Viime viikonlopun Twitter-kohun järjesti Vihreän Langan päätoimittaja. Hän osoitti sympatiaa näkemykselle, ettei länsimaissa tarvita enää talouskasvua. Kyllähän väki hämmästyi, kun puheenvuoro tuli hallitusvastuuta tavoittelevasta puolueesta, joka samaan aikaan haluaa kasvattaa menoja velalla ja arvostelee leikkauksia. Ei ihme, että muutama kommentoija ehdotti päätoimittaja Suomiselle, että aloitetaan degrowth leikkaamalla puoluetuet – ja puoluelehtien tuet, tulee mieleen. Tämä, ehkä huolimattomuuksissa laukaistu twiitti, kuvaa hyvin vihreiden yhtä ongelmaa, suhdetta talouteen.
Kuluneena keväänä olen ilmastopolitiikkaa käsittelevissä kirjoituksissani yrittänyt kuvata, mikä vihreässä politiikassa on ongelmallista ilmastokysymyksen kannalta. Aihetta on syytä käsitellä, kun molemmat vaalimme on leimattu ilmastovaaleiksi, ja ilmastopolitiikassa tehdään pitkälle kantavia valintoja lähinnä vihreän aatemaailman ehdoilla. Kun puhun vihreistä, en tarkoita vain puoluetta. Näen yhtä hyvin tämän ajattelun hedelmiä, pieniä tai suuria, Vasemmistoliitossa, Demareissa, Kokoomuksessa tai Keskustassa, muutamia mainitakseni. Tarkoitan aatetta, joka hallitsee koko ilmastokeskustelun asetuksia ja yleistä mediailmastoa, samalla lailla kuin vasemmistolaisuus 1970-luvulla. En väitä että kuvaukseni koskisi kaikkia vihreitä, mutta kuvaan aatteellisia juuria ja ajattelukehikkoa, jota olen vuosikymmeniä seurannut. Kun ilmastopolitiikkaa on nyt tehty pitkään vihrein reseptein ja tilanne on vain pahentunut, olisi aika todeta epäonnistuminen ja käydä läpi aatetta kriittisesti.
Kertaan hieman: Nämä mitkään ilmastovaalit ole kuvasi ongelmaa, jota voi kutsua kokonaiskuvan ohittamiseksi. Vihreät ovat toistuvasti vaatimassa Euroopalle ja Suomelle tiukkoja päästövähennyksiä, yhtään riippumatta siitä, mitä kilpailijat tekevät. Se kertoo, että ilmastopolitiikkamme on irrationaalisessa tai hysteerisessä vaiheessa, koska toiminnan lopputulos ei kiinnosta. EU:n kymmenen prosenttia ja Suomen promille eivät ratkaise, ellemme saa muutosta ilmastopolitiikan isoihin rakenteisiin. Se vain tappaa maailman puhtaimman tuotannon, ja päästöt kasvavat yhä nopeammin.
Kaksisuuntainen politiikkahäiriö kuvasi vihreän politiikan bipolaarista luonnetta. Se johtuu juuri edellä mainitusta panikoimisesta. Valittuja keinoja ei käydä vaikutusarvioineen kunnolla läpi. Se jolla on poliittinen muisti, tietää kyllä, että vihreät ovat muuttaneet kantaa laidasta toiseen ilmastopolitiikan kaikkiin keskeisiin keinoihin. Tämä on tehnyt Euroopasta erittäin ongelmallisen investointiympäristön.
Ei tämä näin helppoa saa olla kuvasi vihreän aatteen taustalla olevaa teknologiavastaisuutta. Liike on asettunut toistuvasti sellaisia isoja teknologisia ratkaisuja vastaan, jotka voisivat auttaa merkittävästi päästöjen vähentämisessä. Vain pieni on kaunista, ja henkilökohtaiset elämänvalinnat kiinnostavat enemmän kuin ison mittaluokan tehokkaat ratkaisut. Tämä on vihreän aatemaailman syvä pohjavirta, vaikka yksittäiset teknologiat kelpaisivatkin. Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ajattelutapa on vaarallinen.
Vakavana erehdyksenä pidän myös vihreässä liikkeessä harjoitettua talousajattelua, köyhyyden romantisoimista ja talouskasvun tarpeen kyseenalaistamista. Nollakasvu on muoti-ilmiö, ja Twitter-keskustelu on siitä valaiseva esimerkki.
Hyvä tarkoitus ei takaa viisasta strategiaa. Ympäristöliike näkee talouskasvun ympäristön vihollisena, vaikka historia osoittaa, että juuri siellä missä taloudellinen hyvinvointi vallitsee ja missä perustarpeet on tyydytetty, ihmisillä on intressejä huolehtia ympäristöstään. Köyhyys puolestaan on suuri ympäristöuhka, vaikka ympäristöretoriikassa se on liian usein romantisoitu.
Kuten teknologiavastaisuus, tämäkin on varsin vakava asia, jopa kuolemanvakava. Nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg vaati taannoin EU-johtajia kaksinkertaistamaan päästövähennyksensä. Mietin mahtaako tuo nuori nainen tajuta mitä hän pyytää: jos EU ajaa yksipuolisesti päästönsä alas ja isot päästäjät seuraavat uurastuksia sivusta kuten tähänkin asti, se ei voi olla vaikuttamatta talouteemme. Talouskasvu ja talous saattaa olla vihreille mitätön sivuseikka. Mutta sen seuraukset eivät enää varmasti ole. Kiina on talouden jättiläinen mutta ihmisoikeuksien kääpiö. Jos EU:n taloudellinen asema heikkenee, heikkenee myös sen poliittinen vaikutusvalta. Se merkitsee taka-askeleita ihmisoikeuksissa: Greta ja kumppanit saavat hyvästellä sen maailman, jonka me nyt tunnemme.
