on tarpeen, sillä me kohtasimme tietynlaisia vaikeuksia ympäristöviraston kohdalla. Ongelmana on ollut se, että johtaja on toiminut samanaikaisesti tunnetun kansalaisjärjestön hallituksen jäsenenä ja rahoittanut projekteja yli 30…
Äänestin matkustajatietojen luovutussopimuksen puolesta. Lissabonin sopimuksen tuomin valtuuksin torjuimme aikaisemman version toukokuussa 2010 ja vaadimme komissiota neuvottelemaan tiukempia tietosuojaehtoja. Tänään äänestetty sopimus on kompromissi, ei täydellinen sisällöltään, mutta huomattavasti parantunut niin tietosuojan kuin USA:n viranomaisten kanssa sovitun yhteistyönkin osalta. Parlamentin…
Äänestin ihmisoikeudet maailmassa -mietinnön puolesta, sillä se käsittelee erittäin tärkeitä asioita sekä parlamentin että koko EU:n kannalta. Parlamentin toimivalta ihmisoikeusasioissa on kasvanut Lissabonin sopimuksen myötä merkittävästi etenkin kauppasopimusten hyväksynnän kautta. Meidän jäsenten on kannettava vastuu tästä. Haluaisin korostaa etenkin kahden…
Äänestin kollegani in’t Veldin mietinnön puolesta. Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo onkin Euroopan unionissa maailman kärkeä, on syytä pitää mielessä, että kehitettävää on edelleen. On kiistatonta, että naiset ovat aliedustettuina johtavissa asemissa kautta Euroopan. Tämän asian korjaaminen on ensiarvoista. Keinovalikoiman suhteen…