Blogi

09.maaliskuu 2017 - 21:16

Kun köyhät ei kiinnosta

Mistä ei voi vaieta, siitä on puhuttava.

Kaikki puhuvat siitä, kaikki hälyttävät siitä, mutta vihreyteen hullaantuneet poliitikot jatkavat omassa kuplassaan. Onko tähän varaa?

Saksalainen Welt-lehti uutisoi kuluneella viikolla arvovaltaisen McKinseyn raportista, jonka mukaan Saksan Energiewende, suomalaistenkin poliitikkojen usein ylistämä energiakäänne, on osoittautumassa taloudelliseksi katastrofiksi. Siinä missä Saksan hallitus yhä edelleen kutsuu energiakäännöstä ”menestystarinaksi”, McKinsey luukuttaa aivan toista viestiä: seitsemäntoista vuoden jälkeenkään siitä ei ole tullut kannattavaa. Kannattavuus on perustunut pelkkiin tukiaisiin, jonka kuluttajat maksavat sähkölaskussaan. Työpaikkoja menetetään.

Eikä tämä ole yllätys. Siitä on kirjoitettu vuosia, minäkin muiden mukana. Mutta kun laskun maksajat ovat köyhiä, vihreitä ei vain kiinnosta. Koko Energiewende oli tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Kerrostalojen ihmiset joutuvat maksamaan syöttötariffit, omakotitalojen asukkaat ja maanomistajat voivat hyödyntää tuet, joita asennetut aurinkopaneelit ja tuulimyllyt takaavat.

Toinen saksalaismedia kirjoittaa uusiutuvan energian korkeiden kuluttajahintojen ajaneen köyhät kurjuuteen. Saksalaishinnat ovat lähes kolminkertaiset USA:n kuluttajahintoihin nähden. Artikkelin Energiaköyhyys on hiljainen katastrofi mukaan yli 330000 saksalaistaloutta on joutunut kokemaan sähköjen katkeamisen maksuongelmien vuoksi.

Poliitikkojen on turha kauhistella kansalaisten keskuudessa kasvavaa populismia, jos he päätöksillään ruokkivat sitä. Jos me tyytymättömät nostamme sitä esiin, onko se meidän halpahintaisuuttamme? Olen pettynyt vihreisiin, mutta olen myös pettynyt kaikkiin puolueisiin, jotka lähtivät tähän hulluuteen mukaan, Kokoomus mukaan lukien. Olen vaatinut heitä elämään oppiensa mukaan. Yhä edelleen poliitikot useimmista puolueista ovat vaatimassa meille Energiewendeä ja tuulivoiman lisäämistä Saksan malliin. Ongelma on, että juuri kukaan heistä ei hallitse energia-asioita. He eivät huomaa, että heitä neuvovat tahot, joilla on asiassa oma taloudellinen intressi.

Olisin hiljaisempi, jos Energiewende synnyttäisi tulosta. Mutta kun Saksan CO2-päästöt tuotettua kilowattituntia kohden ovat nelinkertaiset Suomeen verrattuna, on todettava, että tavoiteltu suunta on myös ympäristön kannalta raivostuttavaa.

Saman voi aistia jo hesseniläisten tuulivoimaraivoa kuvaavasta dokumentista. Kommentit ovat kylmiä: ”Tämä on pahin mahdollinen rikos luontoa vastaan”. ”Tämä on kotimaamme myymistä pala kerrallaan.” ”Tämä tekee avuttomaksi, surulliseksi ja vihaiseksi.” ”Tämä on kuin kultakuumeen aikana. Ei ole kyse enää luonnonsuojelusta, eikä energiakäännöksestä. On kysymys vain rahasta.”

Ihmiset oppivat tuntemaan politiikan alueena, joka turhauttaa täydellisesti. Oikeutta ei saa, vääriä päätöksiä ei voida perua. Onko meillä Euroopassa tähän varaa?

Joskus tämä hulluus kyllä loppuu, mutta sillä välin se maksaa paljon. Saksan vihreät jo pelkäävät romahdusta liittopäivävaaleissa. Vihreydestä tulee muutamassa vuodessa Euroopan vihatuin aate, ja hyvästä syystä, sillä ympäristönsuojelun ja vähäosaiset se on unohtanut.

Kirjoittaja on Vihreän Langan entinen kolumnisti 1994-1999

Share Button