Korona lopettaa Green Dealin

Viime syksynä brysseliläinen EU-virkamies ja ekonomisti sanoi minulle, että elämme hyviä aikoja: siitä kertoo se, että ihmisillä on varaa korostaa vihreitä arvoja. Kun vaikeudet tulevat, kalliiksi tuleva vihreä politiikka unohdetaan.

Samana syksynä europarlamentti julisti ilmastohätätilan. Australian metsäpaloista tehtiin ilmastonmuutoksen symboli vaikka palojen määrä on ollut viime vuosina laskussa. IPCC:n viides arviointiraportti toteaa, etteivät sään ääri-ilmiöt ole toistaiseksi lisääntyneet eikä vieläkään voida osoittaa yhteyttä ilmastonmuutoksen ja tulvien välillä (”In summary, there continues to be a lack of evidence and thus low confidence regarding the sign of trend in the magnitude and/or frequency of floods on a global scale.”) Tästä huolimatta tulvista on ehditty jo tehdä ilmastonmuutoksen symboli julkisuudessa. Sama todettiin kuivuudesta ja trooppisista sykloneista – ne eivät ole lisääntyneet. Vuoden 2018 IPCC:n raportti toisti saman viestin: ei selkeää yhteyttä. Nämä katastrofit, jotka ovat inhimillisiä tragedioita, luonnollisesti vaativat toimia. Mutta kysymys kuuluu: onko todella syytä keskittää kaikki voimat hiilidioksidipolitiikkaan vai pitäisikö satsata enemmän vahinkoihin varautumiseen, johtuivat ne sitten mistä syystä hyvänsä?

Parlamentin päätöksen jälkeen kysyin Twitterissä, mitä sanaa me sitten käytämme, kun on oikea hätätila.

Nyt on se aika.

Olen seurannut EU:n ilmastopolitikkaa yli 20 vuoden ajan. Yli 15 vuoden ajan olen tajunnut, että se on hyödytöntä ja kallista. Samoihin tuloksiin voitaisiin päästä paljon pienemmin kustannuksin, jos tehokkaat keinot vain kelpaisivat. Mutta ei, se ei ole ollut tarpeeksi näyttävää ja tarpeeksi poliittista.

Siksi olen noin  15 vuotta pohtinut, miten tästä ilmastostrategiasta päästäisiin eroon. Mutta tajusin, että siihen liittyy pari ongelmaa. Poliitikot tuntevat asiaa keskimäärin huonosti, ja siksi useimmat eivät uskalla kuin mennä virran mukana. Miksi virta ei sitten muuta uomaansa? Julkisen paineen tähden. Kasvojen menetyksen vuoksi. Koska ilmastokysymykseen on ladattu niin paljon poliitikkojen, hallitusten ja YK:n arvovaltaa, niin ainoa mahdollisuus olisi jokin kriisi, johon vedoten poliitikot  ja muut tahot voisivat perääntyä.

Nyt koronan jälkeisen Euroopan on pakko perääntyä ylimitoitetusta ilmastopolitiikasta. Tarkoitan sitä politiikkaa, jossa EU ainoana on sitonut itsensä hiilineutraalisuuteen ja leikkaustavoitteisiin, jotka ovat ihan omalla kymmenluvullaan, suurimman osan maailmaa yhä kasvattaessa päästöjään. Ongelma on, että kokonaisuuden kannalta näin toimiminen pane ahtaimmalle juuri sen, joka on puhtain ja paras, eikä tilanne vähennä päästöjä globaalisti. Nyt Euroopan, jos se haluaa jäädä historiaan, on laitettava eurooppalaiset työpaikat etusijalle. Vain sillä tavoin voimme lisätä yhteiskuntamme resilienssiä, esimerkiksi säänkestävyyttä, ja turvata eurooppalainen politiikka ihmisoikeuksineen.

Jos tämä shokeeraa, pyydän laskemaan kymmeneen. Olen kirjoittanut aiheesta kokonaisen kirjan, jossa perustelen väitteeni. Ilkeitä ongelmia löytyy myös sähköisenä, joten voit saada sen heti eteesi.

Jotkut ovat asiaa jo miettineet. Tsekin pääministeri Andrej Babiš näkyy ehdottavan, että EU panisi jäihin Green Dealin koronan takia. 

Mutta se olisi vasta alkua. Kun ilmastopolitiikasta tuli EU:n ympäristöpolitiikan keskeisin alue, otimme ympäristönsuojelussa useita valitettavia taka-askelia. Ehkä olisi syytä tehdä korjausliike ja keskittyä energiatehokkuuteen, saasteiden ehkäisyyn ja korkeaan ympäristötasoon hiilineutraalisuuden sijasta.

Ranskakin, joka vielä äskettäin vastusti rajojen sulkemista, näyttää kyenneen kääntämään siinä asiassa nopeasti suuntaansa. Miksi ei sitten myös ilmastopolitiikassa?

 
Share Button

18.maaliskuu 2020

12:25

0 kommenttia