Blogi

11.kesäkuu 2018 - 19:43

Ympyrä sulkeutuu

Mitä tehdä, kun on nähnyt kaiken ja kun ympyrä niin sanotusti sulkeutuu?

Otetaan esimerkiksi kotikaupunkini Helsingin energiajärjestelyt.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuussa vihreän ja piraattipuolueen edustajan yhteisen aloitteen selvittää ydinkaukolämmön mahdollisuutta ja samassa yhteydessä ponsiesityksen, jossa todettiin: ”Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta siirtyä vuoteen 2035 mennessä tutkitusti vähäpäästöiseen kaukolämpöjärjestelmään, joka ei perustu laajamittaiseen biomassan polttamiseen.”

Nyt kun vihreä kuntapoliitikko on mukana tällaisessa ydinvoimaa kannattavassa ponnessa, omat silmäni ja korvani ovat nähneet ja kuulleet kaiken, mitä 360 asteen mielipideilmastoon mahtuu. Tunne ei ole aivan uusi, kun seuraa vihreiden ja ympäristöjärjestöjen bipolaarisia edesottamuksia ja yrittää pitää kirjaa vaihtuvista kannanotoista.

Liikenteen biopolttoaineiden kohdalla 180 asteen käännös tehtiin jo aikoja sitten. Sähkön- ja lämmöntuotannossa käytettävällä biomassalla mentiin sen jälkeen äärilaidasta toiseen. Vielä kymmenen vuotta sitten vihreät ihmettelivät, miksei ydinvoimapuuhastelun sijasta Helsingin energiantarpeita hoideta biomassan poltolla. Henkilökohtaisestikin sain pahan ihmisen maineen kahdesta syystä: kannatin ydinvoimaa ja varoittelin puun ohjautumisesta liialliseen suoraan polttoon. Poliitikot poseerasivat tuolloin vielä koivuhalko kädessä ilmastotalkoiden puolesta.

Selvyyden vuoksi sanon, että kannatan edelleen sekä ydinvoimaa että biomassan käyttöä, kun se hyödyntää jätettä ja sivuvirtoja. Suomella ei ole varaa demonisoida merkittävintä paikallista uusiutuvaa energialähdettään.

En moiti mielensä muuttajia, eihän muuten tiedekään etenisi. Mutta sitä ihmettelen, mihin avaruuteen pitäisi sijoittaa se paheksunta ja paatos, joka tässä välissä on ehditty suunnata meidän väärinajattelijoiden leiriin. Motiivien leimaaminen on nimenomaan se vihreän politiikan tavaramerkki ja ongelma: ei riitä, että vastapuoli on väärässä, hän on myös ympäristöstä piittaamaton itsekäs ihminen, sielunsa rahasta myynyt ekojuudas.

No onko tästä tempoilusta ja tuomitsemisesta haittaa? Oma sieluni on selvinnyt vähäisin vaurioin, mutta vakavampi ongelma on se, miten kokonaiset valtiot leimataan ympäristösuoritukseltaan puhtaasti poliittisin perustein. Jos nämä perusteet ovatkin vaihtuvia muoti- ja makuasioita, se aiheuttaa selvän politiikkariskin.

Hyvä esimerkki on kotimaani Suomi. Vuosi toisensa jälkeen Suomi sijoitettiin ilmastotasoltaan heikoksi suoriutujaksi kuuluisassa Germanwatchin raportissa. Tässä saksalaisen kansalaisjärjestön hiilijalanjälkivertailussa Suomi rankattiin Ukrainan, Indonesian ja Valko-Venäjän rinnalle, siinä missä Tanska ja Ruotsi komeilivat kärjessä. Olen kirjoittanut aiheesta mm. otsikolla Syntilista. Suomen huono asema ei liittynyt sen päästöihin vaan politiikkaan: meitä rokotettiin roimasti ydinvoiman lisärakentamispäätöksistämme, ja ydinvoiman alasajopäätöksen tehnyt – ja sittemmin siitä luistellut – Ruotsi sai taas lisäpisteitä. Kiinnostavaa on se, että maan saamista luvuista itse energiankulutus ja päästöt merkitsevät laskelmissa vain vajaan kolmanneksen – nuo, joilla on tosiasiallista merkitystä lopputuloksen kannalta. Nyt kun ydinvoiman kiistattomat hyödyt alkavat olla vihreidenkin tunnustamia, tuo tempoilu näyttää paitsi typerältä, myös vaaralliselta.

Ja kun oikein asiaa ajattelen, jokaisessa asiassa ne kuitenkin tulevat kannalleni, tosin 10-20 vuotta myöhässä. Minunhan ei tarvitse muuttaa mieltäni, riittää kun odotan kärsivällisesti. Varmasti ne tajuavat lähivuosina tuulivoiman ja aurinkovoimankin ympäristöhaitat. Sitä ennen tosin poltetaan massoittain julkista rahaa.

Toiseen ympäristöjärjestöjen erikoisuuteen törmäsin aivan äskettäin: näiden oma metsien sertifiointijärjestelmä FSC ei perustu pelkkiin metsänhoidollisiin tekijöihin vaan lisäksi arvioidaan poliittista maariskiä. Kriteeri on toki järkeväkin: on viisasta ottaa huomioon, harjoitetaanko matsätaloutta maassa, joka sortuu korruptioon, lapsityövoiman käyttöön tai sortaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Mutta aika kauas varsinaisesta asiasta lipsutaan juuri nyt Hollannin kohdalla: sertifioijat varoittavat Hollannin FSC-statuksen voivan kaatua siihen, ettei sen seksuaalisia ja sukupuolivähemmistöjä koskeva LGBT-lainsäädäntö ole kunnossa. Metsäsertifiointi voi siis tyssätä ei metsänhoidollisiin ongelmiin vaan seksuaalisten vähemmistöjen kohteluun.

Jollei puuvertaus ole liian ontuva, sanoisin että ympäristöjärjestöt sahaavat omaa oksaansa. Metsänomistajaparka mahtaa asialle harvinaisen vähän.

Share Button