”Jos Pietikäinen ja Hautala saavat tahtonsa läpi, se tietää ainakin viiden miljardin investointimenetystä. Työpaikoissa varmaan noin viittä tuhatta”, arvioi Brysselin koneessa vastaan tullut suomalainen lobbari ennen europarlamentin LULUCF-äänestystä.
Lobbarien kesken tähän tapaan on puhuttu vuosikausia. On ihmetelty kallista hintalappua, joka joillakin päätöksillä – ja joillakin poliitikoilla – on, ilman että siitä syntyy minkäänlaista kansallista keskustelua. Nyt uutta on se, että asiasta puhutaan valtakunnan päälehdissä, ja äänestyskäyttäytyminen nostetaan esiin.
Metsätalouteen liittyvien päästöjen laskentatapaa koskeva LULUCF-äänestys on herättänyt poikkeuksellisen paljon huomiota. Suurin osa suomalaismepeistä asettui vastustamaan komission esitystä, jonka laskentasäännöt uhkasivat muuttaa metsämme hiilinielusta päästölähteeksi – siitäkin huolimatta vaikka hiilivarasto tosiasiallisesti kasvaisi. Neljä suomalaismeppiä puolusti sitä, ja perusteli kantaansa ympäristösyillä.
Asia ei ole loppuunkäsitelty. Varsinainen ratkaisu syntyy kolmikantaneuvottelussa syksyn kuluessa, ja sitä kannattaa seurata tarkkaan. Hienoa oli, millaiseen yhteispeliin suomalaismepit kykenivät yli puoluerajojen.
Eilinen Helsingin Sanomat kirjoitti katsauksen lobbausprosessista. Toimittaja vilautteli omaa asennettaan kuvaten sen ”eliitin” hankkeeksi, jonka tulosta ”Helsingin keskustan arvokiinteistöissä tuuletettiin”. Viimeinen sana annettiin tarinan oikeassaolijoille, ympäristön puolustajille, jotka tällä kertaa kärsivät tappion ympäristön ohella. Lehtijutussa Sirpa Pietikäinen paheksui sitä, että LULUCF-äänestyksestä tehtiin Suomen asia: ”Jotkut alat omivat itselleen koko Suomen edun. Lulucf:n kohdalla tämä oli erityisen räikeää”, Pietikäinen sanoi.
Sanoisin, ettei se ole yhtään räikeämpää kuin mitä vihreät poliitikot ovat tehneet vuosien ajan esiintyessään ”ympäristön edun” kanssa. Vaikka sama porukka on muuttanut kantaansa satakahdeksankymmentä astetta esimerkiksi biopolttoaineiden kuin bioenergiankin kanssa, aina oma äänestyskanta on kääräisty vaivattomasti ympäristön eduksi. Miksi ympäristö sitten muuttaa niin jyrkästi mieltään, voi jäädä raavituttamaan päätä.
Uskallan väittää, että Suomen edusta puhuminen LULUCF-äänestyksen yhteydessä oli kokonaisuuteen nähden varsin maltillinen ilmaisu. Eikä vain hyväpalkkaisten lobbareiden ja teollisuusporhojen etu, kuten Hesari maalasi, vaan tavallisen suomalaisen duunarin etu.
Suomessa metsien sisältämän hiilen määrä siis kasvaa kohisten, ei pienene. Vaikka lisäisimme hakkuita edellisen hallituksen – jossa vihreät olivat mukana – aikana hyväksytyn metsästrategian ja nykyisen hallituksen biostrategian mukaisesti, metsiemme hiilensitomiskyvyn kasvu edelleen jatkuisi pitkällä aikavälillä. Kansainvälisessä vertailussa olemme aivan omaa luokkaamme.
Bioenergiammekin on kestävällä pohjalla: se perustuu metsäteollisuuden ja –talouden sivuvirtoihin hyödyntäen energiaksi ne jakeet, joille ei korkeamman jalostusasteen käyttöä ole, eli se saadaan oheistuotteena. Samalla se tukee sitä kokonaisuutta, johon kuuluu biotalouden kehittäminen korkean jalostusarvon suuntaan.
Suomen ilmastopääneuvottelijana toiminut Harri Laurikka on puolustanut Suomen linjaa: “Suomen metsät eivät tuota päästöjä, vaan imevät joka vuosi hiiltä ilmakehästä – vuonna 2015 esimerkiksi 47 % kokonaispäästöistä, kun EU:n vastaava keskiarvo on luokkaa 10 %. EU:n ulkopuolella esim. Venäjällä nielu oli 2014 noin 19 % kokonaispäästöistä ja USA:n 11 %. Toisessa isossa metsämaassa, Kanadassa, hiilinielua ei ollut 2014 lainkaan, vaan metsäsektori oli noin 10 %:n suuruinen lisäpäästö muiden sektoreiden päälle. Arvostelijoiden mielestä nämä erot voi sivuuttaa ja Suomen on kasvatettava nieluaan seurauksista riippumatta.” Laurikka kuvaa hyvin sitä epäsuhtaa, että arvostelijat käyttäytyvät kuin koko ilmastotavoite olisi pienen Suomen harteilla.
Tästä onkin kyse. Toki hiilinielu pienenee tilapäisesti, jos metsiä hakataan, ja siinä vihreät meppimme Pietikäinen ja Hautala ovat oikeassa. Mutta miksi ihmeessä yhden Suomen pitäisi niellä koko maailman puolesta? Jos sen oma metsämassa joka tapauksessa kasvaa, miksi se ei riitä? Miksi kerta toisensa jälkeen vihreät tekevät politiikkaa, jossa hyvin asiansa hoitanutta Suomea rangaistaan lisätaakoilla, joita muilla ei ole?
Ja juuri tässä tullaan myös ympäristön etuun. Ei voi olla ympäristön etu, että päätöksen seurauksena joutuisimme ostamaan päästöoikeuksia niiltä, jotka ovat hoitaneet asiansa huonommin.
