Eija-Riitta Korhola ehdolla jatkokaudelle kirkolliskokoukseen

Hyvä kirkolliskokousvaalien äänioikeutettu

Olen ehdolla kirkolliskokouksen maallikkoedustajien Elävä kirkko 2024 listalla. Lyhyen esittelyn jälkeen kerron muutamin sanoin, miksi olen ehdolla.

Olen paikallisseurakuntalainen, aktiivi Tuomiokirkkoseurakunnassa. Vuodesta 2020 olen ollut kirkolliskokousedustaja sen talousvaliokunnassa ja Helsingin hiippakuntavaltuuston jäsen. Vuosina 2019-2023 olin Töölön seurakuntaneuvoston jäsen ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.  Olen FT, opiskellut teoreettista filosofiaa, ympäristöpolitiikkaa ja systemaattista teologiaa. Työhistoriaani on kuulunut mm. Kirkon Ulkomaanapu, Plan International, toimittajan töitä (radio, tv, lehdet) ja europarlamentti 15 vuoden ajan. Nykyään toimin politiikan, tutkimuksen, hallitustyöskentelyn ja kirjoittamisen välimaastossa. Asun Helsingin Ullanlinnassa, minulla on kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Olen kirkon kasvattama ja kannattelema ja paljosta sille velkaa. Identiteettiäni rakennettiin tyttökerhosta seurakuntanuoriin ja nuoriin aikuisiin. Nuorisopappini kannusti ujon rohkeammaksi. Äiti-lapsi-kerhosta sain voimaa ruuhkavuosina, diakoniasta tilapäisapua, sielunhoidosta ja rukouspiireistä kaikenlaista tukea, seurakunnan kerhotoiminnasta lapsilleni turvallisen ympäristön. Ulkomailla asuessamme suomalainen merimieskirkko tuli perheellemme tärkeäksi. Kun sairastin vakavasti, kirkko tuli kohtaamaan minut myös sairaalaan. Olen kaikesta valtavan kiitollinen.

Kun olin nuori kehitysyhteistyön ammattilainen Kirkon Ulkomaanavussa, mietin usein, miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos poliitikot tekisivät sen mitä heidän pitää tehdä. Uskoin tietäväni mitä minun pitäisi sanoa, jos vastaani tulisi päättäjä. Kun sitten vähän yllättäen jouduin myöhemmin politiikkaan, aloin ymmärtää, miten korvaamaton kristillisen kirkon vaikutus yhteiskunnalle on.  Yllätin itseni usein ajattelemasta, miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos kirkko vain tekisi sen mitä sen tulee tehdä. Se luo ja ylläpitää ihmisten toivoa ja hyvinvointia sellaisella alueella, johon poliitikoilla on aika vähän asiaa. Se rakentaa eettistä infrastruktuuria ja synnyttää tulevaisuudenuskoa. Se elää elävästä Jumalasta ja voi siksi välittää elävää toivoa.

Itse kirkolliskokouksen työ on enimmäkseen arkista mutta mielenkiintoista puurtamista valiokunnissa. Toisaalta kaksi kertaa vuodessa kokoontuva istunto muistuttaa vahvasti poliitiikkovuosien Strasbourgin täysistuntoviikkoja, joissa äänestettiin paljon ja kokoustettiin iltamyöhään. Ainakin talousvaliokunta on ollut tiukkatahtinen työyhteisö, mutta hengeltään poikkeuksellisen hyvä joukkue. 

Näen yhteiskunnassamme lisääntyvän kahtia jakavan ja vastapuolta demonisoivan keskustelukulttuurin rasittavan ja uhkaavan myös kirkkoa. Se voi lopulta hajottaa meidät – ja kuka silloin hyötyy? Uskon lujasti, että voisimme valita toisenlaisen tien. Se edellyttää, että syvästi ymmärrämme, että yhteys ei perustu siihen, että olemme samaa mieltä kaikesta. Yhteys perustuu Jeesukseen, joka yhdistää meitä uskon kautta. Meidän on hyväksyttävä lähtökohtaisesti, että tietyistä asioista kirkossa tullaan aina olemaan erimielisiä, ja se jännite täytyy kestää. Se voi olla myös rikkaus. Moniäänisyydelle tulee suoda tilaa suita sulkematta, kunnioituksen ilmapiirissä. Jos emme perusta yhteyttä oikealle pohjalle, muutumme vähitellen irvikuviksemme, nimiämme myöten: toivon sydämestäni ettei Tulkaa kaikki ole Menkää pois, ettei Elävä kirkko muutu Kuolevaksi kirkoksi tai Uusi Viini etikaksi. Näin ei tarvitse olla; meille on osoitettu verraton tie.

Eija-Riitta Korhola, numero 106 (kirkolliskokousvaalit) ja 6 (hiippakuntavaalit)

 

 

Share Button