Warning: Illegal string offset 'filter' in /var/www/fs1/5/korhola/public_html/wp-includes/taxonomy.php on line 1442

Jutut Eija-Riitasta

25.toukokuu 2019 - 16:06

Me Naiset 1/2019: Rankasta syövästä toipunut Eija-Riitta Korhola hätkähtää peilikuvaansa

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/rankasta-syovasta-toipunut-eija-riitta-korhola-hatkahtaa

 

”Syvän surun kokemus on myös lisännyt kykyä kokea iloa. Ilo ja suru ovat lopulta tosi lähellä toisiaan.”

Eija-Riitta Korhola sairastui kaksi vuotta sitten aggressiiviseen rintasyöpään. Kipujen keskellä hänet yllätti ystävien huolenpito ja rakkaus.

Eija-Riitta Korhola, 59, hätkähtää vieläkin usein nähdessään peilikuvansa. Kun vaaleana tunnetun entisen poliitikon hiukset kasvoivat uudestaan päähän syöpähoitojen jälkeen vuosi sitten, ne olivat muuttuneet niin tummiksi, että hän yllättyi aina peiliin katsoessaan.

– Olen aika innoissani lyhyestä tukastani, koska en olisi ikinä vapaaehtoisesti leikannut hiuksiani. Esiin puskenut isäni tumma väri oli kuitenkin niin vieras, että minun oli pakko laittaa sekaan vähän vaaleita raitoja, Eija-Riitta kertoo samalla, kun keittelee kahvia kauniissa keittiössään, jonka ikkunasta avautuu näkymä Töölön kattojen yli.

Eija-Riitta on toipunut pian kaksi vuotta sitten sairastamastaan ärhäkästä rintasyövästä hyvin ja on lääkäreiden mukaan tällä hetkellä terve. Uuden kampauksen lisäksi sairaudesta tai rankoista hoidoista kielii enää käden kompressioside, joka voimistaa nesteiden kiertoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toisena vaivana on lääkkeen haittavaikutuksena saatu kivulias akillesjänteen tulehdus.

– Siksi liikkeisiini on tullut varovaisuutta ja pehmeyttä. Joudun tyytymään vähän vaatimattomampaan urheiluun kuin aiemmin. Luulen, että painonnostoharrastukseni on taakse jäänyttä elämää, hän kertoo.

Kaiken viime aikoina koetun jälkeen ne ovat kuitenkin pieniä murheita.

– Minusta tuntuu, että kohdalleni osuivat kaikki mahdolliset ja mahdottomat sivuoireet ja sekundaariset vaivat, mitä syöpään voi liittyä. Olin välillä niin kipeä, että vain huohotin kivusta ja ajattelin, että jos elämässäni vielä joskus tulee hetki, jolloin minuun ei satu, se on juhlahetki. Jos jotain olen viime vuosina oppinut, niin paljon kärsivällisyyttä, hän kertoo.

Outo kyhmy

Pieni kyhmy rinnassa ei heti aluksi huolestuttanut Eija-Riittaa lainkaan. Maaliskuussa 2017 hänet oli kutsuttu puhumaan älykaupunkeja käsittelevään konferenssiin Delhiin, ja häntä huolestutti oikeastaan paljon enemmän puheenpitopaikan äänentoisto ja tekniikka kuin aamulla suihkussa löytynyt kohouma.

Ehkä olen kolhinut itseni painonnostotankoon, hän muistaa ajatelleensa ja ihmetteli, ettei rinnassa näkynyt mustelmaa. Tuntui vain kuin ihon alla olisi kolme ranskanpastillia.

– Olen aika hyvä työntämään ikäviä asioita sivuun enkä varmasti olisi mennyt lääkäriin niin nopeasti, ellei ystäväni olisi sattumalta silloin soittanut minulle ja pyytänyt mukaansa reissuun. Jouduin sanomaan hänelle, etten ehkä uskalla sitoutua mihinkään, koska olen löytänyt rinnastasi oudon kyhmyn.

Sillä hetkellä kyhmy muuttui todellisemmaksi ja asioihin tuli vauhtia, sillä ystävä patisti Eija-Riittaa soittamaan välittömästi yksityiseen syöpäsairaalaan, josta ajan saisi nopeasti.

– Olin vuotta aikaisemmin ottanut syöpävakuutuksen. Ajattelin silloin, että noin 300 euron vuosimaksu ei ole iso hinta mielenrauhasta. Olin nimittäin ollut niin surullinen, että ajattelin sen voivan olla karsinogeenistä, Eija-Riitta kertoo.

– Ystäväni vakavuus ja määrätietoisuus luultavasti pelastivat henkeni. Jos olisin jäänyt jahkailemaan tilannetta niin kuin tapanani on, seuraukset olisivat olleet paljon pahemmat.

Olen aika hyvä työntämään ikäviä asioita sivuun enkä varmasti olisi mennyt lääkäriin niin nopeasti, ellei ystäväni olisi sattumalta silloin soittanut minulle."

Olen aika hyvä työntämään ikäviä asioita sivuun enkä varmasti olisi mennyt lääkäriin niin nopeasti, ellei ystäväni olisi sattumalta silloin soittanut minulle.”

Eija-Riitta uskookin, että hänellä oli koko sairastumisensa ajan mukana paljon onnea tai johdatusta.

Kun Eija-Riitta meni heti Suomeen saapumistaan seuraavana päivänä lääkäriin, paikalla sattui olemaan Suomen parhaaksi kehuttu kuvantaja. Lääkäriaseman vastaanottovirkailija tarjosi hänelle ultra-aikaa saman tien, vaikka ensimmäinen Eija-Riitan tutkinut lääkäri ei pitänyt kyhmyä huolestuttavana eikä kiirehtinyt tutkimuksia.

– Tunnelma muuttui tutkimushuoneessa välittömästi, kun lääkäri ultrasi minua. Muistan selvästi hänen sanansa: nyt ei ole kyse siitä, että jos leikataan, vaan kun leikataan. Mukana ollut hoitaja kysyi, tarvitsenko rauhoittavia lääkkeitä ja koetti pehmentää tilannetta sanomalla, ettei tässä vielä tarvitse alkaa hautaa kaivaa.

Kiireellä hoitoihin

– Tajusin heti, etten pelkää kuolemaa, mutta kuin sähköisku tuli ihmetys siitä, voisiko elämäni olla näin lyhyt? Onko minun vielä mahdollisuus tehdä hyviä asioita vai tässäkö panokseni oli?

Eija-Riitta kertoo ihailevansa sitä, miten isolla vaihteella kaikki lähti heti liikkeelle. Kasvaimesta otettiin saman tien paksuneulanäyte, ja jo seuraavana päivänä hän pääsi magneettikuvaan, jossa kasvaimen koko ja luonne tarkentuivat. Kyseessä oli aggressiivinen syöpä, joka vaatisi nopeaa leikkausta.

– Minähän en ole koskaan ollut keskinkertainen missään. Näköjään syöpänikin piti siis olla erityisen paha, hän muistaa ajatelleensa.

Alusta lähtien Eija-Riitta sai lohtua vakaumuksestaan.

– Tunsin diagnoosin saatuanikin uskomatonta rauhaa ja luottavaisuutta, että Jumala tekee jotain elämässäni. Se kuulostaa vähän irrationaaliseltakin, mutta minusta todella tuntui, ettei minun tarvitse pelätä, vaan kaikki on hyvin.

Leikkaukseen mennessäänkin hän oli rauhallinen, sillä koki olevansa kaksin verroin hyvissä käsissä.

– Tässä suhteessa koen olevani velkaa uskolleni, vaikka joku voikin ajatella, että olen velkaa tyhjälle ajatusrakennelmalle. Minut se kuitenkin piti kiinni toivossa, ja toivo on tosi hyödyllinen asia. Kun luottaa hyvään johdatukseen, pystyy näkemään hyvien asioiden siemeniä myös huonoina hetkinä.

Sairastuttuaan Eija-Riitta alkoi kirjoittaa kirjaa, jossa kertoo paitsi sairaudestaan myös katselee elämäänsä taaksepäin. Kuolemaa nopeampi -kirja ilmestyy tässä kuussa.

Takapakkia ja pettymyksiä

Vaikeudet alkoivat leikkauksen jälkeen.

Itse leikkaus sujui hyvin, vaikka kestikin pidempään kuin lääkäri oli arvioinut. Eija-Riitan rinta pystyttiin säästämään, mutta kudosta jouduttiin poistamaan niin paljon, ettei toista, tervettä rintaa ehditty pienentää samankokoiseksi, kuten etukäteen oli suunniteltu.

– Leikkauksen päätteeksi kylkeeni kiinnitetty nestettä poistava dreeni irtosi huomaamattani, kun olin jo päässyt kotiin. Haavaan pääsi bakteeri, joka aiheutti hirvittävän tulehduksen, Eija-Riitta kertoo.

Tulehdusta yritettiin taltuttaa kaikin mahdollisin keinoin, ja Eija-Riitta jouduttiin leikkaamaan sen takia neljästi.

– Olin todella sairas ja hirvittävissä kivuissa. Haavaa avattiin ja suljettiin ja ronkittiin joka päivä, koska sitä kuivatettiin hopeanauhan avulla. Lisäksi sain antibiooteista reaktioita.

Ikävintä oli, että tulehduksen takia syöpähoidot viivästyivät, mikä huolestutti Eija-Riittaa hoitavaa lääkäriä.

– Syöpäni oli niin pahanlaatuinen, että leikkauksen jälkeen olisi pitänyt päästä tappamaan sytostaateilla mahdollisesti jäljelle jääneitä syöpäsoluja niin pian kuin mahdollista.

Rankkoja vaiheita tuli vastaan myöhemminkin. Kasvaimeen kohdistettu sädehoito aiheutti pahoja palovammoja, mutta hoitoa oli silti pakko jatkaa. Hoidoista seurasi komplikaatioiden vuoksi keuhkokuumeita ja -tulehduksia. Vielä vuosi leikkauksen jälkeen hän sairastui keuhkokuumeeseen, joka tuntui vievän kaikki voimat.

– Olin viime keväänä mielestäni jo melko hyvässä kunnossa. Paino oli pudonnut, ja liikuin aktiivisesti. Se, että keuhkokuume vei minut niin huonoon kuntoon, oli kamala pettymys. Tuntui kuin olisin joutunut rankkoihin kertausharjoituksiin, ja kaiken lisäksi sain hoidoksi kortisonia, joka turvotti elimistöä.

– Jo astianpesukoneen tyhjentämisen jälkeen olin niin uupunut, että jouduin ottamaan parin tunnin päiväunet. Roskia en jaksanut viedä edes hissillä, vaan suljin vain keittiönoven, jotta niiden haju ei leviäisi muualle.

Ystävien hoitoringissä

– Jos karmeasta syövästä haluaa etsiä jotain hyvää, niin se oli ystävien ja läheisten rakkaus. En osannut aavistaakaan, kuinka paljon minua rakastetaan. En ikinä unohda sitä, Eija-Riitta kertoo.

Eija-Riitan ystävät auttoivat häntä koko sairausajan. Melkein naapurissa asuva Ritva Oksanen laittoi Eija-Riitalle ruokaa, kipaisi kaupassa, siivosi ja vei roskia. Ja hoiti ihmesalvallaan ärhäkän ihottuman, joka ilmestyi hoitojen aikana kasvoihin. Raakel Lignell, ystävä opiskeluajoilta asti, ehti usein Eija-Riitan tueksi, vaikka suurperheen äidillä varmaan riitti omiakin kiireitä.

– Kun olin heikoimmillani, ystäväni koordinoivat keskenään, kuka heistä hakee minut sairaalasta, kuka jää luokseni ensin ja kuka valvoo sen jälkeen, Eija- Riitta kertoo.

– Ystävyydessä hienointa on, että kannamme toisiamme vaikeissa ja myös iloisissa paikoissa. On ihanaa, jos ystävät osaavat myös iloita toistensa puolesta.

Eija-Riitta itse oli vain vähän aikaa sitten seurannut vierestä, miten syöpä nujersi hänen läheiset ystävänsä, urheilulääkäri Aki Hintsan ja sisustussuunnittelija Kaisa Blomstedtin.

– Tuntui karmivalta, että olin juuri rukoillut ja taistellut Akin rinnalla, ja niin pian hänen kuolemansa jälkeen syöpä iski minuun. En ollut ikinä oikeasti pelännyt syöpää, koska ajattelin, ettei minulla ole mitään syytä. Olin saanut lapset nuorena, imettänyt heitä enkä koskaan syönyt ehkäisypillereitä, hän kertoo.

"Minähän en ole koskaan ollut keskinkertainen missään. Näköjään syöpänikin piti siis olla erityisen paha."

”Minähän en ole koskaan ollut keskinkertainen missään. Näköjään syöpänikin piti siis olla erityisen paha.”

Eija-Riitta onkin miettinyt paljon syövän syntysyitä. Sairastuttuaan hän tajusi, että kasvain oli ilmestynyt juuri samaan kohtaan, jonka päällä hän piti puhelintaan aina, kun kädet piti saada vapaaksi.

– Kuuntelen paljon äänikirjoja samalla, kun siivoan, teen puutarhatöitä tai vaikka poimin mustikoita, ja sujautin puhelimeni silloin aina oikealla kädellä urheilurintsikoiden olkaimen alle vasemman rinnan yläpuolelle, hän kertoo.

– En voi väittää, että tällä olisi yhteyttä syöpään, mutta nyt en enää tekisi niin. Olen kuullut, että moni nainen säilyttää pakkasella puhelinta rintojensa välissä, jotta akku kestäisi. Sanoisin, että kannattaa vaihtaa paikkaa.

– Minusta oli lisäksi mukava nukkua rintaliivit päällä, mikä ei varmasti myöskään ole ollut hyvä asia, sillä se heikentää nestekiertoa rinnoissa.

Eija-Riitta arvelee, että hänen kohdallaan suurin syy syövän syntyyn löytyy kuitenkin muualta.

Avioero oli kipeä prosessi

Vuonna 2011 Eija-Riitan pitkä avioliitto päättyi eroon, ja hän otti sen raskaasti.

– Ero tuntui siltä kuin olisi ollut liikenneonnettomuudessa tai valtavassa leikkauksessa. Sen jälkeen minun piti opetella tuntemaan itseni uudelleen ja erillään tutuista vanhoista rakenteista. Se oli kivulias prosessi, hän kertoo.

– Pitkässä liitossahan ihmiset rakentavat toisensa, varsinkin, jos ovat alkaneet olla yhdessä jo teini-ikäisinä kuten me.

Hän sanoo, ettei halua ruikuttaa, mutta uskoo, että pitkään jatkunut suru on voinut edesauttaa syövän syntyä.

– Oma intuitiivinen diagnoosini on, että syöpäni on seurausta eroon liittyvästä suuresta surusta ja sen huonosta hallinnasta. Olin hyvin surullinen ja koin, että vain itkemällä suruni pääsen eteenpäin. Se on rakkauden toinen puoli ja hinta. Eihän koskaan voi tietää, mistä lähtien syöpä on ollut kehossani ja hajottanut sen itsepuolustusjärjestelmää.

Eija-Riitta elää nykyään sinkkuna eikä tiedä tuleeko ikinä löytämään ihmistä, johon kokee riittävää yhteyttä.

– Ihmissuhdeasioissa osaamiseni oli alkuun ujon teinitytön tasolla. Olen myös ymmärtänyt asiaan liittyvät demografiset haasteet, hän sanoo.

Omaa torppaa Raaseporissa emännöivä nainen vitsailee, että jakaisi maapalstansa loputonta työmäärää mielellään toisen ihmisen kanssa, vaikkei miestä mihinkään tiettyyn hommaan tarvitsekaan.

– Osaan teroittaa moottorisahan terän, kaataa puun oikein, tehdä halkoja ja korjata koneita. Oikeastaan paras syy parisuhteelle olisi punkkisyynit.

Sitten hän vakavoituu.

– Totta kai kaipaan miestä kohtaamiseen ja ilojen jakamiseen.

– Muistan, miten erokesänä menin Savonlinnaan katsomaan lempioopperaani Puccinin Toscaa ja yllättäen kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Tajusin, miten outoa oli nauttia kauneudesta yksin. Olin tottunut jakamaan elämän kauneimpia nautintoja, ja se jakamisen tarve on aika iso.

Kiitollisuutta ei voi viedä

Eija-Riitta on henkiinjäämisestään valtavan kiitollinen ja tietää, että minä päivänä tahansa asiat voivat olla toisin.

Kokemansa jälkeen hän katsoo rakkaudella kaikkea sitä, mitä elämä on antanut ja pitää ohjenuoranaan iloa kohti navigoimisen.

– Kiitollisuus on asia, jota ihmiseltä ei voi ottaa pois. Terveyden voi ja omaisuuden ja rakkaatkin, mutta kiitollisuutta ei voi kuin ihminen itse. Se on oikeasti valinta ja valtava voimavara, koska siihen liittyy niin selkeästi toivo ja elämänhalu.

Eija-Riitta Korholan työmatkat Aasiaan näkyvät Töölön-kodin sisustuksessa.

Eija-Riitta Korholan työmatkat Aasiaan näkyvät Töölön-kodin sisustuksessa.

Ja kiitollisuuden aiheita Eija-Riitalla riittää.

– Minulla on ihanat, lahjakkaat ja hauskat lapset. En nuorena äitinäkään meinannut ikinä tottua siihen, miten ihania he olivat, vaan olin heistä koko ajan ihan suunniltani. Nyt minulla on jo kaksi lastenlasta, ja minusta on ihanaa olla mummo. Minulla on jotain, jonka puolesta tehdä kaikkeni ja antaa panokseni, Eija-Riitta sanoo.

–  Sairastamisen jälkeen olen tajunnut, miten nopeasti kaikki voi olla ohi, mutta syvän surun kokemus on myös lisännyt kykyä kokea iloa. Ilo ja suru ovat lopulta tosi lähellä toisiaan.

EIJA-RIITTA KORHOLA

Kolumnisti, entinen poliitikko ja euro-parlamentaarikko syntyi 15.9.1959 Lahdessa.

Filosofian tohtori työskentelee ympäristölainsäädännön asiantuntijana ja kuuluu muun muassa Japanin hallituksen ilmastohankkeen johtoryhmään.

Eronnut, kolme aikuista lasta. Asuu Helsingissä yksin.

Kirja Kuolemaa nopeampi ilmestyy 9. tammikuuta.

Share Button